Avainsana: Fysiikka (Sivu 2 / 7)

Millaista fysiikka koulussa tulisi opettaa?

Syksy Räsänen kirjoitti taannoin YLE:n nettisivulla siitä, kuinka fysiikan kouluopetus on jämähtänyt suurelta osin 1800-luvulle. Kirjoituksessa hän peräänkuuluttaa fysiikan opetussuunnitelmalta pienempää teknologiapainotusta ja suurempaa painoarvoa modernille fysiikalle sekä teorioiden ymmärtämiselle.

En tunne erityisen hyvin opetussuunnitelman takana olevaa ajatusmaailmaa tai perusteluita … Jatka lukemista

Fyysikoiden lukusuosituksia

Fysikaalisten tieteiden opiskelijajärjestö Resonanssin järjestämillä proffakahveilla vieraille esitettävä vakiokysymys on: Voitteko suositella suosikkikirjojanne? Yleisiä vastauksia kysymykseen ovat erilaiset klassikot, populaarit tiedekirjat sekä scifi. Vuosien varrella lista on kasvanut jo melko pitkäksi, vaikka osa vastauksista onkin jäänyt merkitsemättä ylös tai unohtunut. … Jatka lukemista

Roolimalleja

Teoreettinen fysiikka ja matematiikka ovat huomattavan miesvaltaisia aloja. Esimerkiksi oman alani, kosmologian, suurimman vuosittaisen konferenssin osallistujista vain hieman reilu viidesosa oli tänä vuonna naisia, eikä naisia juuri näe alan kärkipaikoilla. Suomessakin on vain yksi naispuolinen teoreettisen fysiikan professori, eikä esimerkiksi … Jatka lukemista

Viikko työmatkalla

Vietin koko viime viikon Portugalin länsirannikolla sijaitsevassa Porton yliopistossa, jonne minut oli kutsuttu vierailulle puhumaan työstäni ja tapaamaan paikallisia tutkijoita. Viikko oli epätavanomaisuudessaan hyvin tavanomainen: matkustan paljon ja työtehtäväni vaihtelevat viikosta toiseen huomattavan paljon. Erityisesti nuorilla tutkijatohtoreilla ei välttämättä ole … Jatka lukemista

Yliopistopedagogiikan antia, osa 1

Onnistuin muutama viikko sitten ilmoittautumaan yliopistopedagogiikan ensimmäiselle kurssille. Kursseille on ruuhkaa, joten mukaan pääseminen oli lähinnä tuurista kiinni. Apurahatutkijat eivät normaalisti ole etusijalla osallistujia valittaessa, mutta onnistuin tunkemaan itseni mukaan nopeat syövät hitaat -kiintiössä.

Toistaiseksi kurssiin on sisältynyt vasta yksi … Jatka lukemista

« Vanhemmat kirjoitukset Uudemmat kirjoitukset »

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑