Reilu vuosi olin pitämässä työpajaa teemalla Väitöskirja ajanhallinnallisena projektina. Tuolloin pyysimme osallistujia lyhyesti kirjoittamaan ennakkotehtävän otsikolla ”Tutkimuksen tekemisen ilot ja haasteet”. Tehtävän tarkoitus oli virittää osallistujien mielet pohtimaan, mikä omassa työskentelyssä toimii ja toisaalta mitä voisi tehdä eri tavalla. Yllätyksekseni tuolloin lähes viidenkymmenen tohtorikoulutettavan ajanhallintaan liittyvät kirjoitukset toistivat samankaltaisia teemoja: teemoja, jotka väljästi liittyivät ajanhallintaan, mutta mittavasti linkittyivät kokemukseen minäpystyvyydestä ja tutkijan identiteetistä.

Aikatauluun liittyvät haasteet olivat usein hyvin käytäntöön orientoituneita kysymyksiä: Miten työ jakautuu eri vuosille? Mikä on realistinen aikataulu? Miten osa-aikuisuus sopii väitöskirjan tekemiseen? Montako tuntia päivässä on tarpeeksi? Saako tai voiko apurahapätkäläinen pitää lomaa? Toisaalta aikatauluun ja osa-aikaisuuteen liittyi konkreettinen ongelma, jos ei ole rahoitusta ei ole aikaa. Esille nousi myös kysymys siitä, mitä ja miten apurahahanojen aukeamattomuuteen tulisi suhtautua. Puuttuvat aika ja rahoitus linkittyivät ajatuksiin omasta riittämättömyydestä. Tosin tohtoriopiskelijoiden kirjoituksissa riittämättömyyden tunnetta ilmeni sekä rahoitusta hakevilla, rahoituksen saaneilla, että yliopiston palkkasuhteessa olevilta tohtoriopiskelijoilla. Kaikki tämä vaikuttaa olevan linjassa Ylen julkaisemaan uutiseen (14.6.2017), joka perustui Tieteentekijöiden liiton selvitykseen tutkijoiden työtyytyväisyydestä. Yli kuudentuhannen vastauksen tulokset osoittivat, että 46% tutkijoista ja opettajista koki työstressiä paljon tai erittäin paljon. Tieteentekijöiden liiton selvityksen mukaan tohtorikoulutettavien haasteena koettiin erityisesti lyhyet työpätkät. Selvitykseen osallistuneilla yliopistolaisilla ongelmat ja haasteet olivat kauttaaltaan samoja kuin tohtorikoulutettavien työpajassakin: rahoituksen hakuun käytetty aika, määräaikaisuus ja muu epävarmuus koettiin kuormittavaksi.

Herää kysymys, mikä sitten saa ihmisen hakeutumaan tutkimuksen pariin? Mikä työssä tuottaa iloa? Tieteentekijöiden liiton selvitys nimittäin osoitti, että 67% yliopiston työntekijöistä oli työssään melko tyytyväinen tai erittäin tyytyväinen.

Omalla kohdallani vastaus on aina ollut selvä. Ilo työssä muodostuu rakkaudesta tutkimukseen, halusta tietää lisää, innosta oppia uutta, toiveesta jakaa tutkimustuloksista yhteiskunnallista hyvää. Nämä elementit luovat motivaation kaivon, josta on hyvä ammentaa. Kenties melko idealistista, mutta totta. Näitä samoja tieteen tekemisen iloja toistivat myös tohtoriopiskelijoiden työpajaan tuottamat kirjoitukset. Itsensä toteuttaminen, jatkuva uuden oppiminen sekä aito kiinnostus omaa tutkimusaihetta kohtaan tekivät tutkimuksen tekemisestä merkityksellisen osan elämää. Pienetkin onnistumiset, asioiden jäsentäminen ja palautteen saaminen tuntuivat konkreettisesti eteenpäin menemiseltä. Yhteinen jakaminen ja vertaistuellisuus olivat teemoja, jotka sekä auttoivat haasteissa. Jakaminen vähentää painetta, antaa luvan olla kesken. Lisäksi yhteisöllisyys ja vertaisuus toivat iloa työnarkeen.

Kesän kynnyksellä, viimeistään nyt, on hyvä katsoa takana olevaa lukuvuotta. Miltä takana olevat kuukaudet näyttävät? Mikä tuotti iloa tai onnistumisen kokemusta? Mitäpä jos tämän kesäloman aloittaisi sillä, että ikuisen tehtävälistan lisäksi, tekisikin rinnalle toisenlaisen listan? Haastan itseni ja teidät kirjaamaan listan pienistä onnistumisen kokemuksista, asioista, joihin itse on ollut tyytyväinen, hetkistä, jolloin asiat jäsentyivät uudella tavalla. Uskon, että toisinaan on hyvä tietoisesti muistuttaa itseään niistä asioista, jotka ovat auttaneet eteenpäin. Tietoinen pysähtyminen siihen, mikä työnarjessa toimii toivottavasti kantaa selvittämään ne asiat, jotka haastavat.

——————————–

Kuten suuremmaksi osaksi koko yliopisto, myös blogimme jää heinäkuun ajaksi tauolle. Blogi palaa uusien kirjoitusten myötä elokuun alkupuolella. Blogien kirjoittajien puolesta kiitän jokaista lukijaa kuluneesta vuodesta. Toivon, että kesä tuo jokaiselle virkistäviä ilon hetkiä!