Kun astuin ensimmäistä kertaa nykyiseen kotiimme, silmäni kiinnittyivät heti ikkunoista avautuvaan näkymään. Vaikka olimme keskellä uudehkoa omakotitaloaluetta, eteen avautui metsän tuoma vehreys, jota silloinen auringonpaiste vain korosti. Haapojen lehdet värisivät tuulessa. Niiden ja koivujen heleämpi vihreä yhdistettynä havupuiden tummuuteen lumosivat minut. Teimme sen kummempia järkisyitä miettimättä tarjouksen, ja talo oli päivän lopuksi meidän.
Muutaman vuoden jälkeenkin ex tempore -ratkaisu tuntuu oikealta aina kun katson ulos. Metsä rauhoittaa ja lumisateen peittämät puut näyttävät välillä sydäntäsärkevän kauniilta. Vaikka olemme taajama-alueen ytimessä, voimme tarkkailla talvella tavallisempien tali- ja sinitiasten lisäksi hömö-, kuusi- ja töyhtötiasten touhuja. Pihalla vierailevat säännöllisesti myös punatulkut, käpytikat, mustarastaat ja välillä piipahtamassa käy myös itselleni vieraampi puukiipijä. Näistä saamme kiittää alueelle jätettyjä metsäkaistaleita, jotka kytkevät pienemmät metsälaikut isompiin.
Vaikka rakastan pihamme rajautumista metsään, itse piha ei ollut luonnon monimuotoisuuden tyyssija – kaukana siitä. Ruuhkavuosia elävälle perheelle iso terassi paljuineen, helppohoitoinen marja-aronia-aita ja nurmikko olivat varmasti olleet helppo ratkaisu. Mutta eliöiden kannalta tällainen piha on kuin autiomaa. Onneksi sentään pihan nurmikko oli jätetty hieman ”huonolle” hoidolle, joten pelkkien perinteisten nurmilajien lisäksi useampi sammallaji, valkoapila ja voikukka olivat levinneet nurmikolle.
Luonnon monimuotoisuuden tutkijana en voinut katsoa vierestä, kun kevään ensimmäiset pörriäiset yrittivät epätoivoisesti löytää mettä ja siitepölyä sitä kuitenkaan löytämättä. Asialle oli siis tehtävä jotain. Päätin lähteä lisäämään monimuotoisuutta niittyjen, hallitun hoitamattomuuden, kasvien lajimäärän radikaalin lisäämisen sekä erilaisten elinympäristöjen luomisen kautta.
Helpoin ja nopein keino lisätä pihan monimuotoisuutta, on antaa nurmen kasvaa ja kehittyä hiljalleen niityksi. Valitettavasti asumme keskellä punkkikeskittymää liikkuvaisen lapsen kanssa, joten nurmikon leikkaamatta jättäminen on mahdollista vain osassa pihaa. Lisäksi pitkä nurmi vaikeuttaa jalkapallon peluuta. Tai näin olen ainakin saanut kuulla… Tästä huolimatta jätämme sinne tänne laikkuja, joissa saavat kukat kukkia ja pörriäiset pörrätä. Koska alueet, joilta niittykasveja voisi hiljalleen levitä pihallemme, ovat hieman kaukana, päätin perustaa rajatulle alueelle pienen niityn. Ensimmäisenä kesänä niityllä kasvoi lähinnä peltokortetta ja jauhosavikkaa, kun yksivuotiset siemenet eivät itäneet. Mutta myöhemmin äitini niityltä keräämäni päivänkakkaran ja puna-apilan siemenet tekivät ostosiementen tehtävät ja viime kesänä meillä vihdoin oli ihana päivänkakkarameri.
Niityn perustamisen jälkeen hyvä keino lisätä pihan monimuotoisuutta on istuttaa puita ja pensaita. Jokainen puu ja pensas muodostaa oman pienhabitaattinsa ja tarjoaa sekä elinympäristön että ravintoa muille eliöille. Puut myös parantavat tuulisen pihan mikroilmasto-olosuhteita. Päätin istuttaa omena- ja kirsikkapuita sekä viinimarjapensaita, vaikka biologisen monimuotoisuuden kannalta monet muut lajit olisivat voineet olla parempia. Mutta koska innostuin hyötypuutarhasta, pihaamme ilmestyi myös kasvimaa kasvilaatikoiden muodossa. Pihallamme menestyvä peltokorte onnistuu tunkemaan joka paikkaan, joten laatikot tuntuivat järkevämmältä ja myös helpommalta ratkaisulta. Vaikka olen valmis tekemään pihan eteen töitä, haluan pitää helppohoitoisuuden myös mielessä. Onneksi rentous on oivallinen keino lisätä pihan monimuotoisuutta. Kun jokainen nurkka ei ole puunattu, luonnonkasvit ja muut eliöt leviävät pihalle vähitellen.
Ensimmäisenä kesänä perustin myös pienen kivikkopuutarhan erilaiset mikrohabitaatit mielessäni. Sain kiviä Facebook-ryhmän kautta ja istutin kivien lomaan suomalaisia kivikko- ja tunturikasveja, kuten kissankäpälää ja tunturiunikkoa sekä perinneperennoja, kuten kattomehitähtiä ja pallomehipartaa. Erilaisten elinympäristöjen luomisen lisäksi suomalaisten luonnonkasvien ja perinneperennojen suosiminen vähentää taimien kuljetuksesta aiheutuvia päästöjä. Lisäksi nämä lajit ovat todella kestäviä, jolloin niiden suosiminen varmistaa sen, että kasvit todennäköisesti menestyvät vaihtelevissa olosuhteissa ilman sen suurempaa hoitoa. Nämä lajit ovat usein myös erilaisten pölyttäjien mieleen. Luonnonkasvien ja perinneperennojen suosimisessa voittaa sekä luonto että välillä laiskahko puutarhuri.
On myös tärkeää huolehtia siitä, että pihalla on kukkivia kasveja aivan kevään ensihetkistä ensimmäisiin pakkasiin. Tähän auttavat aikaiset kevätkukkijat ja lajien runsas kirjo. Jos samaan perennapenkkiin istuttaa lukuisia lajeja, saa varmistettua sen, että penkissä kukkii aina jokin kasvi tarjoten iloa niin puutarhurille kuin pörriäisille. Lisäksi kaikki kasvit eivät aina menesty vaikka mitä tekisi, jolloin monilajisessa istutuksessa jonkin perennan kuoleminen ei juurikaan haittaa. Eli taas hyötyy sekä pölyttäjät että puutarhuri. Tämä työ on pihallamme vielä aivan kesken – laajat perennapenkit siintävät lähinnä haaveissani.
Yksi tärkeimmistä asioista monimuotoisuuden kannalta on parantaa maaperän koostumusta ja tähän kompostointi on paras ratkaisu. Maaperän eliöstön hyvinvointi tukee myös kasvien hyvinvointia ja loppupeleissä taas helpottaa puutarhurin työtä. Tämäkin työ on vielä alkutekijöissään, mutta tänä kesänä pääsen vihdoin käyttämään kompostissa muhinutta multaa ostomullan sijaan. Hykertelen jo innosta.
Tulevaisuudessa pihallemme toivottavasti ilmestyy pieni puutarhalampi, jolloin pääsemme seuraamaan vesihyönteisten ja toivottavasti myös sammakkojen touhuja. Linnut ja pienet nisäkkäät pitävät myös juomapaikoista. Puutarhanhoito onkin siitä loistava harrastus, että piha ei koskaan ole ”valmis” ja tekemistä ja ideoita riittää vuosiksi eteenpäin. Olenkin vasta aivan alkumetreillä pihamme suhteen, mutta jo nyt hyönteisten määrä on selkeästi lisääntynyt ja olenkin iloinen jokaisessa löytämästäni pörrääjästä, perhosesta ja jopa hämähäkistä (kyllä, olen luonnontutkija, joka pelkää hämähäkkejä…).
Toivon, että tulevaisuudessa pihamme olisi rehevä, monilajinen paratiisi, jossa puutarhurin lisäksi saisivat elää niin öttiäiset, linnut, sammakot kuin pienet nisäkkäät sulassa sovussa. Vaikka suhteeni rusakoihin ja metsäjäniksiin onkin hieman ristiriitainen…
Ja miten tämä kirjoitus liittyi akateemiseen maailmaan? Noh, aika löyhästi, mutta tutkimustieto tukee luonnonmukaisen puutarhan tekevän hyvää niin ihmiselle kuin luonnolle. Aiheesta voit lukea muun muassa seuraavista artikkeleista:
Galluzzi, G., Eyzaguirre, P., & Negri, V. (2010). Home gardens: Neglected hotspots of agro-biodiversity and cultural diversity. Biodiversity and Conservation, 19(13), 3635–3654. https://doi.org/10.1007/s10531-010-9919-5
Goddard, M. A., Dougill, A. J., & Benton, T. G. (2013). Why garden for wildlife? Social and ecological drivers, motivations and barriers for biodiversity management in residential landscapes. Ecological Economics, 86, 258–273. https://doi.org/10.1016/j.ecolecon.2012.07.016
Stigsdotter, U. A., & Grahn, P. (2004). A garden at your doorstep may reduce stress–Private gardens as restorative environments in the city. Proceedings Open Space-People Space, Scotland.
Van Den Berg, A. E., & Custers, M. H. G. (2011). Gardening Promotes Neuroendocrine and Affective Restoration from Stress. Journal of Health Psychology, 16(1), 3–11. https://doi.org/10.1177/1359105310365577
Vastaa