Yhdysvaltain tuoreen presidentin määräämä matkustuskielto tiettyjen maiden kansalaisille on puhuttanut viime viikkoina. Muiden ihmisryhmien mukana myös tieteentekijät ovat ryhtyneet toimeen: tiedelehti Science listaa artikkelissaan niin aloitteita Yhdysvalloissa pidettävien konferenssien boikotoinnista kuin tiedeyhteisöjen vetoomuksia matkustuskiellon purkamisesta.

Boikottia ja vetoomuksia on kyseenalaistettu argumentoimalla, onko niistä mitään hyötyä, toimiiko boikotti itseään vastaan ja eikö maailmassa olisi tärkeämpääkin tekemistä. Kysymyksiin löytyy mainio, tiivis vastauslista täältä, eikä ihmisoikeuksia ja tieteenteon vapautta voi puolustaa väärin.

Tieteelle kaikki raja-aidat ovat vahingollisia. Tiede on menetelmä, joka mahdollistaa tiedon hankkimisen maailmasta kansalaisuuteen, uskontoon, ikään, sukupuoleen, seksuaaliseen suuntautumiseen tai mihin tahansa muuhun ulkoiseen tai muuten tieteentekoon liittymättömään seikkaan katsomatta. Kysymys ei ole pelkästään ideologiasta, vaan käytännön arkikokemuksesta: siellä missä ihmiset kohtaavat, siellä syntyy näkemysten vaihtoa ja parhaimmillaan uutta tietoa. Mitä monipuolisempaa näkemysten vaihto on, sitä varmennetumpaa on syntyvä tieto. Näin on riippumatta siitä, haluammeko sen olevan niin.

Tieto, jota saavutamme luonnon toiminnasta, ihmisyydestä, historiasta ja kulttuurista tieteen avulla on arvokasta kaikille. Mikään ei ole muuttanut maailmaa yhtä paljon kuin tiede, eikä mikään tarjoa parempia ratkaisukeinoja niille ongelmille, joita tänä päivänä kohtaamme. Tieto, avoin tiede, sekä tasavertaiset mahdollisuudet tehdä tutkimusta ja hyötyä sen tuloksista kuuluvat kaikille.

Rajaamalla kehittyvistä maista tulevien tutkijoiden liikkuvuutta ihmiskunta menettää täysin turhaan uutta tietoa ja ratkaisukeinoja. Biologi Stephen Jay Gouldia lainaten: enemmän kuin Einsteinin aivojen paino ja poimut, minua kiinnostaa se lähes varma seikka, että yhtä kyvykkäitä ihmisiä on elänyt ja kuollut puuvillapelloilla ja hikipajoissa.