Uusia tuulia

Hei vaan kaikille!

Olen Elina Palmgren, jatkuvan identiteettikriisin kanssa painiskeleva teoreettinen fyysikko ja aineenopettaja. Valmistuin vuoden 2015 alussa maisteriksi pääaineenani teoreettinen fysiikka, graduni käsitteli erästä kosmisen inflaation mallia. Ennen valmistumistani olin jo fuksivuodesta lähtien työskennellyt ensin kesäharjoittelijana, myöhemmin tutkimusavustajana vuorovuosin teoreettisen ja havaitsevan kosmologian tutkimusryhmissä.

Vaikka olin jo opintojeni alusta asti pyrkinyt kohti tutkijan uraa, ja pitkään nimenomaan kosmologiaa, alkoi maisteroitumisen aikoihin valitsemani tie arveluttaa. Pitkään asiaa puntaroituani totesin, ettei minusta olisi kosmologiksi: Kuten Tommin aiemmista kirjoituksista käy hyvin ilmi, ala on äärimmäisen kilpailtu, enkä itse ole valmis uhraamaan elämästäni niin suurta osaa tutkimukselle kuin kosmologilta odotetaan. Jossain vaiheessa pohdintojani marssin nykyisen väitöskirjaohjaajani luokse kyselemään mahdollisuudesta kouluttautua aineenopettajaksi, joille ainakin vielä on tarjolla hyviä ja arvostettuja työpaikkoja. Silloin nykyinen ohjaajani totesi, ettei minun kannata ryhtyä työhön, josta en kuitenkaan nauttisi. Muutaman mutkan kautta keksittiin sillisalaattivaihtoehto: täydentäisin tutkintoani pedagogisilla opinnoilla ja alkaisin sitten tehdä tutkimusta, jossa yhdistyvät teoreettisen fysiikan tuntemukseni että pedagoginen osaamiseni.

Nykyinen tutkimukseni käsittelee kvanttifysiikan käsitteenmuodostusta eli sitä, kuinka aloittelijasta vähitellen kehittyy oikea kvanttimekaanikko ja kuinka tämä prosessi nähdään hänen käsiterakenteidensa muutoksissa. Tällä hetkellä tutkimustyötäni jarruttaa vielä humanistisilla aloilla hyvin yleinen rahoituksen puutteen ongelma, ja ansaitsenkin elantoni tekemällä ja toimittamalla digitaalisia oppimateriaaleja. Kovin lupaavalta ei näytä myöskään tulevaisuus rahoituksen saamisen suhteen, sillä yleinen ilmapiiri ei tunnu kovin myötämieliseltä koulutuksen ja oppimisen tutkimukselle, mutta siitä lisää joku toinen kerta.

2 Kommenttia

  1. Jussi

    ”…yleinen ilmapiiri ei tunnu kovin myötämieliseltä koulutuksen ja oppimisen tutkimukselle…”
    Onko se yleinen ilmapiiri (Suomessa) sitten myötämielinen millekään tutkimukselle, josta ei Suomen hallituksen käsityksen mukaan ole tiedossa suoranaista rahallista hyötyä HYVIN LYHYELLÄ aikavälillä? Teoreettiseen fysiikkaan nähdenhän nykyiseltä alaltasi voi sentään odottaa suoranaisia hyötyjä keskipitkällä aikavälillä, mutta olipa meilenkiintoista lukea, ettei tätäkään arvosteta. Panostukset näemmä menevät pikavoittoihin.

    • Elina Palmgren

      Valitettavasti vaikuttaa siltä, että perustutkimuksella menee kaiken kaikkiaan todella huonosti. Aiemmin PISA-Suomessa on sentään yritetty pitää yllä koulutuksen ihmemaa -imagoa. Nyt sekin on taidettu unohtaa…

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑