Tommi Tenkanen
Tommi Tenkanen

Raja-aitoja kaatamassa

Tommi Tenkanen 10.2.2017
| | Ei kommentteja

Yhdysvaltain tuoreen presidentin määräämä matkustuskielto tiettyjen maiden kansalaisille on puhuttanut viime viikkoina. Muiden ihmisryhmien mukana myös tieteentekijät ovat ryhtyneet toimeen: tiedelehti Science listaa artikkelissaan niin aloitteita Yhdysvalloissa pidettävien konferenssien boikotoinnista kuin tiedeyhteisöjen vetoomuksia matkustuskiellon purkamisesta. Boikottia ja vetoomuksia on kyseenalaistettu argumentoimalla, onko niistä mitään hyötyä, toimiiko boikotti itseään vastaan ja eikö maailmassa olisi tärkeämpääkin tekemistä. […]

Lue lisää

Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

Milloin on tiedeasiantuntija?

Olli-Pekka Tikkanen 3.2.2017
| | | Ei kommentteja

Tarkkasilmäisimmät ovat ehkä huomanneet, että kirjoitan harvakseltaan omasta tieteenalastani, aerosolifysiikasta. Syitä on muutama.  Toiseksi, koen olevani alalla vielä akolyytti eli oppipoika, jonka on tutkimuksensa popularisoinnin sijaan keskityttävä tutkimuksen tekemiseen ja siitä kommunikoimiseen tiedeyhteisölle. Noin kuukausi sitten näin, kun omaa argumenttia puolustettiin sanomalla, että on tehnyt aiheesta kandidaatintutkielman. Tutkielman ala ei ollut fysiikka, joten minun oli […]

Lue lisää

Elina Palmgren
Elina Palmgren

Kauan eläköön emeritat ja emeritukset!

Elina Palmgren 27.1.2017
| Ei kommentteja

Yliopistojen työyhteisössä on eräs viehättävä tapa, jonka toivoisin leviävän myös muuhun työelämään: Monet emerita- ja emeritusprofessorit jatkavat eläköidyttyään työyhteisönsä aktiivisina jäseninä. Näin heidän tieto-taitonsa jää yhteisön käyttöön ja vastineeksi emeritukset (eli täysinpalvelleet) saavat pitää työhuoneensa yliopistolla. Yliopisto on toki erityinen tapaus työyhteisöjen joukossa, eikä eläköityneiden työntekijöiden pitäminen osana yhteisöä ole kaikissa työpaikoissa yhtä helppoa. Esimerkiksi […]

Lue lisää

Tommi Tenkanen
Tommi Tenkanen

Neljä tapaa julkaista tutkimustuloksia

Tommi Tenkanen 20.1.2017
| | Ei kommentteja

Tieteellisiä artikkeleita eli ”papereita” on käytännössä neljää eri muotoa. Tavalliset artikkelit, konferenssijulkaisut, letterit ja laajat review-artikkelit muodostavat tieteellisen tutkimustyön julkaisukanavien rungon, joka on tänä päivänä varsin vakiintunut huolimatta siitä, ettei artikkeleita ainakaan useimmilla luonnontieteen aloilla enää lehdistä luetakaan. Näiden lisäksi eri tieteenaloilla saatetaan julkaista uutta tietoa kirjan muodossa, mutta fysiikan alalla näin ei tehdä käytännössä […]

Lue lisää

Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

Kynä ja paperi

Olli-Pekka Tikkanen 13.1.2017
| | Ei kommentteja

Hyvää alkanutta vuotta kaikille! Olen useampaan otteeseen maininnut olevani ennen kaikkea laskennallinen fyysikko. Olen myös kovaan ääneen todennut, että kynän ja paperin käyttötarve lakkaa hyvin nopeasti, kun aletaan tekemään fysiikkaa. Laskin viime vuoden lopussa ja tämän vuoden alussa tavallista enemmän laskuja kynällä ja paperilla, kun selvitin itselleni tutkimukseen liittyvän mallin toimintaa ja täytyy todetä kynällä […]

Lue lisää

Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

1. vuosi

Olli-Pekka Tikkanen 16.12.2016
| | Ei kommentteja

Siinä missä Tommi suorittaa huomenna tieteellisen ajokorttinsa näyttökokeen, minä olen valmis sulkemaan kirjat ensimmäisen jatko-opintovuoteni osalta. Kirjoitin vuosi sitten syistäni lähteä tavoittelemaan tutkijanuraa. Pohdin, että vaikka yksittäiset tutkijat eivät välttämättä löydäkään mitään suurelle yleisölle merkittävää koko uransa aikana, on jokainen tutkija kuitenkin yksittäinen lenkki ihmiskunnan kollektiivisessa tietämyksessä. Samoin mainitsin, että motivaatio tutkijanuralla on löydettävä oppimisen […]

Lue lisää

Tommi Tenkanen
Tommi Tenkanen

Väitöksen lähestyessä

Tommi Tenkanen 9.12.2016
| | | | Ei kommentteja

Tasan viikon kuluttua seuraa lähes 20-vuotisen opintohistoriani huippukohta, kun väittelen tohtoriksi teoreettisen fysiikan alalta. Olo on hieman kuin urheilijalla tärkeän kilpailun alla. Aistin jo toimittajan jännityksen hikeä kirvoittavat kysymykset: Miltä nyt tuntuu? Jännittääkö? Osuuko kuntohuippu kisapäivälle? Juuri nyt tuntuu luottavaiselta. Uskallan sanoa, että väitöskirjaani varten laatimani tieteelliset artikkelit sekä suorittamani opinnot perustutkinnosta jatko-opintoihin ovat valmentaneet […]

Lue lisää

Elina Palmgren
Elina Palmgren

Parasta fysiikan opiskelussa

Elina Palmgren 2.12.2016
| | Ei kommentteja

Viimeisenä ponnistuksenani fysikaalisten tieteiden ainejärjestö Resonanssin eteen olin vastikään järjestämässä Opintoasiasauna-tapahtumaa. (Opintosihteerin virasta eläköityessäni kunnianosoituksena minut nimitettiin juuri Resonanssin pingviiniksi, mutta luulen, ettei tämän roolin hoitaminen vaadi suuria ponnisteluja…) Tapahtuman pääasiallinen tarkoitus oli järjestää opetushenkilökunnan ja opiskelijoiden yhteinen paneelikeskustelu – saunomista ja tarjoiluja unohtamatta. Paneelikeskustelussa nousi esille mielenkiintoinen kysymys: Mikä on mielestänne parasta fysiikan opiskeluissa? […]

Lue lisää

Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

Datan visualisoinnista

Olli-Pekka Tikkanen 25.11.2016
| | | Ei kommentteja

Kevään lopuksi tekemässämme podcastissa pohdin, että en kirjoita enää yksittäisiin yhtälöihin meneviä kirjoituksia. Tällä viikolla kuitenkin poikkean tästä periaatteesta ja näytän esimerkin, miten meihin voidaan vaikuttaa datan visualisoinnilla. Esimerkkini on tältä syksylä Helsingin Sanomien jutusta, jossa kerrottiin hakemuksen käsittelymaksulla olleen negatiivinen vaikutus suomalaisten yliopistojen ulkomaalaisopiskelijoiden hakijamääriin. Artikkelin tulkinta hakijamäärän pienentymisestä pitää paikkansa, mutta huomioni kiinnittyi jutussa olevaan […]

Lue lisää

Elina Palmgren
Elina Palmgren

Tohtorikoulutettavien huolenaiheita

Elina Palmgren 11.11.2016
| | Ei kommentteja

Olen Tommin jalanjäljissä toiminut tänä vuonna Helsingin yliopiston jatko-opiskelijat ry:n (HYJO) hallituksessa. Yhdistyksen tavoitteena on ajaa jatko-opiskelijoiden asemaa ja toimia linkkinä laajan jatko-opiskelijayhteisön jäsenten kesken. Viime viikolla järjestimme yhteistyössä Helsingin yliopiston tieteenteköiden (HYT) kanssa Working life info for doctoral students -tapahtuman, jossa käsiteltiin erityisesti apurahatutkijoiden ja jatko-opiskelijoiden palkkausjärjestelmää sekä MELA:n tarjoamia palveluita. Tapahtumalle oli selvästi […]

Lue lisää

Sosiaalinen media

Aihepilvi

Arkistot