Väitöskirjojen ja tohtorintutkintojen valmistumisajat ovat kestoaihe tutkijoiden kahvipöydissä. Keskimäärin tohtorintutkinnot valmistuvat Suomessa noin kuudessa vuodessa. Paineet tohtorintutkintojen valmistumisen nopeuttamiseen ovat olleet jo pitkään tapetilla, ja myös lisätä tohtoriksi valmistuvien lukumäärää. Valtioneuvoston parlamentaarisessa TKI-rahoituksen käyttöä koskevassa
suunnitelmassa linjataankin seuraavasti: ”Päätoimiseen väitöskirjatutkijuuteen on pilotoitava joustavia ratkaisuja, jotka tohtorikoulutusta tehostamalla mahdollistavat tohtorin tutkinnon suorittamisen keskimäärin nykyistä selvästi lyhyemmässä ajassa ja turvaavat päätoimisesti suoritettavan tohtorin tutkinnon keston rahoituksen.”

Tämän johdosta Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) julkisti hiljattain uuden pilottihankkeensa. Hankkeessa rahoitetaan väitöskirjatutkijan pesti peräti tuhannelle tohtorikandidaatille kolmeksi vuodeksi, ja rahoitus kanavoidaan Suomen Akatemian kautta. Hanke ei estä yliopistoja jatkamasta rahoituskautta kolmen vuoden jälkeen. Itse kuitenkin näkisin, että hankkeella on vahva ohjausvaikutus yliopistoille, että he pyrkisivät lyhentämään valmistumisaikoja lähemmäs kolmea vuotta. Yksi hankkeen tavoitteista onkin määritelty ”kerätä tietoa kolmannen syklin tutkintoaikojen mahdollisesta sääntelytarpeesta”.

Pilottihanke on kirvoittanut jo jonkin verran puheenvuoroja. Esimerkiksi Helsingin yliopiston tohtoriohjelmien johtajat kommentoivat aihetta yliopiston blogissa. Blogissa todettiin, että kolmen vuoden tavoite tulee todennäköisesti tiputtamaan väitöskirjojen vaatimustasoa. Nykyinen vaatimustaso on ollut artikkeliväitöskirjojen osalta 3-4 vertaisarvioitua artikkelia, ja uudessa mallissa voisi ajatella vaadittavan 1-2 artikkelia. Helsingin yliopiston blogitekstissä myös pohdittiin, että OKM:n hanke on jo niin laaja, että sitä ei voi enää kutsua pilottihankkeeksi. Hankkeessa rahoitetaan 1000 väitöskirjatutkijaa, mikä on melkoisin suuri määrä verrattuna siihen, että tyypillisesti Suomessa valmistuu vuosittain noin 1600 väitöskirjaa. Vastaavasti Lääkärilehden artikkelissa apulaisprofessori Liisa Kauppi varoitteli, että näin radikaali muutoksen ajaminen yliopistoihin voi tulla liian kertarysäksellä, ja jotkut tieteenalat voivat jäädä muutoksen vuoksi heikompaan asemaan.

Oma väitöskirjaprojektini kesti noin 5 ja puoli vuotta. Aloitin niin sanotusti puhtaalta pöydältä, sillä tein diplomityöni eri aihepiiriin liittyen kuin väitökseni. Epäilenkin, että kolmen vuoden malli tulee vaikuttamaan eniten meihin alan vaihtajiin, joilla ei ole aineistoja valmiina maisterivaiheen jäljiltä. Omasta tuttavapiiristäni nopeiten ovatkin väitelleet he, jotka pääsivät kirjoittamaan ensimmäistä väitöskirjaansa tulevaa artikkelia jo graduvaiheessa, tai muuten jatkaneet samojen teemojen parissa kuin gradutyönsä. Kun nyt jälkikäteen mietin omaa väitöspolkuani, epäilen, että omaa työtäni olisi ollut erittäin vaikeaa saada suunniteltua kolmen vuoden aikaikkunaan. Kolmen vuoden aikajanalle olisi ollut myös vaikeaa sisällyttää mitään ennaltasuunnittelematonta, kuten vaikkapa koronapandemiaa.

Väitösprojektien rajaaminen kolmeen vuoteen muuttaa väitöspolun dynamiikkaa. Kenties väittelijöiden paineet kasvavat kun projektiin tuodaan tiukempi aikapaine. Toisaalta mikäli väitöskirjoihin kuluvaa aikaa lyhennetään ja vaatimustasoa vähennetään, voisi ajatella tutkijoiden henkisen terveyden ja jaksamisen parantuvan, kun väitöskirjan parissa ei tarvitsisi kärvistellä kuin kolme vuotta. Muutama tuttavani on kertonut, että väitöskirjan jälkeinen tutkimusarki on ollut heille paljon rennompaa ja mukavampaa, kun V-hirviö ei hengitä niskassa.

Jos ja kun väitöskirjojen vaatimustasoa typistetään, vähenevät myös mahdollisuudet kokeilla ja ottaa riskejä väitöstyön aikana. Uudessa mallissa väitöstyötä varten kannattanee valita perusvarmat ideat, ja jättää kokeilevat tutkimusaihiot myöhempään vaiheeseen tutkimusuralla. Tämän vuoksi ajattelisin, että väitösvaiheen tiukemmasta rajaamisesta eniten kärsii sivistys. Kun väitöstutkijat eivät enää kokeile ja harhaile tutkimuspoluilla entiseen tapaan, jää moni sivupolku haravoimatta.

Uusi malli vaatii myös ohjaajilta erilaista mallia ohjaamiseen: väitöstyössä täytyy olla aiempaa selkeämmät suuntaviivat, ja projektin aikataulukseen voisi sopia lähes insinöörityylinen, prosessiorientoitunut asennetoiminen. Lisäksi, yksittäisellä ohjaajalla saattanee jatkossa olla enemmän ohjattavia, mikäli OKM:n tavoittelema lisäys väitöskirjatutkijoista toteutuu. Tämäkin muuttaa ohjauksen dynamiikkaa, kun ohjaaja joutuu huomioimaan entistä useamman väitösprojektin.

Jään mielenkiinnolla, ja myös hieman kauhun sekaisin tuntein seuraamaan, että millaisia tuloksia pilottihanke tuottaa. Erityisesti minua kiinnostaa seurata, että miten paljon yliopistot ovat valmiita pudottamaan väitöskirjojensa vaatimustasoa. Mikäli kolmen vuoden sääntö muotoutuu alan normiksi, on meillä tulevaisuudessa melkoisen erilaisen urapolun käynyt tohtorisukupolvi kuin millaiseen on aiemmin totuttu.

Akatemian Jalkaväki jää nyt muutaman viikon joulutauolle. Rentouttavaa joulun seutua blogin lukijakunnalle!