Pitkin talvea ja kevättä on puhuttu työpaikoilla esiintyvästä häirinnästä #metoo-kampanjan hengessä ja innoittamana. Hyvä niin.

Ilmiö on laaja ja valitettavan arkipäiväinen. Elinkeinoelämän keskusliiton taannoisen tutkimuksen mukaan 38% naisista ja 9% miehistä ilmoitti kokeneensa seksuaalista häirintää nykyisessä tai entisessä työssään, eikä 60% heistä ilmoittanut kokemastaan häirinnästä mihinkään. Yleisin syy oli, ettei asiaa uskottu otettavan vakavasti.

Myös tieteentekijät kokevat häirintää ja syyllistyvät siihen. Viimeisin julkisuuteen tullut esimerkki on Turun yliopiston palkkaaman mutta sittemmin irtisanoman astrofyysikko Christian Ottin tapaus. Tapaus sai helmikuussa paljon julkisuutta – osan mielestä sekä kohtuuttoman paljon että kohtuuttomasti yksilöön kohdistuen. Asiasta voi olla montaa mieltä, mutta tapaus paljastaa merkittävän seikan: häirintään eivät syyllisty pelkästään koko työilmapiiriä terrorisoivat hirviöt (joita luultavasti on varsin harvassa), vaan tavalliset ihmiset. Monissa yhteyksissä mukavat, sosiaaliset, tutkimustyössään loistavat tieteentekijät, jollainen Ottkin kenties on. Kuten Syksy Räsänen blogissaan kirjoittaa: ”Häiritsijöiden etäännyttäminen hirviöiksi ei edistä häirinnän torjumista, vaan haittaa sen hahmottamista, miten laajalle levinnyttä ja vakavaa se on”.

Pahimmillaan häirintä loukkaa ja vahingoittaa kohdettaan ja se tulee paitsi tuomita laajasti, myös estää tehokkaasti. Häirinnän ja epäasiallisen kommentoinnin tuomitseminen ei kuitenkaan tarkoita, etteikö työpaikallakin voisi vitsailla tai flirttailla. Mutta jos eroa näiden ja epäasiallisten kommenttien välillä ei näe, lienee parempi jättää kommentointi siltä erää sikseen. Sama pätee valtasuhteiden erottamiseen: erityisesti työnantajan tai muun senioritutkijan on osattava eläytyä alemmalla uraportaalla olevan asemaan ja tunnistaa, milloin kommentteihin suhtaudutaan aidosti vastaanottavaisesti ja milloin vain asemien hierarkiasta seuraavana sietämisenä. Luonnollisesti ymmärrystä tarvitaan kaikilta osapuolilta, eikä häirintäsyytöksistä saa tulla modernin somelynkkauksen käsikassaraa.

Muiden ammattiryhmien ohella myös tiedeyhteisön on nyt aika katsoa peiliin ja pohtia sekä yksilöiden että instituutioiden toimintaa ja käytäntöjä seksuaalisen häirinnän kitkemiseksi. Hyvä päivä aloittaa on tänään ja vain konkreettinen toiminta ratkaisee. Mitä sinä tai laitoksesi voisitte tehdä asioiden parantamiseksi?

—

Tommi kirjoittaa aiheesta laajemmin Arkhimedes-lehden seuraavassa numerossa, joka ilmestyy 29.3.