Hei, viime blogikerrallani elokuussa lupasin hieman pidemmän esittelyn itsestäni. Olen Ville Kellokumpu ja liityin Akatemian jalkaväen blogikiertoon tänä syksynä. Teen väitöskirjaa Oulun yliopiston Maantieteen tutkimusyksikössä. Olen aloittanut väitöskirjan tekemisen lokakuussa 2018 ja kolme vuotta on vierähtänyt varsin rivakasti. Odotuksissa olisi vielä väitellä ennen vuoden 2022 loppua, vaikka tuntuu että siihenkin on vielä pitkä matka.

Aloitin maantieteen yliopisto-opintoni Oulussa osittain vuonna 2012 avoimen yliopiston kautta, kun lukion jälkeinen opiskelualan valinta alkoi mietityttämään. Maantiede oli jo silloin ollut varalla ja päätin lähteä kokeilemaan sitä avoimen yliopiston kautta. Seuraavalle lukuvuodelle hain päätoimiseksi opiskelijaksi ja aloitin varsinaiset opinnot syksyllä 2013.

Kuten monella muullakin aloittavalla opiskelijalla tai tieteenalan ulkopuolisella, käsitykseni maantieteestä tieteenalana oli varsin kapea. Opintojen edetessä aloin hahmottamaan erilaisia mahdollisuuksia maantieteen sisällä. Aluksi pidin aluepolitiikan ja aluekehityksen suuntautumista varsin kuivakkana, mutta ajan kanssa aloin huomaamaan siihen liittyvät laajemmat yhteiskunnalliset kytkökset. Lopulta tein graduni aluepolitiikan ja aluekehityksen moduuliin.

Väitoskirjatutkijan ura avautui ehkä hieman yllättäen juuri ennen valmistumista syyskuussa 2018. Silloinen graduohjaajani vinkkasi mahdollisesta paikasta, jossa voisin aloittaa väitöskirjan tekemisen. Olin opintojen aikana jo miettinyt tohtorinopintoja yhtenä mahdollisuutena, mutta selkeä tarjous sai aikaan tunteen: Taitaisin katua tätä vuosia, jos en lähtisi tähän nyt.

Päädyin siis tekemään väitöskirjaa aluepolitiikan ja aluekehityksen tutkimusryhmään, samojen teemojen parissa, joille en heti opintojen alussa erityisemmin ehkä lämmennyt. Ajan kanssa olin huomannut, että ”aluepolitiikan” rajattuun ilmiöön liittyy monia mielenkiintoisia ja kokonaisvaltaisia yhteiskunnallisia kehityskulkuja: ympäristökriisin alueellinen jakautuminen, aluetalouksien kestävyysmurrokset, epätasainen alueellinen kehitys (globaalilla tasolla ja kansallisvaltioiden sisällä), joka liittyy kapitalistisen talouden dynamiikkaan, perifeeristen resurssitalouksien ja urbaanien innovaatiotalouksien eriytyminen ja alueellisen eriarvoisuuden kysymykset.

Opiskeluaikojen filosofian, sosiologian, historian ja taloustieteen sivuainecocktail siivitti jonkinlaista kokonaisvaltaista lähestymistä yhteiskuntatieteisiin. Samalla laaja-alaiset kiinnostuksen kohteet muista tieteenaloista avittivat myös jatkuvaa tutkijan identiteettikriisiä: kaikki yhteiskunnalliset ilmiöt ylittävät tieteenalojen rajoja, eikä niitä voi ”saada kiinni” yksistään tietystä tieteenalasta käsin.

Väitöskirjan kanssa työskentely on auttanut huomaamaan, että institutionaalisiin tieteenalarajoihin ei kannata tukeutua liikaa. Kaikki pelaavat toistensa tonteilla, ainakin yhteiskuntatieteissä ja eri tieteenalojen perinteistä ponnistava ideoiden ristiin pölytys on usein hedelmällisintä.

Jo gradussani otin keskeiseksi käsitteeksi ja tarkastelun kohteeksi depolitisaation. Käsite viittaa siihen miten poliittista hallintaa tai vallankäyttöä voidaan edistää näyttäytymällä epäpoliittisena. Depolitisaatio voi toimia retorisena keinona, jolloin tehtyjä päätöksiä perustellaan ei-poliittisina (”talouden realiteetit sanelevat”) tai myös keinona, jolla tiettyjä ihmisryhmiä tai näkemyksiä rajataan systemaattisesti poliittisen päätöksenteon ulkopuolelle.

Uusliberaalin kapitalismin kontekstissa, depolitisaatio näyttäytyy erityisenä tapana kääntää poliittisen päätöksenteon kysymyksiä talouden kielelle tai taloudellisen rationaliteetin piiriin. Samalla ”talouden” sfääriin sisään rakennetut yhteiskunnalliset valtasuhteet saadaan neutralisoitua: markkinoiden näkymätöntä kättä ei pidetä ihmisen kätenä ja samalla talouden poliittisuudesta ei tarvitse huolehtia, vaikka todellisuudessa taloudellinen ja poliittinen valta ovat limittyneitä ja erottamattomia.

Depolitisaatio voi ilmetä esimerkiksi aluepolitiikan kontekstissa tapana puhua kaupunkivetoisesta talouskasvusta eräänlaisena taloudellisena välttämättömyytenä, jonka odotetaan ”läikkyvän” viereisille alueille ja vetävän muita paikkoja mukanaan. Usein tällä puheella voidaan oikeuttaa esimerkiksi valtiollisia investointeja jo valmiiksi menestyneille alueille, joka saattaa johtaa periferioiden ja keskusten voimakkaaseen eriytymiseen.

Olenko siis enemmän maantieteilijä vai politiikan tutkija? Kuka tietää. Kysyttäessä kuka olet (tutkijan identiteetin näkökulmasta), vastaus on ehkä varman ”Maantieteilijä.” sijasta otsikon mukainen ”Maantieteilijä?” kysymysmerkillä.

Akatemian jalkaväen -blogikirjoittelun tulevasta sisällöstä en osaa sanoa vielä mitään. Elokuun ensimmäisen blogini aihe syntyi hetken mielijohteesta. Kuluvana vuonna olen toiminut Nordia Geographical Publications -julkaisun päätoimittajana. Ehkä seuraavalla kerralla paneudun näkökulmiin siitä, miltä pienen ja vapaaehtoisvoimin pyörivän tieteellisen lehden toimittaminen näyttäytyy suurten kustantajien lehtien, anglosfääri dominanssin ja akateemisen julkaisubisneksen ristivedoissa.