Aloita tästä!
Kaksituhattaluvun alkupuolella Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan peruskurssien massaluennoilla piti valita, käyttääkö luentojen välisen puolituntisen syömiseen vai vessassa käymiseen. Kaksisataapäisen fuksilauman mukana tehdyt siirtymät edellyttivät, että jos halusi tyydyttää molemmat tarpeet, oli joko lähdettävä luennolta etuajassa tai myöhästyttävä seuraavalta. Tilannetta eivät helpottaneet yliopiston päärakennuksen eriöiden ovet, jotka kirjoituksillaan houkuttivat jämähtämään koppiin lukemaan kanssaopiskelijoiden anonyymejä keskusteluja Jeesuksesta, häpyhuulista, yksinäisyydestä ja politiikasta.
Jonottaminen on ei-minkään-tekemistä. Samalla se on juuriaan myöten sosiaalista toimintaa. Aikaa ja ruumiita järjestävät jonot tarjoavat rikkaan näkökulman arkisen elämän ja institutionaalisten kulttuurien tarkasteluun. Ne manifestoivat fyysisesti sosiaalista järjestystä, sääntöjä, normeja ja kulttuurisia ideaaleja. Yliopiston vessa- ja ruokajonot yhdistävät kiireen ja tylsyyden, hädän ja odottamisen, sosiaaliset kohtaamiset ja yksilön ruumiin kontrollin. Ne mahdollistavat ja määrittävät privaatteja ja yhteisöllisiä sukupolvi- ja sukupuolisidonnaisia kokemuksia.
Asetu jonoon!
Jono on yleinen sosiaalinen muoto, joka määrittää pääsyä hyödykkeeseen, odottamiseen liittyvää aikaa ja ihmisten keskinäistä järjestystä. Peräkanaa seisovien ihmisten letka ei ole ainoa tapa muodostaa jono. Akateemisessa maailmassa on vessa- ja ruokajonojen lisäksi liuta muitakin jonoja.
Esimerkiksi tutkimusrahoituksen hakemista voidaan tarkastella jonoon asettumisena. Pääsyn näkökulmasta rahoitushakemusjonoon asettuminen on välttämätön, vaikkei yksin riittävä ehto hyödykkeen saamiseen. Rahoitushaku on brutaali jono: se lupaa mahdollisuuden, muttei takaa, että odottamista seuraa hyödyke. Jonoon asettujalle aukeavaa odotuksen tilaa leimaa epävarmuus. Rahoitushaku määrittää jonottajien keskinäistä järjestystä, muttei jonottamiselle tavanomaisella ”first come, first served” -periaatteella: Jonottajien keskinäistä järjestystä ei voi lukea paikasta jonossa.
Jonot heijastavat etuoikeuksia. Kaikkien ei tarvitse jonottaa, ja toisaalta kaikki eivät pääse jonoon. Rahoitushakemusjonon sosiaalista tilaa jäsentää kysymys kelpoisuudesta. Saanko edes jonottaa? Esimerkiksi liikkuvuusehdot, oppiainerajoitukset, ikärajat, uravaihe ja saavutetut tittelit rajaavat hakuintoisia jonon sisä- ja ulkopuolisiin. Sääntelemällä pääsyä palvelun tai hyödykkeen pariin (tai tässä tapauksessa hyödykkeitä havittelevien joukkoon) jonot määrittävät jonottavan yhteisön symbolisia ja konkreettisia rajoja.
Hajaantukaa!
Jonot muuttavat muotoaan. Perustutkintoaikanani suoritustavoista sopimiseksi oli mentävä professorin pakeille tarkoin määritettynä vastaanottoaikana. Vastaanotolle jonottavien opiskelijoiden joukko oli tuttu näky laitosten käytävillä. Odottavien ryhmien muodostamat epämääräiset jonomuodostelmat olivat paitsi odottamisen tiloja, myös potentiaalisia sosiaalisen kanssakäymisen paikkoja. Jonoissa jaettiin sekä tietoa, että tunteita – turhautuneisuutta, tylsyyttä, innostusta.
Nykyään vastaanotot on suuressa määrin korvattu sähköisten viestintävälineiden kautta tapahtuvalla neuvonnalla. Tämä ei tarkoita jonottamisen merkityksen häviämistä, vaan jonon piiloutumista näkösältä. Sähköpostin taakse piiloutuva jono muuttaa kollektiivisen odottamisen yksilölliseksi kokemukseksi.
Jonot ovat valtasuhteita jonottavien ja jonon purkajan välillä. Usein palvelun tarjoaja voi järjestää jonon omaa toimintaansa optimoivalla tavalla. Jonottajalla sen sijaan on yleensä vain rajallisesti keinoja valita palvelun tarjoaja tai tuoda esiin oma mielipiteensä.
Sähköinen jono piilottaa jonon purkamiseen liittyvän vallan. Laitoksen käytävällä jonottaessa valtaa määrittivät professorin ovivalot. Jonottajat olivat kuitenkin tietoisia keskinäisestä järjestyksestään ja voivat tarvittaessa puuttua kokemiinsa vääryyksiin. Sähköpostijonon purkajalla on enemmän valtaa valita, missä järjestyksessä jonoa purkaa ja koska ja kenelle vastaa, jos vastaa.
Toisaalta sähköisiin viestimiin piiloutunut jono tuottaa kuluja myös purkajalleen. Oman ajankäytön kontrolloimattomuus on tuttu tunne monelle asiantuntijatyön tekijälle aikana, jona rajattujen vastaanottoaikojen sijaan henkilön oletetaan olevan saatavilla aina ja kaikkialla. Jääkö tehtävien priorisoinnissa jonon hännille oma aika?
Kuva: Anna Sofia Salonen.
Vastaa