Kirjoitin joulukuussa Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) ajamasta pilottihankkeesta, jossa on tavoitteena kouluttaa tuhat uutta tohtoria kolmen vuoden rahoituksella. Rahoitus kanavoitiin pääasiassa Suomen Akatemian lippulaivahankkeiden kautta, mutta n. 20% rahoituksesta laitettiin myös vapaasti haettaville aloille. OKM julkisti helmikuussa rahoituksen saaneet hankkeet, ja sen jälkeen aiheesta onkin keskusteltu yhdessä jos toisessa tiedeyhteisön kahvipöydässä.

Eniten keskustelua herätti rahoituspotin jakaantuminen: monet tieteenalat, kuten syöpätutkimus, saivat merkittävän osuuden tohtoripaikoista. Esimerkiksi Helsingin lääketieteellinen tiedekunta sai yli 10% paikoista. Toisilla sektoreilla, kuten esimerkiksi omalla tutkimusalallani ilmastotutkimuksessa, rahoitusta ei tullut ollenkaan. Vaasan yliopiston rehtori Minna Martikainen kommentoi Helsingin Sanomien haastattelussa, että energia-ala ja kauppatieteet jäivät kokonaan ilman tohtorikoulutuspaikkoja.

Tohtoripilotti on erittäin merkittävä kokeilu suomalaisessa tiedekentässä, sillä rahoitettavien väitöskirjatutkijoiden määrä kasvaa huimasti. Tavoitteena on myös lisätä niiden tohtoreiden osuutta, jotka siirtyvät väitöskirjatutkimuksen jälkeen yrityselämään. Idea on hyvä, toteutus sen sijaan lässähtänyt.

Näyttäisi myös, että OKM:n tohtoripilottipäätöksissä käytettiin erilaista toimintamallia kuin esimerkiksi yliopistojen profilointiin myönnettävissä rahoituksissa (Profi). Viime hakukierroksella Profi-rahoituksissa myönnettiin selkeästi vähemmän euroja kuin mitä yliopistot itse hakivat. Tohtoripilotin osalta taas näyttäisi, että parhaiksi rankatuille hakijoille on myönnetty heidän hakemansa summat ja tohtoripaikkamäärät kokonaisuudessaan. Loput hakijat, ja sen myötä tieteenalat, jäivät nuolemaan näppejään. Olisi mielenkiintoista kuulla OKM:n asiantuntijoiden mietteitä, että millä perusteilla tämä toimintamalli otettiin käyttöön, ja miten hyvin jakomalli oli hakijoiden tiedossa.

Yliopistoja edustavan työnantajajärjestön Sivistan johtaja Heikki Uusitalo kirjoitti mielipidekirjoituksessaan, että hän pitää tohtoripilottia erinomaisena hankkeena. Hänen mukaansa yliopistoväen kritiikki on turhaa tilanteessa, jossa budjettileikkausten keskellä maan hallitus investoi neljännesmiljardin tieteeseen.

Investointi on kieltämättä mittava. Toisaalta voisi ajatella, että kun kerran on kyse noin merkittävästä hankkeesta, sen suunnitteluun ja ennalta käytävään keskusteluun olisi haluttu käyttää enemmän aikaa. Itselleni tuli yllätyksenä, että pilottirahoitukset päätettiin niin pian.

Pilotissa on ajatuksena puskea väitöstutkijoita valmistumaan nykyistä nopeammin, ja paketoimaan väitöksensä kolmessa vuodessa. Jäin ihmettelemään että miten käy niille pilotin väitöskirjatutkijoille, jotka eivät saa väitöstään tässä ajassa valmiiksi. Varmasti monelle heistä löytyy jatkorahoitusta tutkimusryhmien omista projekteista. Toisaalta tätä rahaa havittelevat myös pilotin ulkopuoliset väitöskirjatutkijat. Itse epäilen, että koska rahoitus on jakautunut niin epätasaisesti, osa pilotin väitöskirjatutkijoista joutuu väistämättä jättämään työnsä kesken.

Tohtoripilotti on herättänyt paljon kysymyksiä ja hämmästystä ainakin omassa tiedekuplassani, ja täytyy myöntää, että olen toimintamallista jopa melkeinpä typertynyt. Hieman kuitenkin toivon, että pilotin päätteeksi voisimme todeta minun ja monen muun kriitikon olleen väärässä, ja että lopputulos onkin kauhukuvia aurinkoisempi.