Noin kuukausi sitten kirjoitin huonosta kyvystämme hahmottaa varianssia. Jatkan tänään hieman samalla teemalla ja kirjoitan jatkuvasta muutoksesta ja sen havaitsemisen vaikeudesta.

Milloin ihminen on ensimmäistä päivää aikuinen? Kysymys kuulostaa ensi kuuntelulla absurdilta. Siirtymä nuoresta aikuiseksi tapahtuu varmaankin pidemmän ajan aikana kuin yhden päivän aikana. Kuvitellaan kuitenkin, että tällainen päivä olisi määriteltävissä. Ajatellaan seuraavaksi, että ihmisestä otetaan lapsesta saakka jokainen päivä kuva. Näitä kuvia tutkimalla sitten yritetään päätellä, milloin siirtymä eri ikäkausien välillä ovat tapahtuneet. Katsomalla kuvia 20- ja 35-vuotiaista ihmisistä on selvää, että jonkinlainen muutos on tapahtunut. Samanlainen ero voidaan mahdollisesti havaita myös 22- ja 27-vuotiaiden välillä. Mitä pienemmäksi aikaero kahden kuvan välillä käy, sitä hienovaraisemmaksi ja olemattomammiksi muuttuvat kuvien muutokset. Kuitenkin kun katsomme kaikkia kuvia kokonaisuutena, on selvää, että ihmisen iän kasvaessa muutosta tapahtuu.

Ihmiselämä on vain yksi esimerkki muutoksesta, joka on luonteeltaan jatkuvaa. Yhtä hyvin voisimme kysyä, milloin oli ensimmäinen päivä kun ilmasto oli muuttunut. Oma mieleni haluaa usein tehdä tästä kaiken aikaa tapahtuvasta muutoksesta epäjatkuvaa eli diskretisoida sen. Ajattelen katsovani säätiedotusta yhdeltä päivältä ja toteavani, että tänään on se päivä kun ilmastonmuutos tapahtui. Koska toistaiseksi kukaan ei ole raportoinut tällaista päivää, voisin helposti ajatella, että ilmastonmuutos on vielä tulossa joskus tulevaisuudessa. Toivottavasti ei kuitenkaan huomenna, ehkä sitten syksymmällä. Tällainen ajattelu on kuitenkin virheellistä kahdestakin syystä. Ensinnäkin sää ei ole sama asia kuin ilmasto, ja toiseksi ilmastonmuutos on luonteeltaan jatkuvaa. Se ei ala joku tietty päivä ja lopu johonkin tiettyyn päivään. Jotta voimme havaita muutoksen, meidän on kerättävä tietoa ilmastosta pitkältä, satojen vuosien, aikaväliltä ja tarkasteltava sitä kokonaisuutena, eikä esimerkiksi vuodesta 1997 lähtien. Vasta näin muutos voidaan nähdä niin, että sen pystyy käsittämään.