Avainsana: Työnhaku (Sivu 1 / 2)

Mitä seuraavaksi?

Olen viimeiset kolme vuotta tehnyt työkseni väitöskirjaani. Kirjoitan tällä hetkellä viimeisen väitöskirjaan tulevan artikkelin käsikirjoitusta ja samalla valmistaudun seuraavaan vaiheeseen työurallani. Suhtaudun tulevaisuuteen kaksijakoisesti. Muutokseen liittyvän epävarmuuden kanssa on ajoittain hankala elää. Samaan aikaan ajattelen, että muutokseen liittyy valtavasti positiivisia … Jatka lukemista

Millaista on työskennellä ulkomailla?

Olen työskennellyt ulkomailla lokakuusta 2016 lähtien. Ensin työskentelin kahden vuoden ajan tutkijana Lontoossa Queen Maryn yliopistossa, lokakuusta 2018 lähtien olen työskennellyt tutkijana Johns Hopkinsin yliopistossa Yhdysvaltain Baltimoressa. Tässä kirjoituksessa pohdin joitakin ulkomailla työskentelyyn liittyviä näkökohtia pohjautuen omiin kokemuksiini.

Millainen kokemus … Jatka lukemista

Tutkijan työkalut – Osa 4: Rahoituskanavat

Tänään Tutkijan työkalut -kirjoitussarjan aiheena ovat tutkimustyön rahoituskanavat. Sarjan aiemmat osat ryhmätyöskentelystä, tutkimusartikkeleista ja sosiaalisesta mediasta löydät linkkien takaa.

Relevantti tutkimustyön rahoituskanava riippuu paitsi tutkimusalasta, myös uravaiheesta. Professori ei yleensä hae tutkimukselleen rahoitusta samasta kohteesta (eikä samaan tarkoitukseen) kuin … Jatka lukemista

Luuserit on parhaita

Olen hyvä opettaja. Välillä olen suorastaan erinomainen. Joskus taas tajuan meneväni vain rimaani hipoen, mutta senkin tunnistan olevan melko korkea. Joskus sitten tulee mokattua ihan oikeasti.

Aloitin opettajanurani tekemällä sijaisuuksia yläkoulussa ja lukiossa jo ennen kuin minulla oli minkäänlaisia opettajanopintoja … Jatka lukemista

Ensimmäinen post-doc

Suvi kirjoitti viime viikolla kiinnostavasti taannoisesta kokemuksestaan tulla headhuntatuksi. Sattumalta kävin samana päivänä kollegani kanssa keskustelua oman alani uranäkymistä. Kollegani totesi osuvasti, että alamme – teoreettinen fysiikka – on tieteenaloista ainoita, jossa nuorilta tutkijoilta kysytään ”onko tämä ensimmäinen post-doc-paikkasi?”… Jatka lukemista

Verkostoitumisen jalo taito

Lupasin kirjoittaa edellisessä kirjoituksessani esittelemästäni ongelmasta lisää ja kertoa, kuinka filosofit suhtautuivat fyysikoiden ratkaisuehdotuksiin. Palaamme esimerkkiin vielä kurssin lopulla, joten kirjoitan aiheesta kunnolla sen jälkeen :)

Olen nyt suurin piirtein kuukauden sisällä käynyt kahdesti Rovaniemellä konferenssisssa. Ensimmäisellä reissulla pidin itse … Jatka lukemista

Rahoituksen metsästyksestä

Olin ajatellut, että syksyn tullen ehdin kirjoittaa rauhassa ja pohtia antoisia blogiaiheita. Ajatuksissani olin maalaillut jotakin identiteetin muutoksesta tohtoroitumisen jälkeen. Tänäkin vuonna syksyn todellisuus koitti ja toi tullessaan jo niin tutuksi tulleen ”rahoituksen hakemisen kiireen”. Joten niinpä päätin, että avaan … Jatka lukemista

« Vanhemmat kirjoitukset

© 2021

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑