Tekijä: Akatemian jalkaväki

Tervetuloa mukaan blogin syyskaudelle

Akatemian jalkaväki on nuorten tutkijoiden blogi jokapäiväisestä tutkimuksesta ja työskentelystä tutkimuksen parissa. Blogia on julkaistu yhtäjaksoisesti syksystä 2015 lähtien. Blogin syyskauden ensimmäinen kirjoitus julkaistaan ensi viikon perjantaina 27.8.

Kirjoittajakokoonpanoomme on tullut muutamia muutoksia: Anna jättäytyy pois vakiokirjoittajapoppoosta, mutta iloksemme saamme … Jatka lukemista

Tule mukaan!

kuva: Unsplash

Olisitko sinä kiinnostunut kirjoittamaan Akatemian jalkaväkeen? Etsimme uusia kirjoittajia joukkoomme elokuussa alkavalle syyskaudelle!

Akatemian jalkaväki -blogi kertoo tieteen rivisotilaista ja tutkimuksenteon arjesta. Mukaan ovat lämpimästi tervetulleita kaikki tieteenteon parissa tavalla tai toisella työskentelevät.

Voit ilmaista mielenkiintosi joko blogin … Jatka lukemista

Tutkitun tiedon teemavuotta juhlitaan rahoitusleikkausten merkeissä

Kevään kehysriihessä julkistettiin tiedekentälle varsin kurja yllätys: Suomen Akatemian rahoitusta ollaan leikkaamassa merkittävästi, kun Opetus- ja kulttuuriministeriön 35 miljoonan euron leikkauksesta valtaosa kohdistetaan tieteeseen. Tiedekentällä tämä koettiin maton kiskaisuna jalkojen alta, sillä hallituskauden alussa julkistetussa ohjelmassa oli asetettu tavoitteeksi tutkimus-, … Jatka lukemista

© 2021

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑