Kategoria: Blogi (Sivu 5 / 30)

Mitä meistä tuli?

Syksy on jälleen saapunut, ja syksyn mukana myös uudet opiskelijat saapuvat korkeakoulujen kampuksille. Muistelimme muutama viikko sitten ystäväni kanssa omien opintojenme alkua yliopistolla. Kun aloitin yliopisto-opinnot, tavoitteeni oli tulla teoreettisen hiukkasfysiikan professoriksi. Mikäli muista oikein, en ollut opiskelukavereistani ainoa, jonka … Jatka lukemista

Akatemian jalkaväen syyskausi alkaa

Akatemian jalkaväki on nuorten tutkijoiden blogi jokapäiväisestä tutkimuksesta ja työskentelystä tutkimuksen parissa. Blogia on julkaistu yhtäjaksoisesti syksystä 2015 lähtien. Blogin syyskauden ensimmäinen kirjoitus julkaistaan ensi viikon perjantaina 16.9.

Kuten monena aiempanakin syksynä, blogin kirjoittajajoukkoon tulee muutoksia. Blogin kahdeksantena syksynä mukaan … Jatka lukemista

Konferenssien (mies)selittäjät

Konferenssikulttuuri on alkanut taas toipua – jollei varsin kukoistaakin – pitkän pandemia-ajan hellittäessä. Huomaan sekä itsestäni että kollegoistani, että akateeminen matkakuume on noussut erityisesti loppukeväästä lähtien. On hienoa päästä tapaamaan ulkomaisia tutkijatovereita kasvokkain ja nauttimaan konferenssien usein tärkeimmästä annista: niin … Jatka lukemista

Tarvitseeko tutkija edelleen liikkuvuutta?

Keväällä Suomen Akatemia ilmoitti uudistavansa rahoitusmalliaan akatemiatutkijoiden ja tutkijatohtoreiden rahoitusten osalta, ja samalla hakuehdoista poistettiin liikkuvuusedellytys. Liikkuvuusedellytys velvoitti tutkijoita vaihtamaan tutkimusympäristöä väittelemisen jälkeen vähintään kuudeksi kuukaudeksi, jotta he olisivat olleet kelpoisia hakemaan akatemiatutkijan tai tutkijatohtorin tehtäviin. Koronapandemian vuoksi ehdosta joustettiinJatka lukemista

Surkeiden sattumusten sarja johtaa yliopistohallintoon

Aloitin maaliskuun alussa työt yliopistohallinnossa väitöskirjan tekemisen ohessa. Ajattelin tässä tekstissä hieman avata sitä, mitkä tekijät omalla kohdallani johtivat siihen, että päädyin apurahatutkijasta tekemään kokoaikaista työtä, joka ei suoraan liity väitöskirjaani. Tähän kehityskulkuun on vaikuttanut ainakin neljä enemmän tai vähemmän … Jatka lukemista

Siperian metsäpalot muuttuvassa ilmastossa

Tänään sai uutisista lukea, miten etelä siperiassa riehuu maastopaloja (https://yle.fi/uutiset/3-12435774). Joten nyt on hyvä hetki puhua Siperian metsäpaloista ilmastonmuutoksen näkökulmasta. Ilmaston lämmetessä metsä- ja maastopalojen riski kasvaa, mutta onko itse lämpötilan nousu tärkeämpi kuin vaikka sateen muutokset. Näitä kysymyksiä pohdimme … Jatka lukemista

Journaaliartikkelin yleisimmät sudenkuopat (yhteiskuntatieteissä)

Akateemisessa tutkimustulosten julkaisussa tieteelliset journaalit on nostettu ”kultastandardiksi”. Korkean tason kansainvälisissä tiedelehdissä julkaisemista arvotetaan korkealle niin työnhaussa, kilpailussa ulkoisesta rahoituksesta kuin myös yliopiston arkipäiväisissä sosiaalisissa tilanteissa (kahvipöytäkeskusteluissa). Väitös”kirjatkin” ovat pikkuhiljaa muuttuneet myös ihmistieteiden aloilla kohti kokoomaväitöskirjoja, jossa journaaliartikkelit muodostavat väitöskirjan … Jatka lukemista

Constructive Advanced Thinking – Aikaa ajatuksille

Kansainvälinen tutkimusryhmä, johon kuulun, sai kolmisen vuotta sitten iloisen uutisen: ”Hakemukseenne perustuen, rahoitamme hankkeenne”. Kyse ei ollut kuitenkaan mistään aivan tavallisesti tutkimushankkeesta, jossa rahoitettaisiin tutkimuksen toteuttamista: kyse oli rahoituksesta, joka mahdollistaisi viiden ihmisen kokoontumiset eurooppalaisissa tutkijakollegiumeissa.

Constructive advanced thinking -ohjelma … Jatka lukemista

« Vanhemmat kirjoitukset Uudemmat kirjoitukset »

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑