Akatemia toimii prestiisillä. Yliopistoja, tieteellisiä lehtiä, tutkimusryhmiä, akateemisia instituutioita ja yksittäisiä tutkijoita kuvataan arvovaltaisina ja maineikkaina. Yliopistomaailman brändäyksessä modernin tietoyhteiskunnan pöhinädiskursseihin sekoittuu vielä hitunen akateemisten instituutioiden vanhan vallan aatelissävyistä ylevyyttä.

Vaikka akateeminen työ itsessään on vuosikymmenten varrella prekarisoitunut, on yliopistoinstituution arvonimillä vielä arvovaltaa. Professorin, dosentin tai tohtorin arvonimet välittävät viestiä asiantuntijuudesta ja ns. ”totuudenjälkeisestä ajasta” huolimatta asiantuntijan status kantaa vielä mukanaan yhteiskunnallista valtaa. Esimerkiksi meneillään olevan koronapandemian aikana on kiivaasti keskusteltu siitä ketkä lääketieteilijät ovat meritoituneita todella arvioimaan pandemian kehittymistä, suojaustoimia, uusia variantteja, ja niin edelleen.

Selkein omakohtainen kontaktini prestiisin voimaan löytyy tieteellisen lehden toimittajan tehtävistä. Toimin Nordia Geographical Publications -lehden päätoimittajana ja profiililtaan lehti ei ole erityisen tunnettu. Toisin sanoen tieteellisten lehtien ”arvoa” tai ”prestiisiä” mittaavat metriikat – Impact Factorit, JUFO-luokitukset, CiteScoret, jne- jne. – eivät rankkaa NGP:tä kärkikahinoihin. Tällähän ei olisi suuresti väliä, jos prestiisimetriikkojen ongelmat ja vajavaisuudet ymmärrettäisiin paremmin. Toisaalta ympärillä tapahtuva puhe lehtien rankingeista ja korkeista/matalista impact factoreista osoittaa, että monille tutkijoille kyseiset metriikat ovat keskeisiä keinoja lehtien arvottamisessa.

Tieteellisten lehtien prestiisifokusoituneesta arvottamisesta seuraa muutamia ongelmia:

  • Yksittäisten artikkeleiden laatua arvioidaan julkaisukanavan, ei sisällön perusteella (”kovissa” lehdissä julkaistaan ”kovia” juttuja).

Toimittajan näkökulmasta prosessi näyttää eriltä. Ensisijainen laadun tae toimitusprosessin aikana on laadukas vertaisarviointi ja vertaisarvioitsijat, joiden asiantuntijuus soveltuu arvioitavana olevaan käsikirjoitukseen. Jokainen julkaisu on oma tarinansa ja jokainen prosessi hieman erilainen. Julkaisuvolyymien kasvun seurauksena tieteellisten lehtien paine profiloitua kapeammalle alalle kasvaa. Samalla usein kasvavat ns. ”desk rejection” -päätökset, jossa käsikirjoitukset hylätään jo ennen arviointia, ei välttämättä laadun takia vaan käsikirjoituksen profiilin tai fokuksen takia. Korkean prestiisin lehtiin tulevat käsikirjoitusten määrät saattavat olla niin suuria, että toimittajat tekevät päätöksen hylkäyksestä kirjaimellisesti parissa minuutissa. Lyhyessä ajassa ei pystytö arvioimaan käsikirjoitusten laatua vaan usein sitä millä tavalla käsikirjoitus sopii lehden julkaisuprofiiliin ja ovatko sen tulokset kiinnostavia. Laadukkainkaan artikkeli ei välttämättä mene läpi, jos sen aihe tippuu lehden julkaisuprofiilin rajoille, saati sen ulkopuolelle. Vastaavasti erillä tavalla fokusoitu vähemmän laadukas artikkeli saattaa mennä läpi.

  • ”Matalan prestiisin” lehtiin voi lähettää ”keskinkertaisempia” käsikirjoituksia.

Tämä on yksi hämmentävä toteamus, jota joskus kuulee. Ajatus kai lienee, että korkean prestiisin lehtiin työn laadun pitää olla viimeisen päälle ja muihin lehtiin voi lähettää pöytälaatikossa muhineita käsikirjoituksia, jotka ovat niin ja näin laadun osalta. Tämä liittyy edelliseen pointtiin yksittäisten artikkelien arvioinnista julkaisukanavan perusteella. Valitettavasti tämä ajatuskulku vääristää entisestään julkaisutoiminnan rakenteita ja julkaisupainetta kohti muutamia valittuja tieteenalojen ”huippulehtiä”.

  • ”Korkean prestiisin” lehdet ovat suurten kustantajien alaisia ja niillä on englanninkielinen ja anglosfääri -bias

Arvostetuimmat tiedelehdet ovat valtaosin muutaman suuren kustannustalon hallinnassa ja esimerkiksi maantieteen alalla akateemisessa julkaisemisessa on viimeisten vuosikymmenien aikana tullut esiin vahva anglosfääri -bias. Tämä on tunnetusti laittanut suomenkielisen tieteellisen julkaisemisen entistä ahtaammalle kun institutionaaliset kannusteet painottavat (ja arvottavat) ”korkean prestiisin” julkaisutoimintaa englanniksi ja suurten kustantajien alaisissa lehdissä. Näiden lehtien toimittajat ja toimituskunnat ovat myös usein vahvasti USA/UK -painotteisia (esimerkkinä maantiede). Prestiisiajattelu paljastaa myös siis maantieteellisen arvottamisen epätasaisuuden: laadukkaat lehdet sijaitsevat anglosfäärissä ja muualta maailmasta tulevat lehdet ovat ensisijaisesti hieman epäilyttäviä.

Sen lisäksi, että erinäiset institutionaaliset rakenteet, valtionhallinto ja akatemian uusliberalisoituminen ovat laittaneet yliopistolaitosta ahtaammalle, on akateemikoiden oma prestiisiajattelu (jäänteenä vanhasta maailmasta) ollut omia edistämään vääristymiä muun muassa tieteellisessä julkaisutoiminnassa.