Suvi Saarelainen
Suvi Saarelainen

Työstä irrottautuminen – haaste vai mahdollisuus?

| | | Ei kommentteja

Tämän blogitekstin ilmestyessä tulee kuluneeksi tasan 7 viikkoa siitä, kun istuin työpöydän ääressä Helsingin yliopistolla. Lähtiessäni kohti Brittejä pohdin, että monenlaista muutosta varmasti olisi tulossa. Ensimmäinen muutos, joka on konkreettisesti vaikuttanut työni arkeen, on ollut varsin yllättävä. Yhtäkkiä olen tullut paljon tietoisemmaksi tavastani tehdä työtä (rajattomasti).

Minulle oli päässyt kehittymään monenlaisia pieniä (huonoja) tapoja, jotka ovat omiaan pitämään työasiat mielessä jatkuvasti. Annan konkreettisen esimerkin.

Aamu alkaa sillä, että herätyskello soi. Luen sähköpostit, vastailen niihin aamutoimien lomassa. Vasta sitten herätän pikkuneidin aamupuuhille. Työmatkan teen tehokkaasti padilla milloin mitäkin. Tämä sama toistuu kääntäen työpäivän lopuksi. Illalla vilkuilen maileja melko lailla joka välissä – jos jotakin kiinnostavaa olisi tullut. Kiireisimpiin sähköposteihin vastaan heti – läpi illan. Ehkä vielä ennen nukkumaan menoa nopea vilkaisu puhelimella onko jotakin, joka vaatii reagoimista.

Joskus on hyvä, että työasiat eivät mene kotiovesta sisään.

En ole pitänyt tätä millään lailla kuormittavana. Olen jopa perustellut itselleni, että tapani tehdä hommia on minulle sopiva. Olenhan paljon stressittömämpi, kun tiedän, että mailissa ei ole odottamassa mitään ”joka olisi pitänyt hoitaa jo”.

Siirtymä Britteihin alkoi siten, että matkustimme perheeni kanssa tyhjään asuntoon, ilman nettiä. Olin viikon lähes katveessa kaikesta työstä. Oikeastaan en edes ehtinyt ajatella varsinaisia töitä, koska oli täystyö saada koti sellaiseen kuntoon, että siellä olisi mukava asua seuraavat kuukaudet.

Ensimmäinen työpäivä alkoi siten, että kävelin yliopistolle puolisen tuntia. Kävelin myös takaisin. Työpäivä alkoi ja päättyi työpöydän ääressä. Alkoi ja päättyi pienellä happihypyllä. Perjantain koettaessa tunsin täydellistä irtautumista työstä. En muistanut, milloin viimeksi olin kokenut sellaista keveyttä. Tässä kohden aloin pohtia, onko sittenkään aikaisempi tapani ollut niin stressitöntä, mitä olen itselleni kertonut.

 

Seuraavia konkreettisia muutoksia on tapahtunut kuluneiden viikkojen aikana:

1.) Hyvin nukutut yöt. Tämä ei varsinaisesti ollut ongelma aikaisemminkaan, mutta myönnän, että työt ovat tulleet uniin ja toisinaan vieneet unet. Tätä ei ole tapahtunut kertaakaan edellisten viikkojen aikana.

2.) Ei päänsärkyä – ei yhden yhtä kertaa! Tämä on melkoinen muutos, koska epämääräistä päänsärkyä on yleensä viikoittain. Aikaisemmin olen kärsinyt myös yöllä hampaiden purennasta, jota on hoidettu hammaslääkärin avustuksella.

3.) Kykenen enenevissä määrin ajattelemaan muutakin kuin työhön liittyviä asioita. Tämän olin jo huomannut aikaisemmin: tuntui, että kaikki mitä sanon tai ajattelen, liittyi aina työhöni. Olin alkanut pohtia, että se on ihan normaalia tutkijuutta.

4.) Olen enemmän irti työstä silloin, kun en ole töissä – olen tehokkaampi silloin, kun olen töissä.

5.) Kävelymatkat töihin ovat aivan huippuliikuntaa!

Ymmärrän kyllä, että kyseessä lienee jonkin sortin innostus uudesta ja tulen varmasti vielä lipsumaan monessa asiassa. Tärkein opetus  kuitenkin on ymmärrys, että myös minun on oltava toisinaan irti työstä. On hyvä osata päästää irti – myös siitä rakkaasta ja merkityksellisestä työstä on oltava taukoja. Omia työskentelytapoja tulee arvioida kriittisesti. Joskus myös se mihin on tottunut ja joka ”toimii”, voi kerta kaikkiaan olla väärä tapa kokonaisuuden kannalta. Varmasti myös tulevaisuudessa työskentelen milloin missäkin, eri aikoina ja erilaisilla välineillä. Toivon kuitenkin, että muistan edes hippusen näistä oivalluksista, joita olen nyt tehnyt. Miten on: onko sinun mielestäsi työstä irrottautuminen tarpeellista? Millaisilla keinoilla sinä päästät hommista irti?

Jaa kirjoitus somessa

Samankaltaiset julkaisut

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Sosiaalinen media

Facebook329
Instagram29
RSS

Aihepilvi

Arkistot