Prokrastinaatio on hieno sana asioiden tekemisen välttelylle. Tiedän sen, sillä olen erittäin hyvä välttelemään asioiden tekemistä. Voin esimerkiksi aivan hyvin selailla erilaisia sivistyssanoja ja miettiä pikkunokkelia lauseyhteyksiä, jossa niitä voisi käyttää. Myös bloggaaja Tim Urban on erittäin hyvä välttelemään asioiden tekemistä. Helmikuussa Tim piti TED-puheen, joka perustuu hänen kaksiosaiseen blogikirjoitukseensa hänen omista prokrastinaatiotavoistaan ja miten hän on saanut edes jotain tehtyä elämässään. Omien sanojensa mukaan hän on kuitenkin varsinainen mestariprokrastinoija.
Omien kokemuksieni perusteella kaikki ihmiset ovat taipuvaisia prokrastinaatioon. Erona on, että toiset meistä pystyvät näkemään tehdystä työstä saatavan hyödyn ja vertaamaan sitä asian tekemisen välttelystä saatavaan hetken iloon ja toteamaan, että välttely ei ole sen arvoista. Toiset taas, kuten minä, eivät ajattele koko vertailun tekemistä ennen kuin huomaavat kellon olevan kolme aamuyöllä ja selanneensa päämäärättömästi internetsivuja viimeiset kuusi tuntia. Vielä vaikeammaksi asian tekee, mikäli on suuret haaveet ja taipumus siirtyä sosiaaliseen mediaan, kun törmää ensimmäiseen vaikeammin tehtävään asiaan, kuten minulla.
Hyvät uutiset ovat, että tarvettaan prokrastinoida voi vähentää, kuten myös Tim Urban toteaa. Minulle käänteentekevin hetki oli kolmantena opiskeluvuotenani suorittamani tehoa opiskeluun -kurssi Helsingin yliopistolla. Tärkeimpänä oppina kurssilta jäi käteen aikatauluttaminen. Sillä kuten myös Tim Urban kirjoittaa, prokrastinoijat ovat erittäin hyviä tekemään varsin ylimalkaisia suunnitelmia kuten “kirjoita kandi”. Jos asiaa, jonka haluaa tehdä, ei pilko pienimpiin osasuorituksiin ja määrää tarkkaa päivä milloin ensimmäisen osasuorittamisen tekeminen alkaa on turha haaveilla saavansa ikinä mitään aika. Hieman noloa, että tämän opettelu vei minulta 22 vuotta.
Toisena asia, mikä toimi minulle, oli, että hyväksyin kehittymisen missä tahansa olevan äärimmäisen hidasta. Koska kehittyminen on äärimmäisen hidasta on turha koittaa spurtata lähdöstä maaliin. Paljon järkevämpää on keskittyä esimerkiksi opiskeluun kahdeksan tuntia päivässä, minkä jälkeen voi tehdä jotain muuta, kunhan opiskelee sen kahdeksan tuntia myös huomenna. Jokainen päivä kannattaa kuitenkin tähdätä pieniin voittoihin, jotka kasvattavat itsetuntoa.
Kolmas asia oli, että mikäli ei onnistu saavuttamaan jotain asiaa asettamassaan aikataulussa ei saa antaa kokonaan periksi. On välittömästi tehtävä uusi suunnitelma, jossa antaa itselleen enemmän aikaa. Tämä on asia, mitä opettelen edelleen.
Taipumus prokrastinaatioon ei katoa koskaan, ja kuten sanoin aikaisemmin jokainen ihminen prokrastinoi joskus. Olen verrannut omia kokemuksiani potentiaali- ja like-energioihin. Jos joku kappale viedään mäen päälle, sillä on suuri potentiaalienergia eli kyky tehdä työtä. Samoin jokaisella aloittavalla opiskelijalla on suuri potentiaali menestyä opinnoissaan. Kun kappale laitetaan vierimään mäen alta, osa sen potentiaalienergiasta alkaa muuttua liike-energiaksi. Samoin kun opiskelija opiskelee, osa hänen potentiaalistaan opiskella muuntuu osaamiseksi. Ongelmana on, että kun potentiaalienergiaa aletaan muuntaa liike-energiaksi, se ei ikinä muutu kokonaan liikkeeksi. Osa potentiaalienergiasta menee kitkan voittamiseen, jolloin lopullinen liike-energia on pienempi kuin mäen päällä ollut potentiaalienergia. Vierivä kappale voi myös törmätä mäessä olevaan esteeseen, tai kappaleen muoto voi alun perin olla väärä parhaaseen mahdolliseen vierimiseen. On kuitenkin paljon antoisampaa testata kuinka kovan vauhdin mäen alapuolella saavuttaa kuin jäädä mäen päälle haaveilemaan kovista vauhdeista, jotka saavuttaa huomenna tai ensi vuonna. Nimimerkillä täysin keskinkertainen vierijä.
Vastaa