Anniina Brofeldt
Anniina Brofeldt

Banaanikärpänen, supersankari.

| | | | | | | | | Ei kommentteja

Tämän kerran tekstin kirjoittamiselle on neljä syytä: Ensinnäkin blogimme sivupalkin ”fysiikka”-aihetunniste on aivan liian isokokoinen, ja sekös biokemistiä kiukuttaa. Toisekseen työhöni liittyy kiinteästi jokapaikanhöyläys, ja oikeastaan mitä enemmän ymmärrän mistä tahansa biolääketieteen tutkimusalasta, sitä parempi. Kolmanneksi, tiedän useammankin ystäväni metsästäneen neitsyitä (virgin females) jo kesätöissään, mikä on hämmentänyt minua aina näihin päiviin saakka. Neljänneksi, olen rakentanut huoneeseeni niin monta banaanikärpäsansaa tänä syksynä, että minun on syytä oppia jotain näistä sitkeistä asuintovereistani, jotka ovat päättäneet muuttaa kissani ruokakuppiin pysyvästi.

Bioalan tutkimuksessa malliorganismit ovat olennaisia yhden jos toisenkin suuntauksen parissa. Malliorganismeiksi soveltuvat esimerkiksi pienet, nopeasti lisääntyvät ja helposti kasvatettavat öttiäiset, joista banaanikärpänen, eli Drosophila melanogaster on yksi tunnetuimmista ja tutkituimmista. Banaanikärpästä on käytetty muun muassa genetiikan, käyttäytymisen ja organismien kehityksen tutkimuksessa jo vuosikymmeniä, aivan 1900-luvun alkupuolelta saakka. Voitettiinpa lääketieteen Nobel-palkintokin vuonna 1933 liittyen banaanikärpäsillä tehtyyn tutkimukseen – ja sen jälkeen neljästi viidesti kuudesti monta kertaa uudelleen banaanikärpästen avustamana.

Ollakseen hermoja kiristävä pörrääjä biojäteastian ympärillä, banaanikärpänen on hämmentävän mielenkiintoinen otus. Banaanikärpänen on seksuaalisesti dimorfinen, eli naaraat ja urokset ovat ulkoisesti erilaisia, mikä mahdollistaa sukupuolten erottamisen toisistaan. Myös neitsyet voidaan erottaa kypsistä aikuisista, mikä mahdollistaa helpon risteyttämisen. Banaanikärpäsnaaras pysyy neitsyenä vain noin 8-10 tuntia kotelovaiheen jälkeen, joten neitsyet kerätään ennen tätä erilleen muista, minkä jälkeen villit VIP-juhlat valittujen uroskärpästen kanssa voivat alkaa. Mutta miksi ihmeessä naaraan pitää olla neitsyt? Banaanikärpäsnaaraat voivat säilöä siemennestettä yhdenkin parittelun jälkeen, joten jos naaras ei ole neitsyt, risteyttäjä ei voi olla varma, millaisen uroksen kanssa naaras on jo risteytynyt. Lopputulos ei ole siis geneettisesti sitä mitä odotetaan, eikä tutkimus kovinkaan palkitsevaa.

Mitä pikkuinen banaanikärpänen voi tieteelle antaa? Banaanikärpäsiä ja niihin keskittyneitä tutkijanplanttuja on syytä kiittää monesta ihmisen terveyteen liittyvästä löydöksestä, koska noin 75 %:lle ihmisen sairauksia aiheuttavista geeneistä löytyy vastine banaanikärpäsen geeneistä. Näihin sairauksiin kuuluvat muun muassa Alzheimerin tauti, autismi, diabetes, Downin syndrooma ja useat syövät. Banaanikärpänen on antanut paljon soveltavalle tutkimukselle, mutta on ennen kaikkea perustutkimuksen väsymätön moottori.

Pitkien työpäivien herkistämästä humoristisesta laboratorioilmapiiristä kertovat useat banaanikärpäsgeenien nimet. Indy (I’m Not Dead Yet, en ole vielä kuollut) -geenissä sijaitsevat rakennusohjeet eräälle sitruunahappokiertoon liittyvälle proteiinille, ja kyseistä geeniä kantavien banaanikärpästen arvellaan elävän keskimääräisesti pidempään kuin lajitoveriensa. Ken and barbie -geeni puolestaan koodaa proteiinia, joka loppujen lopuksi säätelee kärpäsen takapäähän ilmestyviä asioita; jos ken and barbie -geeni on poikkeava, banaanikärpäseltä jäävät puuttumaan ulkoiset sukupuolielimet. Cheap date (halpa heila) -geenissä olevat virheet herkistävät niitä kantavan banaanikärpäsen alkoholille. Sama geeni tunnetaan myös nimellä amnesiac, muistinmenettäjä, koska virheet geenissä aiheuttavat myös pitkäkestoisen muistin heikkenemistä. Tinman (tinamies) -geeni sisältää osan reseptistä, jolla muodostetaan muun muassa sydän, ja poikkeavaa geeniversiota kantavilla kärpäsillä ei ole sydäntä esikuvansa Ihmemaa Oz:in tinamiehen tavoin. Osaa vitsikkäistä nimistä on sittemmin muutettu, jotta vaikeasti sairastunut potilas ei saisi kuulla kantavansa mutatoitunutta versiota Segan videopelihahmon mukaan nimetystä sonic hedgehog -geenistä.

Ihastellessani tämän malliorganismin kumpuilevaa historiaa tajusin harmikseni myös, että kotona ympärilläni liihottelevat banaanikärpäset eivät välttämättä ole Drosophila melanogastereita, vaan joitakin muita Drosophila-sukuun kuuluvia pörriäisiä. Kunnon biokemisti varmaan pistäisi laboratorion pystyyn, mutta minä tyydyn kaatamaan olutta ja astianpesuainetta sekaisin lasiin ja odottamaan mitä oikeat banaanikärpästutkijat seuraavaksi löytävät.

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook343
Instagram38
RSS

Aihepilvi

Arkistot