Oh Finnish, isn’t it one of the most difficult languages in the world? So how closely is it related to the other Scandinavian languages – or is it more closely related to Russian? Näin alkaa usea Uber-kyytini, ja pian huomaan antavani miniluentoa suomen kielestä ja sen kielisukulaisista sekä suomen kielen historiasta. Luennon aikana murran sitkeässä istuvia suomen kieltä koskevia myyttejä ja puhun kielten luonteesta yleisellä tasolla. Melkein yhtä suosittu taksiluennon aihe on Suomen historia ja erityisesti talvisodan myytit. Uberista poistuessani sitten mietin, kumman tässä nyt pitäisi tipata kumpaa – minun kuskia saamastani kyydistä vai kuskin minua saamastaan luennosta.
Olen tottunut antamaan oman alani luentoja sekä yliopistojen luentosaleissa että erilaisissa harrastusryhmien tilaisuuksissa. Ajaudun myös usein pitämään puheita, ja niihinkin saattaa livahtaa kielitieteellistä sisältöä. Esimerkiksi paikallisen Suomi-yhteisön itsenäisyyspäiväjuhlan puheessa päädyin käsittelemään rallienglannin sosiaalisisia ja vuorovaikutuksellisia funktioita. Kuvaamani ilmiöt olivat monille kuulijoista arjesta tuttuja, mutta valtaosa heistä ei ollut aiemmin törmännyt jäsenneltyyn analyysiin rallienglannin käytöstä.
Myös henkilökohtaiset suhteeni sisältävät esityksiä erilaisista kielitieteeseen liittyvistä aiheista ja täällä Yhdysvalloissa myös kaikesta Suomeen ja suomalaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan liittyvästä. Joskus väsyn toistamaan samaa ja mietin, miksi suostun olemaan ikään kuin jatkuvasti töissä. Tai miksi itse jatkuvasti tarjoan puheenaiheeksi jotain kiinnostavaa oman alani ilmiötä. Olen jopa huomannut omaksuneeni maneerin, jonka suorittamalla markkeeraan populaaritieteellisen keskustelun avatuksi: kohennan imaginaarisia silmälasejani ja teen itseironisen huomautuksen siitä, että kohta sataa kovan luokan nörttikamaa.
Hiljan tajusin, että kyse on nimenomaan tieteen popularisoinnista. Tuodessani joko itse tuottamaani tai muiden työhön perustuvaa tutkimustietoa laajemman yleisön ulottuville annan itse asiassa pienen panokseni tieteentekijöiden yhteiskunnallisen vastuun täyttämiseksi. Ja mikä voisi sopia tähän aikaan paremmin kuin se, että kerron viihdyttäviä tarinoita, jotka on räätälöity juuri kulloisellekin kuulijakunnalle? Samalla toivon, että kuulijoideni ja kanssakeskustelijoideni maailmankuva jollain tavalla avartuisi, ja samaa avartumista toivon itselleni.
Tiedettä on popularisoitu kuppiloiden nurkkapöydissä, sukupäivällisillä ja erilaisissa harrastusryhmissä kautta maailman sivun, ja hyvä niin. Kaiken tieteellisen toiminnan ei tarvitse olla suuria massoja tavoittavaa, vaan yhdenkin ihmisen tavoittaminen voi olla merkittävää. Julistakaa siis kanssatieteilijät ilosanomaa kaikille, jotka sitä vähänkin haluavat kuulla, ja ehkä niillekin, jotka eivät siitä niin välittäisi. Amerikassa ei ole harvinaista, että joku pysäyttää kadulla ja kysyy, olisiko minulla hetki aikaa puhua Jeesuksesta. Ehkä ensi kerralla kysyn, olisiko muilla kadun miehillä ja naisilla hetki aikaa puhua tieteestä.
Vastaa