Viimeiset pari vuotta väitöksen jälkeen olen hakenut suuntaani tiedemaailmassa. Aktiivinen rooli korostuu, sillä valinnat eivät enää juurru väitöskirjaan. Olen oman onneni seppä ja motivaationi ainoa varjelija. Se on kuluttava pesti.

Siksi minuun kolahti syvästi Havun teksti siitä, miten merkityksen luominen riippuu tutkimusyhteisön koosta ja asemasta. Henkinen taakka tutkimuksen edistämisestä jakautuu sitä tasaisemmin mitä suurempi yhteisö sen kantaa ja mitä tiiviimmin se kytkeytyy ympäröivään maailmaan. Skaalan ääripäässä on akateeminen perustutkija, joka raivaa yksin omaa polkuaan, sillä todellinen läpimurto harvemmin löytyy vanhoja uria penkomalla.

Toinen tässä aiheessa ansioitunut teksti on Nassim Nicholas Talebin (NNT) Musta joutsen [1]. Erityisesti luku 6 sai minut hyppimään seinille pukemalla sanoiksi sen tuskan ja turhautumisen, jota oman polun raivaaminen tieteessä aiheuttaa. Seuraavassa referoin muutamia Mustan Joutsenen keskeisiä ajatuksia, jotka sopivat erityisen hyvin kenelle tahansa tiedeuraa suunnitteleville.

NNT käyttää termiä musta joutsen käsitteestä tai tapahtumasta, joka on epätodennäköinen, yllättävä (mahdoton ennustaa) ja ilmeinen mutta vasta jälkikäteen. Lottovoitto ei ole musta joutsen, sillä se ei ole yllättävä, ainoastaan epätodennäköinen. Tieteelliset tai teknologiset läpimurrot, kuten suhteellisuusteoria, antibiootti tai Internet, ovat puolestaan mustia joutsenia. Ne ovat syntyneet kuin tyhjästä, odottamatta, ja kirjoittaneet maailman uudelleen.

Perustutkimus on oleellisesti mustien joutsenien etsimistä. Tieteellinen läpimurto on jotain odottamatonta – muuten se olisi jo löydetty. Vastuullinen tutkimussuunnitelma, joka tarjoaa vain varmoja tuloksia, ei luultavasti johda läpimurtoihin. Pastissia! Mullistukset odottavat laatikon ulkopuolella: uusien menetelmien kehittämisessä ja soveltamisessa sekä rohkeissa, avoinmielissä hypoteeseissa.

Suomen Akatemiassa tämä on ymmärretty: Tärkeällä paikalla rahoituspäätösten strategiaa on tieteen läpimurtojen mahdollistaminen uusien teorioiden, käsitteiden, menetelmien ja aineistojen kautta. High risk, high gain.

Niin hyveelliseltä kuin ennakkoluulottomuus kuulostaakin, sen kääntöpuoli piilee kulissien takana: jokaista suurta läpimurtoa kohti on valtava määrä epäonnistuneita yrityksiä, joista emme koskaan kuule. Kukaan ei kirjoita saati lue uutisia ideoiden hautausmaalta. Tällainen vinouma näkyvyydessä aiheuttaa tiedeyhteisölle yhtäältä valtavat suorituspaineet ja toisaalta illuusion menestymisen todennäköisyydestä. Odotamme läpimurtoa ja petymme itseemme, kun sitä ei kaikella todennäköisyydellä tulekaan.

Myös menestymättömyys voi olla musta joutsen, ja hyvin tärkeä sellainen. Tutkijamaailma on pullollaan entisiä kirkasotsia, joista ei tullutkaan uusia Curieita tai Einsteineja vaan tavallisia uratutkijoita hapuilemassa vuosi kerrallaan niukasta rahoituksesta.

Haaveiletko urasta influensserina? Kirjailijana? Eturivin artistina? Onnea matkaan, mutta pakkaa myös tuulenpitävät vaatteet ja hautakynttilöitä.

NNT:n mutaan maailma matkaa kohti yhä suurempaa epäoikeudenmukaisuutta, koska yhä useampi prosessi on niin sanotusti skaalautuva. Skaalautuvan suureen yläraja on sekä teoriassa että käytännössä tuntematon. Siltä puuttuu merkittävä gravitaatio: rajoittava, konkreettinen kytkentä luonnolliseen maailmaan. Se on pelkkä luku. Huippututkijan rahallisen omaisuuden, viittausten tai Googlen hakutulosten lukumäärät ovat hyvin skaalautuvia, sillä ne pysyvät uskottavina vaikka niihin lisäisi pari nollaa perään. Samaa voi tuskin sanoa tämän eliniästä, painosta tai kengännumerosta.

Toki tieteessä gravitaatio on populaarikulttuuria voimakkaampi: huippututkija häviää oman aikansa huippujulkkiksille näkyvyydessä mennen tullen, ainakin vielä omana elinaikanaan. Tieteeseen syntyy gravitaatiota mm. rahoitusten ja julkaisuinstituutioiden säännöstelystä (vain vertaisarvioitujen artikkelien viittaukset lasketaan), tiedevirkojen kestosta (professuurien elinikäisyys) sekä tietysti siitä, että hyvä tutkimus kerta kaikkiaan vaatii melko paljon työtä ja infrastruktuuria (verrattuna vaikkapa seksiskandaaliin).

Jos tutkimus pyörisi akatemian sijaan vapaan markkinatalouden säännöillä, lopputuloksena voisi olla paljon räikeämpiä epäsuhtia, julkkiksia, urakäänteitä, huijauksia ja innovaatioita. Vähemmän gravitaatiota.

Oli miten oli, siirtymä Internet-aikakaudelle tekee tieteestä yhä skaalautuvamman. Näkyvyys luo näkyvyyttä ja viittaukset uusia viittauksia; voittaja kerää potin (winner-takes-all). Epäoikeudenmukaista tässä kaikessa on se, että erot eri tutkijoiden menestyksen mittareissa eivät vastaa eroja näiden kyvyissä tai tutkimusten laadussa. Ehkä toinen oli vain hitusen parempi mutta kerää nyt kumulatiivista mainetta tahdilla, jota on liki mahdotonta kuroa umpeen. Ehkä hän ei ollut edes toista parempi, vain alussa rutkasti onnekkaampi.

Toisaalta juuri sattuma on pohjimmiltaan luonnon jumalista oikeudenmukaisin. Se kohtelee kaikkia samalla tavalla taustoihin katsomatta. Eriarvoisuuden huostaanotto sattumalta ihmisen käsiin ei välttämättä ole niin hyvä idea kuin se miltä se kuulostaa.

Mitä tästä jää käteen nuorelle tutkijalle?

NNT:n mukaan toivossa on hyvä elää. Naiivi optimismi on yhteiskunnan polttoaine, eikä ole mikään häpeä yrittää ja epäonnistua, jos pitää siitä mitä tekee. Läpimurron todennäköisyys on ehkä pieni muttei olematon, ja siksi menestys seuraa rohkeita ja onnekkaita. Varman päälle pelaajat se jättää varmuudella ilman Nobelia.

Toisaalta elämä on tässä ja nyt, eikä sitä kannata filosofoida pilalle. Monelle tutkijanura ei merkitse pakonomaista unelmaa läpimurrosta tai edes mainittavasta menestyksestä. Tavallinen, huonosti skaalautuva puurtaminenkin riittäisi, jos saa toteuttaa itseään. Kunpa se riittäisi myös rahoittajille, tiedeyhteisölle ja maailmalle.

Tässä vielä muutama käytännön vinkki, jotka ammennan kirjasta ja omista kokemuksistani:

  • Kokeile onneasi niin paljon kuin suinkin ehdit. Ennustamattomien prosessien laatu on tuntematon mutta määrään voi itse vaikuttaa.
  • Varaudu silti henkisesti siihen, ettet koskaan lyö läpi. Älä ole musta joutsen.
  • Suhtaudu ymmärtäväisesti niihin menestyjiin, jotka kuvittelevat sen johtuvan omista ansioistaan. Menestyksen selittäminen sattumalla, jolle se kuuluu, on heille kohtuuton vaatimus.
  • Jos kaipaat pysyvyyttä, hanki lapsia*. Ihmiskunnan historiassa vanhemmuus on ehkä merkityksellisin mutta huonoiten skaalautuva toimenkuva.
  • Lue Musta joutsen. Muista kritiikki. Tämä referaatti on vain jäävuoren huippu.

[1] Nassim Nicholas Taleb, The Black Swan: Second Edition: The Impact of the Highly Improbable: With a New Section: On Robustness and Fragility, Random House Trade 2010, ISBN: 9780812973815

*Kehotus on puoliksi leikillinen. Ei lapsia hankita tuosta vain edes täydellisissä olosuhteissa. Kehotuksen ydin ei ole perheen normalisointi merkityksen lähteenä vaan merkityksen normalisointi miten tahansa, kunhan se skaalautuu huonosti. Kerää roskia, tee vapaaehtoistyötä, älä vain tutki vaan myös opeta.