Viikko työmatkalla

Vietin koko viime viikon Portugalin länsirannikolla sijaitsevassa Porton yliopistossa, jonne minut oli kutsuttu vierailulle puhumaan työstäni ja tapaamaan paikallisia tutkijoita. Viikko oli epätavanomaisuudessaan hyvin tavanomainen: matkustan paljon ja työtehtäväni vaihtelevat viikosta toiseen huomattavan paljon. Erityisesti nuorilla tutkijatohtoreilla ei välttämättä ole … Jatka lukemista

Millaista on työskennellä Britanniassa?

Lokakuun alussa minulle tuli täyteen ensimmäinen vuoteni ulkomailla. Kaksivuotisesta tutkijatohtorin pestistäni Queen Mary University of Londonissa on nyt kulunut puolet, ja aiemmassa kirjoituksessani kerroin jo valmistautuvani tulevaan suuria tutkimusrahoitushakemuksia kirjoittaen. Tällä kertaa keskityn kuitenkin menneeseen vuoteen. Hanna-Ilona kirjoitti taannoisessa … Jatka lukemista

Hello from the other side!

Viimeisimmän postaukseni jälkeen olen muuttanut Seattleen, jossa aloin viime viikolla opettaa Suomen kieltä ja kulttuuria University of Washingtonissa. Työ tuntuu todella mukavalta, vaikka amerikkalainen tahti suomalaisen kesäloman jälkeen tuntuu hyvin pitkälti siltä kuin joka päivä jäisi katujyrän alle. Ajattelin tässä … Jatka lukemista

Lontoo kutsui

Kirjoitin viime vuoden lopussa ja uudelleen tämän vuoden kesäkuussa hiukkasfysiikan ja kosmologian alojen haastavasta kilpailutilanteesta. Väittelyn jälkeisiä niin kutsuttuja post doc(toral) -tutkijapaikkoja on maailmalla tarjolla huomattavasti vähemmän kuin tarjolla olevia ehdokkaita, eikä suurin osa halukkaista saa jatkaa tutkijanuraa edes ensimmäisillä … Jatka lukemista