Suomen fyysikkoseura järjesti viime viikolla Fysiikan päivät-seminaarin. Kuulun itse seuran alaiseen työryhmään ”Diversity in Physics Finland”, tuttavallisemmin FinDiP. Kutsuimme FinDiPin puolesta yhdeksi pääpuhujaksi Massachusettsin yliopiston professorin Michael Ramsey-Musolfin. Ramsey-Musolfin esitys poikkesi perinteisestä Fysiikan päivien ohjelmistosta, sillä hän kertoi siitä millaista on rakentaa tutkijauraa fysiikan alalla homomiehenä. Esityksessään Ramsey-Musolf osasi hyvin avata, että miten esimerkiksi esikuvien puute, tai omasta identiteetistään kertominen ovat vaikuttaneet hänen urapolullaan. Ramsey-Musolf käytti esityksessään myös termiä, josta en ollut itse kuullut aiemmin: laventelikatto.

Laventelikatto kuvastaa työuran näkymättömiä esteitä, joihin homojen ja muiden seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen työurat ja työuralla eteneminen saattavat tyssätä. Joskus esteet ovat hienovaraisia, tiedostamattomien ja rakenteellisten vinoumien pohjustamia. Joissain valtioissa esteet voivat olla erittäin näkyviä, ja pahimmillaan ne ilmenevät avoimena häirintänä. Kuten vaikkapa Puolassa, jossa kulttuuri voi olla pelottavan homovastaista. Myöskin meillä Itä-Suomessa sateenkaariväki joutuu ajoittain räikeä häirinnän kohteeksi, etenkin Pride-tapahtumien ympärillä. Laventelikatto vertautuu lasikattoon, joka taas viittaa naisten urakehityksen tyssäämiseen syrjivien asenteiden vuoksi. Lasikatto-termi onkin Suomessa luonteva osa arkikeskusteluja, mutta laventelikatto ei ole vielä hiipinyt kielenkäyttöömme.

Yliopistoilla on yhdenvertaisuuslain nojalla velvollisuus edistää yhdenvertaisuutta ja ehkäistä syrjintää. Lain nojalla yliopistojen tulisi siis aktiivisesti työskennellä sen eteen, että sateenkaariväellä olisi akateemisessa maailmassa yhtä turvallinen olo kuin cis-heteroillakin. Olen itse ollut mukana muutaman eri suomalaisen yliopiston yhdenvertaisuustoiminnassa, ja huomannut ison muutoksen lähestymistavoissa aivan parin viime vuoden aikana. Aiemmin yhdenvertaisuustyö keskittyi pääasiassa naisten ja miesten väliseen tasa-arvoon, ja fyysiseen esteettömyyteen. Seksuaalivähemmistöjen osalta keskustelua oli melko vähän, ja keskustelu pyöri pääasiassa syrjinnän nollatoleranssin ympärillä, samalla korostaen miten seksuaalinen suuntautuminen jokaisen oma asia.

Ja näinhän se ehdottomasti onkin: kenelläkään ei ole velvollisuutta kertoa työkavereilleen suuntautumisestaan, parisuhteestaan tai sukupuolestaan. Toisaalta minusta on surullista, että meillä on edelleen työelämässä niin paljon vinoumia, että moni sateenkaariyhteisön jäsen ei koe mukavaksi tai turvalliseksi kertoa taustastaan kollegoilleen. Helsingin Sanomien artikkeli Perttu Jussilan urasta avasi mielestäni hyvin, että miten identiteetistään kertominen voi olla riski oman uransa kannalta.

Onneksi yliopistoissa on nykyisin alettu kiinnittämään enemmän huomiota moninaisuuteen ja inkluusioon. Moni yliopisto esimerkiksi osallistuu paikallisiin Pride-tapahtumiin, ja on muuttanut osan vessoistaan sukupuolineutraaleiksi. Näkökulma on vaihtunut nollatoleranssista inkluusioon, ja pohdintaan, kuinka akateemista maailmaa saataisiin turvallisemmaksi ja mukavammaksi eri taustoista tuleville ihmisille. Harmittavasti nämä näkökulmat eivät aina ui yliopistojen hallinnosta tutkimusryhmien arkeen, ja onkin paljon tutkimusryhmän johtajasta kiinni, että miten paljon ryhmissä panostetaan inklusiiviseen ilmapiiriin. Opiskelijajärjestöt ovat minusta yhdenvertaisuusteemoissa paljon edistyneempiä kuin tutkimusryhmät: moni ylioppilaskunta on julistanut noudattavansa turvallisemman tilan periaatteita, ja useat ainejärjestöt ovat laatineet omat yhdenvertaisuussuunnitelmansa.

Itse näen, että avain parempaan työkulttuurin on henkilöstön kouluttaminen. Yliopistot voisivat vaatia kaikkia esihenkilöasemassa toimivia työntekijöitään osallistumaan yhdenvertaisuuskoulutukseen, jossa yksi osa voisi olla sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjen huomioiminen työarjessa. Usein ajatellaan, että pakko ei sovi akateemiseen maailmaan, mutta toisaalta, yliopisto velvoittaa henkilöstöään jo valmiiksi moniin muihinkin puolipakollisiin toimiin, kuten vaikkapa työaikakirjauksiin.

Tähän loppuun listaan vielä muutaman lukuvinkin, joista voi ammentaa tietoa siitä miten itse voi edistää sateenkaariväen asemaa akateemisessa maailmassa, ja erityisesti fysiikan alalla.

*LGBT+ Physicists – yhteisön opas
LGBT+ Inclusivity in Physics and Astronomy: A Best Practices Guide https://arxiv.org/abs/1804.08406

* Setan ja tieto-alan yritysten luoma tietopaketti
Sateenkaariväki työelämässä ja asiakkaina
https://www.fibsry.fi/wp-content/uploads/2019/03/Sateenkaariva%CC%88ki_julkaisu__vihko_FINAL.pdf

*American Physics Society – yhteisön raportti
LGBT Climate in Physics https://www.aps.org/programs/lgbt/upload/LGBTClimateinPhysicsReport.pdf