Olli-Pekka Tikkanen
Olli-Pekka Tikkanen

Kuinka fyysikkoja tehdään osa 3: maisterista tutkijaksi

| | Ei kommentteja

Tämä on viimeinen osa kolmiosaisesta sarjasta “kuinka fyysikkoja tehdään”, joka käsittelee eri vaiheita fyysikoksi tai yleisemmin luonnontieteilijäksi kasvamisessa. Kirjoituksista heijastuu kirjoittajan omat kokemukset kandidaatti- ja maisterivaiheissa, eikä niistä kannata vetää turhan yleisiä johtopäätöksiä. Sarjan viimeisessä osassa käsitellään siirtymistä tutkijaksi.

Sarjan ensimmäisessä osassa kirjoitin, että ihminen on viisaimmillaan valmistuttuaan lukiosta. Tämä on edelleen totta, mutta lukion lisäksi ihminen ajattelee olevansa myös kohtalaisen viisas valmistuttuaan maisteriksi. Molemmissa tapauksissa kyseessä on ajatteluharha, sillä mahdollinen tiedon määrä ylittää tietenkin moninkertaisesti tutkinnon saamiseen vaadittavan määrän.

Perustutkinto-opiskelijoina meille kerrottiin, että maisterin tutkinto on tutkimuksen teon alkeiden alkeiden opettelua. Muutaman viimeisen kuukauden aikana olen huomannut väitteen pitävän paikkansa. Ajattelin aiemmin, että koska minulla on erittäin hyvät laskennalliset valmiudet eli osaan ratkaista ongelmia hyvin tietokoneella, olisi tutkimuksen teko väitöskirjaan vain muodollisuus. Tämän syksyn aikana olen huomannut, että minulla on vielä paljon opittavaa ennen fysiikan tutkijoiden joukkoon liittymistä.

Tilanne on hieman samanlainen kuin pilvenpiirtäjän rakennustyömaalle saapuisi uusi työmies ja ilmoittaisi kovaan ääneen olevansa valmis työhön. Työmies julistaisi koulussa opetelleensa naulaamaan nauloja muutamassa kymmenessä eri asennossa, oikealla ja vasemmalla kädellä ja kaiken lisäksi kahdeksalla erilaisella vasaralla. Tämän kerrottuaan työnjohtajalle johtaja paljastaisi, että pilvenpiirtäjää rakentaakseen tarvitsee hallita myös muutama muu työkalu.

Jatkotutkinnossa ei ole kyse pelkästään vanhan tiedon opettelusta, vaan myös uuden tutkimustiedon tuottamisen opettelemisesta. Itä-Suomen yliopiston jatko-opinto-oppaassa todetaan, että jatkokoulutuksen tavoitteena on, että opiskelija

  • perehtyy syvällisesti omaan tutkimusalaansa ja sen tieteelliseen ja yhteiskunnalliseen merkitykseen sekä saavuttaa valmiudet tutkimusalansa piirissä itsenäisesti ja kriittisesti soveltaa tieteellisen tutkimuksen menetelmiä ja luoda uutta tieteellistä tietoa

 

  • perehtyy hyvin oman alansa kehitykseen, perusongelmiin ja tutkimusmenetelmiin

 

  • saavuttaa sellaisen yleisen tieteenteorian ja tutkimusalaansa liittyvien muiden tieteenalojen tuntemuksen, joka mahdollistaa niiden kehityksen seuraamisen.

 

Uuden tiedon tuottaminen ei kuitenkaan ole niin helppoa, kuin voisi kuvitella. Jo yksittäinen kuvaaja voi sisältää suuren määrän tietoa eri suureiden ja prosessien keskinäisistä vaikutuksista. Hyvä tutkija osaa tunnistaa nämä sekä arvioida niiden suhteellista suuruutta. Yksittäisestä kuvaajasta on vielä pitkä matka kokonaisen tutkimusartikkelin tuottamiseen.  Olen huomannut tarvitsevani vielä kehittymistä tutkimuksessa saadun tiedon tulkinnassa, mikä jää usein hieman yksipuoleiseksi eikä kaikkia vaikuttavia asioita oteta huomioon. Koen kuitenkin, että ne perustutkinnossa erittäin hyvin opettelemani parikymmentä naulausasentoa vapauttavat minut keskittymään täysillä näiden asioiden opetteluun ja lopulta pilvenpiirtäjän rakentamiseen.

Jaa kirjoitus somessa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook333
Instagram34
RSS

Aihepilvi

Arkistot