Lokakuun alussa minulle tuli täyteen ensimmäinen vuoteni ulkomailla. Kaksivuotisesta tutkijatohtorin pestistäni Queen Mary University of Londonissa on nyt kulunut puolet, ja aiemmassa kirjoituksessani kerroin jo valmistautuvani tulevaan suuria tutkimusrahoitushakemuksia kirjoittaen. Tällä kertaa keskityn kuitenkin menneeseen vuoteen. Hanna-Ilona kirjoitti taannoisessa päivityksessään muutostaan Yhdysvaltoihin ja maanosan Suomeen nähden erilaisesta työskentelykulttuurista. Entä Britannia, minkä olen täällä huomannut olevan eri tavalla?

Meille tuttu suomalainen tiedeyhteisö pystyy monella alalla kilpailemaan tai jopa toimimaan suunnannäyttäjänä maailman muiden yliopistojen ja tutkimusinstituuttien keskuudessa. Suomi on kuitenkin harvaan asuttu maa, jonka joko niemeen ja notkoon ei synny aivirtasia tai bengtholmströmejä, eikä ulkomaisia tulijoita ole liikaa. Toisin on Britanniassa: Lontoossa huippuyliopistojen tiheys on valtava. Kaikki oleelliset kohteet sijaitsevat puolen tunnin metromatkan sisällä toisistaan ja halukkaita tulijoita riittää. Esimerkin täkäläisen kilpailun tasosta antaa tutkimusryhmässäni taannoin vapaana ollut väitöskirjantekijän paikka, johon seulottiin paras kandidaatti yli 50 hakijan joukosta. Kysymys ei ollut vain siitä, kuka saa rahoitusta, vaan kuka todella hyväksytään tekemään väitöskirjaa. Tulevaisuudennäkymät täällä ovat kuitenkin kaikkea muuta kuin ruusuisia, sillä Brexit-krapulassaan kiemurtelevat britit pohtivat nyt kuumeisesti, millä katoava EU-raha – joka on tutkimuksen tukemisen kannalta merkittävässä asemassa – korvataan ja kuinka tutkimuksen nykytaso säilytetään.

Kokemukseni mukaan itse työskentelykulttuuri on brittiyliopistoissa kuitenkin hyvin lähellä suomalaista. Tekeminen on verrattain tehokasta muttei kireää, joskin täsmällisyydessä britit voisivat ottaa oppia pohjoismaisista kollegoistaan: kun tapaaminen sovitaan alkavaksi kello 14.00, Suomessa se yleensä alkaa tähän aikaan. Englannissa se ei aina ole yhtä tarkkaa. Töissä kuitenkin ollaan päivittäin melko sama tuntimäärä kuin Suomessakin ja vuosilomia tavataan pitää. Jälkimmäisessä ollaan itse asiassa Suomea edistyksellisempiä, sillä myös uusi työntekijä saa heti käyttöönsä täydet lomapäivät, yhteensä 30 päivää vuotta kohti.

Britanniaan liitetään yleensä mielikuva huonosta säästä ja vielä huonommasta ruoasta. Tosiasiassa ainakin Englannin sää on huomattavasti mainettaan parempi. Leuto talvi, aikainen kevät, monipuolinen luonto ja kanaalin hiekkarannat eivät oikeasti ole hassumpia. Palmupuut eivät Iso-Britanniassakaan ole puita vaan, mutta ainakin jalkapallo on talviurheilulaji. Ajatusta aurinkolomasta Englannissa ei siis kannata suoralta kädeltä hylätä, mutta kulinaarimatkat kannattaa edelleen suunnata muualle – ellei sitten erityisesti viehäty pavuista tomaattikastikkeessa, uppomunista ja etikkasipseistä, noista brittien aidosti rakastamista herkuista.

—

Olen kirjoittanut Akatemian jalkaväki -blogia syyskuusta 2015 lähtien. Ensin kahdestaan Olli-Pekka Tikkasen kanssa, sitten lokakuusta 2016 lähtien Elina Palmgrenin ja maaliskuusta 2017 lähtien myös Suvi Saarelaisen kanssa, sekä viime elokuusta lähtien yhdessä Anniina Brofeldtin ja Hanna-Ilona Härmävaaran kanssa, yhteensä siis viiden muun kirjoittajan voimin. Tänään on juhlapäivä, sillä tämä teksti on järjestyksessään 100. blogipäivityksemme. Suuri kiitos lukijoillemme kaikesta tähän astisesta!