Sivu 25 / 37

Työmatkustamisen ympäristövaikutukset

Alkuvuonna olen jo ehtinyt suunnitella muutaman ulkomaille suuntautuvan ja useamman Suomen sisäisen työmatkan sekä yhden lomamatkan ulkomaille. Samalla olen pohdiskellut kovasti matkailun ympäristövaikutuksia.

Suomalainen tutkijayhteisö on hyvin yksimielinen siitä, että ihmisen toiminnalla on suuri merkitys ilmastonmuutokseen. Syiden yksityiskohdista ja vaikutusmekanismeista … Jatka lukemista

Liikuttavaa työtä

Idiootti.

Olen junassa matkalla maahan, jossa minua odottaa työntäyteinen koulutus- ja verkostoitumistapahtuma. Aluksi yritin pakata mukaani kannettavan tietokoneen mutta lopulta totesin, että pärjään varsin hyvin vain kännykkääni käyttäen. Aikaa täysistä päivistä ei liikene kuitenkaan kuin ehkä muutamaan sähköpostiin vastaamiseen, ja … Jatka lukemista

Rakkaan lapsen sisarus

Muistan hyvin alkuvaiheen opintojen aikana kuulemani valituksen siitä, miten jotkut yliopisto-opettajat eivät osaa opettaa. Ehkä syyllistyin ininään itsekin, sillä altistuin hyvin varhaisessa vaiheessa narratiiville, jonka mukaan yliopisto on ”täynnä tutkijoita, joita ei vain opetus kiinnosta”. Myöhemmin tajusin ilmiön olevan melko … Jatka lukemista

Sidosryhmien yhteistyö – enemmän kuin hakemuksen vaikuttavuutta, tutkimuksen todellista merkityksellisyyttä

Viime vuoden aikana osallistuin muutamiin rahoitusaiheisiin työpajoihin, joissa kaikissa puhuttiin sidosryhmien (stakeholders) tärkeydestä osana hanketta. Humanistisessa tutkimuksessa sidosryhmät ovat usein läheisesti linkittyneitä itse tutkimuskohteisiin tai –henkilöihin. Nykyisessä hankkeessa, jossa olen mukana, sidosryhmien ensiarvoisuus on olennainen: ilman heitä meillä ei ole … Jatka lukemista

Ei paineita

Aluksi on ihan mukava olo, suorastaan innostunut. Sitten teknisten vimpainten kanssa säätämisen yhteydessä rupeaa värisemään sisuksissa: “Miksi nämä laitteet eivät toimi!”. Mahdollisesti pientä kylmää hikeä hiipii otsalle, suu kuivaa, poskia kuumottaa. Ihmisiä rupeaa valumaan saliin, aivot eivät jaksa pyörittää ajatusprosesseja Jatka lukemista

« Vanhemmat kirjoitukset Uudemmat kirjoitukset »

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑