Yliopiston opetuksen järjestämisestä vastaavat paitsi yliopisto-opettajat, yliopistonlehtorit ja professorit myös tohtorikoulutettavat ja osin opiskelijat. Eri tiedekunnissa käytännöt vaihtelevat sen suhteen, millainen rooli opiskelijoilla on opetuksessa, miten heidän tekemänsä työ korvataan ja millaiset mahdollisuudet opiskelijoilla on osallistua opettamiseen. Yhtenäisiä ohjeita ei aiemmin ole ollut. Puutetta paikkaamaan kirjoitettu Opetusavustajat – opiskelijat opetuksen apuna -selvitys valmistui tämän vuoden kesäkuun alussa, mutta siitä tiedotettiin Helsingin yliopiston intranetissä Flammassa vasta tämän kuun alussa. Selvityksen oheen on kirjoitettu uutinen, jossa luvataan, että selvityksen myötä “opetusavustajatoiminnan parhaat käytännöt on nyt koottu yhteen”. Uutisessa kerrotaan esimerkinomaisesti kahdesta opetusavustajasta ja perustellaan opetusavustajatoimintaa yliopiston strategiaan kirjatulla “opiskelija keskiöön” -painopisteellä. Selvitystä lukiessa tulee kuitenkin tunne, ettei uutisen kirjoittaja ole vaivautunut lukemaan itse selvitystä kokonaan.

Yliopiston strategiassa 2017-2020 puhutaan vertaisopettajista sen enempää määrittelemättä termiä. Strategiassa linjataan seuraavasti:

“Opiskelijat voivat toimia vertaisopettajina esim. suurten opetusryhmien yhteydessä osallistavissa ja vuorovaikutteisissa pienryhmissä. Opiskelijoiden toimimista vertaisopettajina tuetaan pedagogisesti, ja opiskelijat saavat näistä tehtävistä opintopisteitä.”

Selvityksessä terminologiaa tarkennetaan ja siinä tehdään aiheellisesti ero opiskelijoiden erilaisten mahdollisten opetustehtävien välillä. Ensinnäkin puhutaan vertaisohjaajista, jotka kurssilla osallistuvat vertaisoppimisen fasilitointiin, suorittavat itse kurssia samalla, eivätkä saa tehtävästä palkkaa. Toisekseen puhutaan opetusavustajista, joiden tehtävät voivat vaihdella paljonkin tiedekunnasta, osastosta ja kurssista riippuen ja jotka saavat työstä palkkaa.

Selvityksessä esitellään myös eri tiedekunnissa vallitsevia kirjavia käytäntöjä hyödyntää opiskelijoita opetuksen järjestämisessä. Kirjoittajat ovat haastatelleet kustakin tiedekunnasta 1-3 henkilöä, jotka ovat kertoneet esimerkkejä opetusavustajien hyödyntämisestä omassa tiedekunnassaan – omasta näkökulmastaan. Esimerkkejä ei voi pitää kattavana kuvauksena opiskelijoiden hyödyntämisestä opetuksessa yliopistolla eikä myöskään välttämättä parhaimpina esimerkkeinä opetusavustajatoiminnasta.

Tiedekuntakohtaisissa esimerkeissä terminologian käyttö divergoi pahasti, ja esimerkeissä puhutaan ainakin seuraavista nimikkeistä ja toiminnoista limittäin, lomittain ja päällekkäin: (kurssi-) assistentti, opiskelija-assistentti, opettava opiskelija, opetusavustaja, tuutori, mentori, avustava opettaja, laskuharjoitus- ja kisälliohjaaja, sekä yhteisöllinen oppiminen, ryhmätyö, vertaisarviointi ja vertaisopettaminen. Ilmeisesti kirjoittajat ovat halunneet säilyttää tiedekuntien alkuperäiset nimikkeet selvityksessä, mutta nimikkeiden kakofonia haittaa kokonaistilanteen hahmottamista. Tehtäväkuvauksista ei välttämättä myöskään selviä, saavatko opiskelijat työstään palkkaa.

Selvitys esittelee haastatteluissa esiin nousseita vertaisohjauksen hyviä puolia ja myönteisiä vaikutuksia, mutta myös huolenaiheita ja avoimia kysymyksiä. Relevantti huolenaihe oli muun muassa seuraava:

“– – käytetäänkö opiskelijoita vain, koska se on taloudellisesti edullisempaa kuin opettajien kontaktiopetuksen lisääminen. Toisaalta pelättiin, että opiskelijoita hyödynnetään paikkaamaan hallinnollisia tehtäviä tai opettajien osaamisvajetta esim. digitaalisten opetusmenetelmien käyttöönotossa.”

Sen sijaan esimerkiksi opintopisteillä työstä palkitseminen nähtiin selvityksessä ongelmana ainoastaan kurssin jatkuvuuden näkökulmasta:

“Mitä jos opiskelija jättää tehtävän kesken kurssin ja työ kaatuu vastuu opettajan niskaan?”

Hieman yllättäen selvityksessä ei kyseenalaisteta opintopisteillä palkitsemisen moraalia. Tätä seikkaa toivoisi todella tarkennettavan ja käytäntöjä yhtenäistettävän yliopiston laajuisesti. On yksiselitteisesti väärin, jos käytännössä samasta työtehtävästä joillekin maksetaan palkkaa ja toiset palkitaan ainoastaan opintopisteillä.

Myönnettäköön, että olen itse opiskelijana ehdottanut laskuharjoitusassistenttien määrän lisäämistä käyttäen opintopisteillä palkitsemista. Fysiikan laitoksella ei kuitenkaan silloin – eikä onneksi edelleenkään – assitentin töitä teetetä ilman palkkaa. Tämä tarkoittaa assistenttien rajallista määrää (joka johtaa aina moitteisiin opiskelijapalautteessa), mutta on ainoa eettisesti oikea vaihtoehto. Täysin toisen keskustelun aihe on se, onko assistenttien tuntipalkka työmäärään nähden riittävän korkea.

Lopuksi kirjoittajat antavat suosituksia jatkoa varten: he mm. peräänkuuluttavat terminologian täsmentämistä ja yhtenäistämistä, antavat suosituksia rekrytoinnin, ohjauksen ja työstä palkitsemisen suhteen. Näistä suosituksista oletettavasti koostuvat uutisen lupaamat yhteen kootut parhaat käytännöt. Palkkauskysymys jää kuitenkin edelleen ilmaan.

Selvityksessä erotetaan kolme tehtävätasoa, joissa palkitseminen eroaa:

vertaisohjaajana toimiminen kurssilaisena

  • – Opiskelija suorittaa kurssin samalla itse.
  • – Saa työstä opintopisteitä, mutta ei palkkaa.

vertaisohjaajana toimiminen kurssin aiemmin suorittaneena

  • – Opiskelija on suorittanut kurssin aiemmin.
  • – Voi saada opintopisteitä, voi saada palkkaa.

opetusavustajana toimiminen

  • – Opiskelija on työsuhteessa yliopistoon.
  • – Voi saada opintopisteitä, saa palkkaa.

Näistä tasoista pitäisi vielä mielestäni erottaa vertaisoppiminen, joka selvityksen esimerkeissä menee sekaisin ylimääräisen, erikseen palkittavan työn kanssa. Vertaisoppiminen määritellään selvityksen alussa Koho et al. (2014) mukaisesti seuraavasti:

”Vertaisoppiminen tarkoittaa oppimis- tai opettamisstrategiaa, jossa opiskelijat oppivat yhdessä toistensa kanssa tai toisiltaan ilman opettajan välitöntä interventiota.”

Tällaista toimintaa voi olla esimerkiksi vertaispalautteen antaminen tai ryhmätyöskentely. Nämä kuuluvat normaalisti jonkin kurssin opetuksen, eivätkä siis kerrytä opiskelijoille ylimääräisiä opintopisteitä.

Mahdolliset opintopisteet pitäisi voida selvityksen mukaan sisällyttää esimerkiksi työelämäopintoihin. En valitettavasti onnistunut löytämään työelämäopintojen yleisiä tavoitteita, mutta on melko vaikeaa keksiä kursseihin liittyviä tehtäviä, jotka ainakaan tukisivat yleisen Opinnot ja ura -verkkokurssin osaamistavoitteiden saavuttamista, joita ovat mm.:

  • – oman osaamisen, kiinnostuksen ja vahvuuksien tunnistaminen ja sanallistaminen
  • – opinto- ja uravaihtoehtoihin liittyvän tiedonhaun hallitseminen
  • – hyvät työnhakutaidot

Kuitenkin lähtökohtaisesti opintopisteitä ei voi saada kurssista, jonka osaamistavoitteisiin tehty työ ei tähtää.

Kaiken kaikkiaan tehdystä työstä opintopisteillä palkitseminen on ongelmallista ja tämä palkitsemisvaihtoehto pitäisi rajata tarkasti koskemaan vain tiettyjä toimintoja, jotka perustellusti edistävät jonkin osaamistavoitteen saavuttamista. Muutoin opintopisteillä palkitseminen ainoastaan mahdollistaa sen, että opetustöitä voi teettää palkatta.

Selvitys ja siihen liittyvä uutinen yliopiston intranetissä:
https://flamma.helsinki.fi/group/ajankohtaista/uutinen/-/uutinen/opiskelijat-opetusavustajina-on-hienoa-saada-vastuuta-/6133321

Selvityksen pitäisi ilmeisesti ilmestyä jossain vaiheessa myös julkiselle opetuksen ohjeet -sivulle:
https://teaching.helsinki.fi/fi

Koho, N., Leppälä, J., Mustonen, E., & Niemelä, T. M. 2014. Vertaisoppimisen monet muodot korkeakouluopetuksessa. Teaching in Life Sciences: Current practices and development, Vol 1(Fall), 18.

Kiitokset tekstin kommentoinnista Tommi Kokkoselle!