Heti vuoden vaihtumisen jälkeen huomaan mieleni kääntyvän vahvasti kohti kevättä, kesää ja ennen kaikkea kasvukautta. Vaivihkaa käyn vilkaisemassa ovatko puutarhakauppojen siemenvalikoimat jo päivittyneet tälle kaudelle. Käyn huolellisesti läpi uutuudet ja aloitan puutarhakauden parhaan (?) osan eli armottoman haaveilun ja suunnittelun. Tai rehellisesti sanottuna jatkan siitä mihin viime vuoden puolella jäin, mutta vain suuremmalla antaumuksella.
Kaikelle työlle tarvitsee vapaa-ajalle hyviä tasapainottavia tekijöitä ja akateemiselle työlle puutarhanhoito on loistava sellainen. Siis niille, joille se on oman pihan myötä mahdollista. Sateen jälkeisen puutarhan raikkaus, sormien välissä tuntuva kostea multa ja ympärillä olevat vehreät tuoksut maadoittavat ja rauhoittavat. Puutarhanhoidossa tekee paluun perusasioiden— veden, ravinteiden ja valon — äärelle ja saa todistaa kasvun ihmettä täällä kylmässä pohjolassa. Lisäksi henkilökohtaisesti saan keskittyä luonnon monimuotoisuuteen ja estetiikkaan.
Puutarhanhoidossa pääsee verryttelemään istumisen myötä kankeutunutta vartaloa, sillä puutarhanhoito on yllättävän fyysistä. Jatkuvasti pitäisi olla kaivamassa kuoppia, kantamassa multasäkkejä ja kärräämässä lukemattomia kottikärryllisiä. Päivät menevät kaivamisen ja kantamisen lisäksi kyykkiessä niin istuttaessa, kitkemässä kuin ihastelemassa. On ihana tunne, kun hartioita ja käsiä jomottaa pihalla vietetyn päivän jälkeen. On olo, että on tehnyt jotain ”kunnollista” ja ”oikeaa”, konkreettista. Tämä on oivallista vastapainoa usein aika abstraktille työlle.
Puutarhanhoito siis hellii mieltä ja vartaloa sekä auttaa palautumaan aivotyöskentelystä. Tai näin on ainakin osan aikaa vuodesta.
Suomen kesä ja kasvukausi on valitettavan lyhyt — intensiivinen mutta lyhyt. Sen vuoksi konkreettisen puutarhanhoidon lisäksi kasvukautta pitääkin (paino sanalla pitää) suunnitella pitkään ja hartaasti. Ja tämä suunnittelu ei välttämättä olekaan aina kovin palauttavaa.
Ehkä se on tutkijaminäni, mutta myönnän, että minulla on jo nyt ensi kesän puutarhasuunnitelmat excelöitynä. Kyllä, excelöitynä. Ehkä muutaman tulevankin kesän… Jokaiselle suunnitelmalle, oli se sitten perennapenkki tai pieni polunpätkä, on määritelty tarvittavat materiaalit, niiden määrät ja hankintapaikat. Perennapenkkien kasvit on listattu ja jokaisen kasvin väri, kukinta-aika, koko sekä kasvupaikkavaatimukset on listattu. Kasvien eri ominaisuuksien perusteella jokaiselle on määritelty sijainnit tulevissa istutuksissa. Myös kustannukset on laskettu. Puutarha kun on yllättävän kallis harrastus.
Olenkin käyttänyt lukemattomia tunteja tuijottaessani ruutuja ja miettiessäni sopivia kasviyhdistelmiä ja värejä, lukiessani eri perennoista, selaillessani taimistojen kasvilistoja ja päivitellessäni exceleitä ja muistiinpanojani. Alkaako kuulostamaan hieman suorittamiselta? Kenties, ja näyttöpäätetyöskentelyn jälkeen kannattaisi ehkä pitää ruudut kaukana ja tehdä jotain aivan muuta.
Parastahan tässä on se, että siinä vaiheessa, kun pääsen keväällä ja kesällä itse toteutusvaiheeseen, heitän huolelliset suunnitelmani mäkeen ja teen kaiken fiilispohjalla oikoen milloin kasvivalinnoista milloin muista materiaaleista. Välillä (lue yleensä) vain murto-osa suunnitelmistani toteutuu. Miehelläni kun on iso rooli kuoppien kaivamisessa ja hän ei puutarhahoidosta perusta. Mutta suunnitelmien tarkka toteutus ei olekaan pääasia. Haaveilu, kukkien ihastelu ja sormien multaan työntäminen sen sijaan ovat.
Kevät menee suunnittelun lisäksi esikasvatuksen parissa. Tämä aika sentään on pois tietokoneen tai kännykän ruudulta. Jo tammikuussa voi laittaa ensimmäiset siemenet multaan, mutta yritän hillitä itseäni parhaani mukaan ja ottaa huomioon pitkän sekä kylmän kevään. Oulun seudulla useat kasvit kun uskaltaa istuttaa ulos vasta lähempänä juhannusta, joten liian aikaisin siemeniä ei kannata kylvää. Mutta kuinka koukuttavaa on käydä katsomassa ovatko ensimmäiset siemenet jo itäneet. Ihastella jokaista hentoa taimea ja helliä ja pitää huolta sopivista olosuhteista.
Kukkien ihasteluni on mennyt jo siihen pisteeseen, että kuvaan taimien lisäksi abauttiarallaa jokaisen kukinnon pihallani. Pyhitin jopa luontoon ja tutkimukseen liittyvän huonolle hoidolle jätetyn Instagram-tilini kuvaamilleni kukille. Saan samalla jakaa kukkarakkauteni samanmielisten kanssa. Läheiseni eivät ehkä aina aivan ymmärrä puhuessani kukista käyttäen ”hän” ja ”he” pronomineja tai hykerrellessäni jopa perinteisesti rikkakasveina tunnettujen kasvien kukinnoille.
Taimien kasvaessa seuraan kevään etenemistä ja lumen sulamista tarkasti. Kun paljasta maata alkaa näkyä, käyn nämä laikut päivittäin läpi etsien ensimmäisiä maan alta esiin puskevia versoja. Ilon tunne, joka läikkyy sisällä ensimmäisten krookusten ja lumikellojen kukkiessa, on elähdyttävää. Näiden myötä puutarhakauden voi laskea kunnolla alkaneen.
Olisipa Suomen kesä vain pitempi. Saatankin salaa haaveilla Etelä-Ruotsiin muutosta.
Joten onko puutarhanhoito siis hyvää vastapainoa akateemiselle työlle? Noh, Pohjois-Suomessa ehkä vain osan vuotta, mutta hetkeäkään en vaihtaisi pois.
Vastaa