Kärsitkö sinä koskaan tyhjän paperin ongelmasta? Tai kirjoitusblokista? Tunteesta, että ajatus ei yllä siihen, mitä haluaisit tavoittaa. Nämä varmasti ovat jokaiselle kirjoittajalle ja tutkijalle tuttuja ilmiöitä. Edelliseen kirjoitukseeni viitaten tosin nyt tuntuu, että koko syyskuu meni apurahahakemusten kirjoittamisessa ja odotan, että vihdoin olisi aikaa kirjoittaa myös toisenlaisia tekstejä. Blogin aiheeksi ”tyhjän paperin ongelma” muodostui, kun oma mieleni ja ajatukseni tuntuivat olevan ns. tyhjäkäynnillä.
Otan kynän käteen. Valkoinen tyhjä paperi pöydällä. Kännykän ajastus päälle soimaan viiden minuutin päästä. On vain yksi sääntö: kirjoitus jatkuu siihen asti kunnes kello soi. Huolimatta siitä, mitä tai miten kirjoittaa – kirjoitus jatkuu äänimerkkiin asti.
Siitä se alkaa: kirjoittaminen tai tyhjän paperin voittaminen. Harjoituksen tavoitteena on kirjoittaa viisi minuuttia ilman minkäänlaista itsensä soimaamista, kielioppivirheisiin takertumista tai edes epäjohdonmukaisuuksiin puuttumista. Harjoituksen voi tehdä myös siten, että kirjoitus keskittyy joko johonkin tiettyyn haastavaan kohtaan omassa tekstissä tai tilanteeseen, jossa tuntuu, että oma ajatus ei kirjoituksen suhteen etene.
Viisi minuuttia itsessään ei ole pitkä aika kirjoittaa. Ensimmäisillä kerroilla haaste voi kuitenkin olla sitoutuminen siihen, että ei nosta kynää paperista. Ei edes silloin kun tuntuu, että ei ole mitään järkevää kirjoitettavaa: myös silloin kynä liikkuu ja kirjoittaminen jatkuu. Kun viiden minuutin harjoitus on tullut tutuksi voi aikaa pidentää kymmeneen minuuttiin tai miksei pidempiinkin pätkiin. Olennaista harjoituksessa on, että se tehdään kynällä ja paperilla: tutkimusten mukaan kynän ja paperin käyttö ruokkii luovuutta paremmin, kun näppäimistön käyttö (tosin uusia tutkimustuloksia lienee tulossa mitä enemmän kirjoittajat diginatisoituvat).
Toinen (vain omiin) empiirisiin havaintoihin liittyvä seikka kirjoitusblokin avaamisessa on kirjoitusympäristön vaihto. Tästäkin lienee tutkimuksia olemassa, mutta oma tietoni perustuu toistuvaan omaan kokemukseen. Viime talvi oli itselleni tiivistä väitöskirjan viimeistelyn aikaa. Kirjoitin intensiivisesti kotona – olin innoissani ja motivoitunut saattamaan urakan loppuun. Silti monenlaisia pulmia riitti pähkittäväksi ja aika oli jatkuvasti kortilla. Sitten huomasin, että istuessani bussiin kohti yliopistoa pulmani aina ratkesivat. Sama kaava toistui ja toistui. Lopulta olin itsekin jo huvittunut ajatuksesta, että no ei se mitään ratkaisen tämän sitten huomenna bussissa. Toki on paljon esteettisempiäkin paikkoja ratkoa kirjoittamiseen liittyviä ongelmia kuin seutuliikenteen bussit.
Tyhjän paperin ja ajatusblokkien suhteen kannustan kokeilemaan erilaisia kirjoitusympäristöjä ja pohtimaan sitä, mikä sopii itselle parhaiten? Millaisissa tilanteissa on paras vaihtaa ympäristöä? Toisinaan voi olla paras liimautua työpöytään yliopistolla, joskus kodin rauha voi antaa mahdollisuuden hiljaiseen keskittymiseen. Lisäksi kahvilat, ravintolat tai ryhmätyöskentelytilanteet voivat antaa tarvittavaa vaihtelua ja virikkeitä uusille ajatuksille. Joskus ajatukset tarvitsevat tilansa, joka on muualla kuin pöydän ääressä tai tietokoneella. Mieli toimii myös lenkkarit jalassa – toisinaan paras jäsennys sattuu silloin, kun uskaltaa päästää irti ja sammuttaa tietokoneen.
Vastaa