Syksy on jälleen saapunut, ja syksyn mukana myös uudet opiskelijat saapuvat korkeakoulujen kampuksille. Muistelimme muutama viikko sitten ystäväni kanssa omien opintojenme alkua yliopistolla. Kun aloitin yliopisto-opinnot, tavoitteeni oli tulla teoreettisen hiukkasfysiikan professoriksi. Mikäli muista oikein, en ollut opiskelukavereistani ainoa, jonka tavoitteena oli professorius ja vieläpä teoreettisen hiukkasfysiikan alalla. Opintojemme aloituksesta on kulunut jo yli 10 vuotta. Mietin ystäväni kanssa, minkälaisilla työurilla me ja muut opiskelukaverimme ovat nykyään.

Näyttää siltä, että kenestäkään meistä ei ole tulossa teoreettisen hiukkasfysiikan professoria. Yleisimmät ammattinimikkeet tuntuvat olevan data scientist, konsultti ja ohjelmistokehittäjä. Siirtyminen yliopistosta pois alkoi tapahtua noin 5 vuotta opintojen alkamisesta. Tällöin ensimmäiset siirtyivät työelämään esimerkiksi ohjelmoijiksi, vaikka ylemmän tai alemman tutkinnon suorittaminen olisikin ollut kesken. Myöhemmin he ovat suorittaneet tutkintoja myös ammattikorkeakoulussa.

Ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneista moni jatkoi väitöskirjatyön parissa. Jotkut vaihtoivat alaa, ennen kuin väitöskirja oli valmis ja jotkut heti väitöskirjan valmistuttua. Monet toimivat nykyään datatieteen parissa yksityisellä sektorilla. Pienempi joukko jatkoi tutkijan uralla yliopistossa tai tutkimuslaitoksissa väitöskirjan valmistuttua. Heistäkin eräät ovat myöhemmin vaihtaneet yksityiselle sektorille. 

Ystäväni kanssa keskustelua seuraavalla viikolla mietin, miten kummallista on, että tutkijan urasta puhuttaessa muistutetaan, että julkisen sektorin tutkijan uralta tiputaan pois. Muualla kuin yliopistoissa tai tutkimuslaitoksissa työskentelevät kaverini eivät nimittäin ole “tippuneet” kilvoittelussa tutkijan urasta. Pikemminkin olen kokenut, että he ovat kyllästyneet tutkijan uraan liittyviin toimintamalleihin, koulutustasoon nähden huonoon palkkaukseen, mahdollisuuksiin vaikuttaa omiin uranäkymiinsä ja vaikeuksiin sovittaa työnteon kanssa yhteen työn ulkopuolista elämää. Sen sijaan, että tutkijuus julkisella sektorilla nähtäisiin kilvoitteluna, jossa vain etevimmät menestyvät pitäisi mielestäni tunnustaa, että julkisella sektorilla on valtava ongelmia pitää kiinni lahjakkaista ja osaavista ihmisistä.

Mikäli tätä kirjoitusta lukee joku tänä syksynä fysiikan opintonsa aloittava, haluan lopuksi muistuttaa, että mieli kannattaa pitää avoimena urasuunnitelmien kanssa. Toivon, että joku olisi sanonut minulle ensimmäisenä opiskelusyksynäni, että teoreettisen hiukkasfysiikan professorius on hieno suunnitelma, mutta maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia asioita, että ensin kannattaa tutustua rauhassa, mitä kaikkea fyysikon koulutus mahdollistaa.