Avainsana: Ruoka

Miltä ilmastokriisi maistuu?

Olen kasvanut tyypillisessä suomalaisessa ruokakulttuurissa 90- ja 00-luvuilla: makkaraa, juustoa, maitoa, leipää, liha-makaronilaatikkoa sekä kanan koipireisiä ja riisiä. Lukiossa olin muutaman vuoden kasvissyöjä. Armeijaa varten aloitin jälleen lihan syömisen, koska kuulin kavereiltani kasvisruokavalion järjestyvän vaihtelevasti. Yliopistossa jatkoin sekaruokavaliolla.

IPCC:n vuonna 2018 … Jatka lukemista

Eväät töiden mukaan

Ei ole mikään salaisuus, että yliopistossa työt venyvät välillä iltoihin ja viikonloppuihin. Työn luonteeseen on kuulunut itselläni, että myöhäiset illat ovat enemmän tai vähemmän spontaaneja, mutta säännöllisiä tapahtumia. Iltavuoron osuessa kohdalle mikään ei ole pahempaa kuin ruoan puute. Nälkäisenä ohjelmointi … Jatka lukemista

Viikko yliopistossa: Perustutkimusta

Tällä viikolla julkaisemme Tommin kanssa erilliset kirjoitukset, joissa molemmissa on kuvattu viime viikon töissä tekemämme tehtävät. Omalta osaltani viikko oli hyvin tavanomainen lukuunottamatta maanantainta, jolloin työskentelin Helsinginssä. Normaalisti olisin maanantaina osallistunut tutkimusryhmämme maanantaipalveriin, missä käydään läpi tulevan viikon asiat. Viikkoni … Jatka lukemista

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑