Tutkijan tärkeimmät sanat ovat ei ja kyllä. Tutkijan arjen haasteena on asettaa nämä sanat oikein oikeassa tilanteessa.

Olen tutkijanurani aikana sanonut usein kyllä. Sana on vienyt minut mukaan moninaisiin ja kiehtoviin hankkeisiin, tilaisuuksiin ja verkostoihin. Se on myös saattanut minut repimään hiuksiani päällekkäisten aikataulujen ja lomittaisten velvoitteiden kanssa luoviessani. Toisinaan olen joutunut arvioimaan uudelleen, oliko kyllän käyttöni loppuun asti harkittua.

Viime syksynä lähdin lukuvuodeksi tutkimusmatkalle Kanadaan. Matkaan valmistautumiseen liittyi paljon ein opettelua. Päätin sanoa kyllä matkalle ja sen mukanaan tuomille tehtäville, ja ei monelle muulle asialle, kuten luottamustehtäville ja tutkimustyöhöni suoraan liittymättömille kirjoituskutsuille. Ratkaisu osoittautui toimivaksi, ja sain viettää inspiroivan, tehokkaan ja rentouttavan lukuvuoden omalle tutkimukselleni omistautuen. Jos jokin mainio tilaisuus tämän vuoksi menikin ohitseni, olen siitä onnellisen tietämätön.

Palattuani kesällä kotiin totesin, että oli jälleen aika harjoitella sanomaan kyllä. Juuri silloin Akatemian jalkaväki pyysi minua riveihinsä kirjoittamaan. Ei auttanut kuin suostua. Jää nähtäväksi asetinko sanani oikein.

Ensimmäisinä sanoinani minua pyydettiin kirjoittamaan itsestäni. Pidän tehtävää haastavana, sillä lukeudun siihen joukkoon tutkijoita, jotka kyllä puhuvat mielellään tutkimusaiheestaan, mutta välttävät tuomasta voimakkaasti esiin itseään ja persoonaansa julkisissa keskusteluissa. Päätin kuitenkin ottaa tehtävän vastaan. Ehkä kirjoitan myöhemmin lisää siitä, millaista on tehdä tutkimusta ja miten toteuttaa yliopiston kolmatta tehtävää yksityishenkilönä ja ilman vahvaa somepresenssiä.

Oma tutkimukseni sijoittuu teologian ja sosiologian rajapintaan. Olen koulutukseltani teologin tohtori ja työskennellyt aiemmin pitkään Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa tutkimus- ja hallintotehtävissä. Viime vuonna siirryin Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteiden tiedekuntaan, jossa aloitan juuri toista vuottani Suomen Akatemian tutkijatohtorina sosiologian oppialalla. Olen lisäksi työskennellyt vierailevana tutkijana humanistisessa, yhteiskuntatieteellisessä ja lääketieteellisessä tiedekunnassa Ottawan ja Toronton yliopistoissa ja tehnyt yhteistyötä muun muassa sosiaalipolitiikan, ravitsemuksen ja Raamatun tutkijoiden kanssa. Toisin sanoen olen tutkimuksessani tavannut sanoa kyllä tieteenalojen väliselle yhteistyölle ja rajanylityksille. Kenties kirjoitan tuonnempana lisää näistä kokemuksista.

Vuonna 2016 valmistuneessa väitöskirjassani tutkin uskonnollistaustaista ruoka-apua avun vastaanottajan näkökulmasta. Osana tutkimuksen toteutusta vietin seitsemän kuukautta ruoka-apua jakavien tahojen avustuspaikoissa haistellen ja maistellen ruoka-avun todellisuutta ja kysellen ja kuunnellen ruokaa hakevien ihmisten kokemuksia ja näkemyksiä. Tutkimuksessani yhteiskunnassa heikossa asemassa olevien ihmisten kanssa opin, että sanojen oikein asettamisen ja kysymysten esittämisen lisäksi tutkijan tärkeisiin taitoihin kuuluu vaieta ja kuunnella. Saatan jakaa tuossa prosessissa oppimaani kanssanne vielä myöhemmin.

Köyhyyden ja niukkuuden parissa käyttämäni tutkimusvuodet saivat minut yllätyksekseni ihmettelemään myös sitä runsautta ja yltäkylläisyyttä, jonka keskellä me monet arkista elämää elämme. Käynnissä olevassa tutkimushankkeessani tarkastelen arkisen ruoankulutuksen kohtuullisuutta ja kohtuuttomuutta runsauden kontekstissa. Tutkin, kuinka tavalliset ihmiset elävät elämäänsä, sanoittavat toimintaansa ja kohtaavat eettisiä kysymyksiä ruoankulutukseen liittyen yhteiskunnassa, jossa elintarvikejärjestelmä jatkuvasti tuottaa enemmän ruokaa kuin on mahdollista kuluttaa. Tutkimuksessa kiinnitän huomiota usein tylsinä, tavanomaisina ja vähämerkityksisinä pidettyihin rutiineihin, toimintatapoihin ja paikkoihin, jotka kuitenkin vaikuttavalla tavalla ylläpitävät, rakentavat ja mahdollisesti myös muuttavat maailmaa jossa elämme. Olen tähän mennessä saanut muun muassa kurkistaa ihmisten jääkaappeihin ja yllättyä siitä, kuinka rikkaan oven ne avaavat suurten yhteiskunnallisten kysymysten äärelle. Olen oppinut, että sanojen lisäksi myös arjen asiat ja esineet ovat oiva tutkimuksellisen innostuksen lähde. Ehkä jatkossa kurkistan tutkijan eväslaatikkoon, taskuihin tai työpöydän nurkkaan ja kirjoitan löytämästäni sanasen.