Avainsana: Yliopisto (Sivu 3 / 9)

Tänään olen kiitollinen…

Olen monessa aiemmassa kirjoituksessani käsitellyt yliopistoon liittyviä asioita sangen kriittisesti. Välillä olen kirjoittanut jotain positiivistakin, mutta huomaan ongelmakohtia esiin nostavien kirjoitusten provosoivan enemmän keskustelua. Jopa saamastamme lukijapalautteesta löysin itselleni kohdistetun viestin, joka kuului: ”Lisää törkyä!” Se vähän huvitti mutta myös … Jatka lukemista

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opetusta kehittämässä

Matemaattis-luonnontieteellisen tiedekunnan opetuksen kehittämispäivä järjestettiin pari viikkoa sitten 26.10. hotelli Katajanokassa. Paikka oli epäilemättä valittu mahdollisimman suuren osallistujamäärän houkuttelemiseksi, ja ruokaa ja kahvia tarjottiin niin paljon ja usein, että suurin piirtein koko viikonlopun energia- ja kahvivarannot tulivat täydennetyiksi etukäteen. Päivän … Jatka lukemista

Go go us!

En tiedä teistä muista, mutta harva asia turhauttaa minua niin kuin epäonnistuneet kokoukset. Määrittelen aikani arvokkaaksi ja pidän tehokkuudesta. Lisäksi olen aina ollut listojen rakastaja: mitä selkeämmät suunnitelmat edetä, sitä parempi. Olen korvat höröllään seurannut aina, kun olen kuullut ihmisten … Jatka lukemista

Kun eponnistuin

Epäonnistuminen on jännä juttu. Sitä tapahtuu jokaiselle viikoittain, ellei jopa päivittäin jossain muodossa. Unohtaa avaimet kotiin, kirjoittaa blogitekstin otsikon väärin, löräyttää ruokaan liikaa suolaa, jäätyy totaalisesti työhön liittyvän esityksensä aikana, ei ehdi bussiin, ajaa kolmion takaa kanssa-autoilijan kylkeen, eroaa pitkäaikaisesta … Jatka lukemista

Tohtorikoulutettavat ja kollegiaalinen päätöksenteko: kokemuksia Upsalasta

Hyvä instituutio on tunnetusti sellainen, jossa instituution tarkoitus ei ole ristiriidassa siinä toimivien yksilöiden intressien kanssa. Tämän päivän yliopisto ei valitettavasti aina onnistu tämän periaatteen toteuttamisessa. Etenkin ulkoisella apurahalla työskentelevät tohtorikoulutettavat kokevat liian monesti olevansa vain kuluerä tilastoissa ilman, että … Jatka lukemista

Onko ideologian levittäminen tieteen varjolla sallittavaa?

Todennäköisesti harva on pystynyt välttymään kuulemasta Jyväskylän yliopiston kasvatustieteen professori Tapio Puolimatkan kirjoituksen aiheuttamasta kohusta. Tekstissä Puolimatka käsittelee omien sanojensa mukaan pedofilian laillistamiskampanjaa, joka hänen mukaansa seuraa suoraan seksuaalivähemmistöjen oikeuksien laajemmasta tunnustamisesta yhteiskunnassa.

Ensimmäisenä tekstiin reagoi Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunta kannanotollaanJatka lukemista

Kuukausi kesälomaan!

On aika viimeisen Akatemian jalkaväki -kirjoituksen ennen blogijengin kesätaukoa! Mikäpä olisi siis parempi aihe kuin kesälomaan valmistautuminen.

Minulla on kesäloman alkuun vielä lähes kuukausi, mutta lomani kestää neljä viikkoa, vihdoin! Entisenä yliopiston pätkätyöläisenä pidin lomiani aina työsopimuksen päättyessä, vaikka sopimus … Jatka lukemista

K(R)ipeänä?

Olin viime viikolla flunssassa, ja kuumeisena jättäydyin kotiin muutamaksi päiväksi. Kotona sairastaminen ei ole koskaan ollut minulle erityisen helppoa, ja kipeänäkin olen saanut suurimmat riemut siitä, että jaksan tehdä töitä vaikka pää kainalossa. Peruskoulussa ja lukiossa sain iloa todistukseen merkityistä … Jatka lukemista

Ensimmäinen post-doc

Suvi kirjoitti viime viikolla kiinnostavasti taannoisesta kokemuksestaan tulla headhuntatuksi. Sattumalta kävin samana päivänä kollegani kanssa keskustelua oman alani uranäkymistä. Kollegani totesi osuvasti, että alamme – teoreettinen fysiikka – on tieteenaloista ainoita, jossa nuorilta tutkijoilta kysytään ”onko tämä ensimmäinen post-doc-paikkasi?”… Jatka lukemista

« Vanhemmat kirjoitukset Uudemmat kirjoitukset »

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑