Siinä missä Tommi suorittaa huomenna tieteellisen ajokorttinsa näyttökokeen, minä olen valmis sulkemaan kirjat ensimmäisen jatko-opintovuoteni osalta. Kirjoitin vuosi sitten syistäni lähteä tavoittelemaan tutkijanuraa. Pohdin, että vaikka yksittäiset tutkijat eivät välttämättä löydäkään mitään suurelle yleisölle merkittävää koko uransa aikana, on jokainen tutkija kuitenkin yksittäinen lenkki ihmiskunnan kollektiivisessa tietämyksessä. Samoin mainitsin, että motivaatio tutkijanuralla on löydettävä oppimisen riemusta eikä palkinnoista. Nämä syyt olivat ja ovat edelleen punaisena lankanani.
Olen huomannut ajatteluni myös muuttuneen vuoden aikana. Vuoden alussa uskoin, että vaikka en seuraavan neljän vuoden aikana löytäisikään mitään koko ihmiskunnalle merkittävää, voisin kontribuoida merkittävästi omaan alaani. Vuoden kuluessa odotukseni ovat laskeneet jatkuvasti alemmas syventyessäni oman alani tutkimukseen. Tutkimuksen tekeminen on oikeasti haasteellista, puhumattakaan merkittävän tutkimuksen tekemisestä. Tällä hetkellä haaveilen, että saisin ensimmäisen ykköskirjoittajapaperini valmiiksi ja julkaistuksi. Olen ymmärtänyt, että väitöskirja todellakin on ajokortti tieteelliseen tutkimukseen; se on opinnäytetyö, joka jokaisen on suoritettava. Ne merkittävät kontribuutiot omaan alaan tulevat väitöksen jälkeen. Pidän kuitenkin täysin terveenä ja toivottavanakin, että säilytän osan toiveikkuudestani ja idealismistani – ne ovat tämän työn suola.
Kuten tässä blogissa on aikaisemminkin todettu, tohtorikoulutettavan paras kouluttaja on oma tutkimusryhmä. Koen olevani etuoiketettu, kun saan työskennellä niin opiskelijaa tukevassa ryhmässä kuin Itä-Suomen yliopiston aerosolifysiikan tutkimusryhmämme on. Erityisen hyödylliseksi koin loppuvuodesta käymäni kehityskeskutelun pääohjaajani kanssa, missä määrittelimme minulle selkeät kehitystavoitteet tulevalle vuodelle.
Muutaman neuvon osaan kuitenkin jo tässä vaiheessa antaa. Kerroin jo aikaisemmin kopioineen Tommilta tavan lukea jokaisena päivänä alani uusien julkaisujen otsikot läpi. Olen käyttänyt viikossa muutaman aamupäivän myös kokonaisten artikkelien lukemiseen. Koen, että tämä on lisännyt asiantuntemustani valtavasti ja auttanut hahmottamaan aerosolitutkimusta paremmin. Tärkeäksi olen kokenut myös muistiinpanojen pitämisen. Kun useampia asioita tehdään samanaikaisesti, työ välttämättä pirstaloituu ja samaan aiheeseen palaamista helpottaa, kun on kirjannut hyvin ylös missä kohtaa analyysiohjelmaa on viimeksi tehty muutoksia ja mitä asioita on vielä selvitettävä mihinkin asiaan liittyen. Olen käyttänyt ohjelmointikoodiin liittymättömiin muistiinpanoihin perinteistä muistivihkoa ja kynää. Viime aikoina olen miettinyt muistiinpanojen siirtämistä digitaaliseen muotoon. Ainoa ongelma on, että mielestäni kynä ja paperi ovat ylivoimainen käyttöliittymä mihinkään sähköiseen verrattuna. Vuoden alussa aloin pitämään tutkimuspäiväkirjaa, johon kirjasin päivän päätteksi ylös mitä olin tehnyt. Kesäloman jälkeen päiväkirjan täyttäminen jäi, vaikka koin sen erittäin hyödylliseksi. Tässä voisikin olla vielä yksi kehityskohde toiselle jatko-opintovuodelleni.
Kiitän vielä omasta puolestani kaikkia blogin lukijoita, on ollut ilo kirjoittaa teille ja on edelleen ollut mahtavaa huomata, että kirjoituksemme kiinnostavat teitä. Kiitos. Tämä on vuoden viimeinen kirjoitus tähän blogiin. Normaali julkaisuaikataulu jatkuu jälleen tammikuussa, kun kaikki kirjoittajat ovat palanneet lomiltaan.
Vastaa