Helsingin yliopisto julkisti viime joulukuussa odotetun uudistuksen: tohtorikoulutettavien nimike päivitettiin väitöskirjatutkijaksi. Vastaavanlaisia linjauksia on tehty muun muassa Jyväskylän yliopistossa ja Oulun yliopistossa. Oma työnantajani, Itä-Suomen yliopisto, on ymmärtääkseni tehnyt saman linjauksen ainakin epävirallisesti, mutta en ole vielä nähnyt tästä sen tarkempaa uutisointia.

Itselläni on mielikuva, että väitöstutkijoiden nimikkeistä on keskusteltu suomalaisessa työyhteisössä jo vuosien ajan, ja nyt viimein aika oli kypsä muutokselle. Ammattiliitto Tieteentekijät on jo pitkään suosittanut nimikkeiksi joko väitöskirjatutkijaa tai nuorempaa tutkijaa. Mielestäni väitöskirjatutkija on parempi nimike kuin nuorempi tutkija.

Väitöskirjatutkijan titteli kertoo kaiken olennaisen: työnkuvana on tutkimustyö, joka tähtää väitöskirjan valmistumiseen. Lisäksi, väitöskirjatutkijat tekevät pääsääntöisesti täyttä tutkimustyötä, joiden tuloksena syntyy tiedeartikkeleita, kirjojen kappaleita ja väitöskirjan lukuja. Nimike helpottaa myös oman urapolun kuvailua akatemian ulkopuolisille, sillä jatko-opinnot ja niiden aikana tehty tutkimustyö ei ole välttämättä kaikille yhtä tuttua.

Kerran eräs varttuneempi tieteilijä totesi minulle, että osa hänen ohjattavistaan on melkoisen perästä vedettävää mallia. Hänen mukaansa tohtorikoulutettava olikin siksi kuvaava nimike, sillä hän koki, että vasta väitöksen jälkeen tohtorikoulutettava olisi meritoitunut tutkijaksi. Hänen kommenttinsa jäi kummittelemaan mieleeni pitkäksi aikaa. Pelkäänkin usein, että olen itse ohjaajilleni kuin perässä raahattava kivireki, ja olen pyrkinyt sen vuoksi välttelemään liiallista neuvojen kysymistä.

Jos siirtyisin ei-akateemisiin tehtäviin tekniikan alalle, saisin todennäköisesti nimikkeekseni jonkin sortin asiantuntijatittelin. Nimike olisi sama heti töiden alkaessa, vaikka alussa olisin varmasti melko kuutamolla työstäni, sillä tätä pidettäisiin normaalina osana pestin aloittamista. Sen vuoksi en näe kovin relevantteina kommentteja, joiden mukaan väitöskirja olisi ikään kuin ajokortti itsenäiseen tutkimuksen tekemiseen. Osa väitöstutkijoista on jo väitöksen aikana erittäin itsenäisiä tutkimusta, kun taas osa tarvitsee enemmän ohjausta ja tukea.

Oma virallinen nimikkeeni on nuorempi tutkija. Vaihtaisin sen kernaasti väitöskirjatutkijaan. Olen jo muutenkin ikäistäni nuoremman näköinen, ja korkeahko puheääneni ei varsinaisesti auta asiaa. Koen, että nykyinen nimikkeeni alleviivaa nuoremmuuttani, ja saattaa siksi luoda joillekin mielikuvia kokemattomasta vasta-alkajasta. Väitöskirjatutkija sen sijaan taas tuo minulle enemmän mieleen oman alansa huippuasiantuntijan. Nimikekriiseilyn seurauksena olen myös huonoina päivinäni salaa kateellinen teekkaritutuilleni, joiden LinkedIn-profiilit täyttyvät toinen toistaan korskeammista titteleistä. Kadehtimisen taustalla vaikuttaa myös se, että välillä meillä luonnontieteiden puolella jatko-opiskelijoihin viitataan opiskelijoina. Tämä taasen ärsyttää lisää nimikkeistä tarkkaa, pikkumaista sieluani.

Sanat ja sen myötä nimikkeet ovat tärkeitä, sillä ne luovat mielikuvia työtehtävistä ja nimikkeen haltijan osaamistasosta. Väitöskirjatutkijoiden nimikkeiden päivittäminen on yksi osa tutkijoiden urapolkujen ja työhyvinvoinnin kehittämistä. Toivottavasti tulevan vuoden aikana nähdään lisää samanhenkisiä parannuksia väitöskirjatutkijoiden työarkeen liittyen.