Avainsana: Visualisointi

Tutkimustyön ajanhallinnasta

Ajanhallinnassa on nimensä mukaisesti kysymys ajankäytön suunnittelusta. Siinä tunnustetaan, että aika on resurssi siinä missä esimerkiksi käytettävässä olevat rahat. Tässä kirjoituksessa käsittelen ajanhallintaa pelkkää aikatauluttamista laajempana ilmiönä. Käsittelyssäni tarkoitan ajanhallinnalla eri kokonaisuuksien (projektien) tunnistamista, niiden pilkkomista pienempiin tehtäviin, priorisointia ja Jatka lukemista

Tutkijan työkalut – Osa 2: Tutkimusartikkelit

Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin tutkijan ryhmätyökaluista. Tällä kertaa kirjoitan ohjelmista ja sivustoista, joita käytän tutkimusartikkelien kirjoittamiseen, jakamiseen, etsimiseen ja lukemiseen.

Tutkimus on tänä päivänä lähes kaikilla aloilla tiivistä ryhmätyötä. Siksi myös tutkimustuloksia esittelevät artikkelit kirjoitetaan yhteistyössä muiden tutkimusryhmän jäsenten tai … Jatka lukemista

Koodit jakoon!

Työkaverini löysi tällä viikolla mielenkiintoisen artikkelin. Artikkelissa ehdotetaan minimistandardia ilmakehätieteen ja meteorologian tutkimusartikkeleille, jotka käyttävät laskennallisia menetelmiä. Kirjoittajan ehdottamassa minimistandardissa tieteellisen artikkelin kirjoittajalta olisi vaadittava artikkelin julkaisun yhteydessä tietokoneohjelmien lähdekoodi, dokumentti ohjelmien toiminnasta ja kolmannen osapuolen kirjastojen käytöstä, tarkat … Jatka lukemista

Terveisiä Lundista

Terveisiä kulttuurimaa Ruotsista! Olen ollut täällä Lundissa viimeiset kaksi viikkoa Ilmakehämallinnuksen kesäkoulussa, ja tämän kirjoituksen ilmestyessä olen jo paluulennolla Suomeen. Folkölin ja Skånen murteen ohessa jokainen kurssilainen on ohjelmoinut ilmakehämallin, jossa otetaan huomioon osa ilmakehän kaasujen reaktioista, pienhiukkaset Jatka lukemista

Neuroverkkojen lumoissa

Oletko koskaan miettinyt, miten tietokone pystyy tunnistamaan kuvia, miten sosiaalisen median palvelut pystyvät kohdentamaan mainontaansa jokaiselle käyttäjälle erikseen tai miten asikaspalvelussa vastaava sovellus osaa ohjata asiakkaan oikealle asiakaspalvelijalle muutaman puhutun avainsanan perusteella? Äskeiset esimerkit ovat ongelmia, jotka ovat ihmiselle kohtalaisen … Jatka lukemista

© 2021

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑