Yliopistopedagogiikan antia, osa 1

Onnistuin muutama viikko sitten ilmoittautumaan yliopistopedagogiikan ensimmäiselle kurssille. Kursseille on ruuhkaa, joten mukaan pääseminen oli lähinnä tuurista kiinni. Apurahatutkijat eivät normaalisti ole etusijalla osallistujia valittaessa, mutta onnistuin tunkemaan itseni mukaan nopeat syövät hitaat -kiintiössä.

Toistaiseksi kurssiin on sisältynyt vasta yksi lähitapaaminen, minkä lisäksi tehtäviä on pitänyt tehdä itsenäisesti. Yhtenä kurssitehtävänä oli käydä seuraamassa yksi tai kaksi oman alan luentoa. Kävin itse seuraamassa kahden viikon luennot Analyyttisen mekaniikan kurssilla. Koska kurssilla yhden viikon luennot muodostavat aina yhden kokonaisuuden, päätin seurata vähän ekstraa. Lisäksi kävin katsomassa pari perusopintokurssien luentoa vertailukohdaksi.

Luento-opetus on muutamassa vuodessa muuttunut valtavasti parempaan suuntaan. Näin uutisoi Helsingin Sanomat viime viikolla. (Opa on myös kommentoinut aihetta jo aiemmin blogin puolella.) Tämä on myös oma tuntumani opetuksen keskimääräisestä tasosta – ja ainakin niillä luennoilla, joita kävin seuraamassa, sisältöön, luennon rakenteeseen ja opiskelijoiden aktivointiin oli selvästi panostettu. Analyyttisellä mekaniikalla käytetään tänä vuonna ensimmäistä kertaa ns. case-opetusta. Lisäksi kurssilla on perinteisten laskarien ohella verkossa tehtäviä esitehtäviä ja luennoilla sähköisiä välikokeita.

Case-metodi vaikutti mainiolta tavalta saada opiskelijat aktivoitumaan muuten melko passiivisilla luennoilla. Käytännössä luennoilla tehdään yhdessä – osittain ryhmissä, osittain luennoitsijan johdolla – laskaritehtävän tapaisia harjoituksia. Case-metodi esitellään lähdemateriaaleissa usein samaan hengenvetoon problem based learning -opetuksen kanssa, mutta kyse ei ole yhdestä ja samasta asiasta. Kaivauduin aiheeseen niinkin syvälle, että päädyin lukemaan PBL:ää käsitteleviä, metodin luoneen Howard Barrowsin alkuperäisartikkeleita aiheesta. En silti aivan päässyt perille case-metodin teoreettisesta taustasta. Joka tapauksessa: se näytti toimivan hyvin (vaikka luentosali tilana oli ryhmätyöskentelyyn ja -keskusteluun täysin mahdoton).

Yo-pedagogiikan harjoituksen tarkoituksena oli oppia tunnistamaan ja erottamaan sisältö- ja oppimislähtöinen opetus. Kurssin oppikirja painottaa kovasti oppimislähtöisyyden paremmuutta sisältölähtöisyyteen nähden. Fysiikassa tämä jako tuntuu monessa kohdassa melko keinotekoiselta ja suuri osa hyvästäkin opetuksesta kuuluu sisältölähtöiseen kategoriaan. Lähestymistapojen analysoinnin sijaan keskityinkin havainnoimaan luennoilla tapahtuvaa vuorovaikutusta. Sekä luennoitsijan ja opiskelijoiden välistä että opiskelijoiden keskinäistä vauorovaikutusta tuntui olevan enemmän kuin muutama vuosi sitten. Luennoitsijat ovat tehneet hyvää työtä kääntäessään passiiviset luennot vuorovaikutteisemmiksi oppimistilanteiksi. Opiskelijat vaikuttivat myös melko tottuneilta tällaiseen työskentelyyn. En usko, että itse olisin edes suostunut tekemään ryhmätöitä luennolla, koska en ollut ikinä tottunut sellaiseen ajatukseen.

Toivottavasti tämä hyvin alkanut kehitys saa jatkua ja uudet käytänteet leviävät myös muille kursseille!

2 Kommenttia

  1. Esa

    Toisaalta Kimmon luennot eivät edusta laitoksen keskitasoa mielestäni :D
    Voisit vaikka vertailun vuoksi kävästä kahden muun luennoitsijan kurssilla.

    • Elina Palmgren

      Eivät edustakaan, Kimmo on tosi edistysmielinen opettaja. Myös niillä perusopintojen luennoilla (Mapu ja Vuka), joita kävin seuraamassa, oli selvästi panostettu opetukseen.

      Silti uskon, että keskimäärinkin ollaan menty opetuksessa eteenpäin. En ole kovin paljon osallistunut laitoksen opetukseen viime aikoina, mutta olen kuullut nuoremmilta opiskelijoilta hyvää palautetta muiltakin kursseilta.

Vastaa käyttäjälle Elina Palmgren Peruuta vastaus

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑