Avainsana: Biokemia

Viimeinen teksti

Tämä tulee olemaan viimeinen tekstini Akatemian jalkaväessä. Haluaisin sanoa dramaattisesti ”ikinä”, mutta eihän sitä koskaan tiedä, etenkään projekteissa, joista on todella nauttinut. Oli hauskaa lähteä kuokkimaan Hanna-Ilonan kanssa fyysikkojen kemuihin, joihin Suvi oli päätynyt teologian edustajana hieman aiemmin. Loppujen lopuksi … Jatka lukemista

?

Lapsena olin innokas kysymään, kun en jotain ymmärtänyt. Viittaaminen tunneilla tuntui luonnolliselta ja sanojen asettelu ymmärrettävään muotoon vaivattomalta. Vuosien saatossa tilanne kuitenkin muuttui ja kysyminen rupesi jännittämään yhä enemmän ja enemmän. Osittain tämä varmasti johtui siitä, että aloin tarkkailla ympäristöäni … Jatka lukemista

Banaanikärpänen, supersankari.

Tämän kerran tekstin kirjoittamiselle on neljä syytä: Ensinnäkin blogimme sivupalkin ”fysiikka”-aihetunniste on aivan liian isokokoinen, ja sekös biokemistiä kiukuttaa. Toisekseen työhöni liittyy kiinteästi jokapaikanhöyläys, ja oikeastaan mitä enemmän ymmärrän mistä tahansa biolääketieteen tutkimusalasta, sitä parempi. Kolmanneksi, tiedän useammankin ystäväni metsästäneen … Jatka lukemista

Kun eponnistuin

Epäonnistuminen on jännä juttu. Sitä tapahtuu jokaiselle viikoittain, ellei jopa päivittäin jossain muodossa. Unohtaa avaimet kotiin, kirjoittaa blogitekstin otsikon väärin, löräyttää ruokaan liikaa suolaa, jäätyy totaalisesti työhön liittyvän esityksensä aikana, ei ehdi bussiin, ajaa kolmion takaa kanssa-autoilijan kylkeen, eroaa pitkäaikaisesta … Jatka lukemista

Elämäni zombiena

Tiedättehän ne ihmiset, jotka elokuvissa ovat viimeisiä selviytyjiä, joihin hirvittävä maailmanlaajuisena jylläävä zombievirus ei vielä ole tarttunut? Niin, totta kai tiedätte, niistä henkilöistähän ne elokuvat yleensä kertovat. Mutta entä aivan ensimmäiset tartunnan saajat, keitä he oikein ovat? Arvatenkin epäonnisia tutkijoita, … Jatka lukemista

Vadelmia ja toimistohommia

Olo on kuin vastapoimitulla vadelmalla. Olen valmistunut maisteriksi biokemian alalta jo pari vuotta sitten ja ollut työelämässäkin kiinni tiukasti, mutta kaikki tuntuu yhä hurjan innostavalta ja jännittävältä. Tämä lienee oikea ala minulle! Kivaa, että pääsen kertomaan siitä myös teille, hyvät … Jatka lukemista

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑