Author: Tommi Tenkanen (Sivu 2 / 6)

Vastaa palautekyselyyn!

Akatemian jalkaväki -blogi jäi viime perjantain tekstin myötä muutaman kuukauden kesätauolle. Ennen kesälaitumelle ryntäämistä haluaisimme vielä kuulla palautetta blogista. Ovatko blogitekstit mielenkiintoisia? Mikä blogissa on parasta, mikä vielä vaatii kehittämistä?

Kyselyyn pääset tästä, eikä vastaaminen vie 2 minuuttia kauempaa.… Jatka lukemista

Luovu ideoistasi

Montako kertaa elämässäsi olet ajatellut, ettet voi lopettaa jotakin toimintaa nyt, sillä käytit siihen jo niin paljon aikaa? Tai ettet voi jättää käyttämättä esimerkiksi alennuskuponkia tai pääsylippua, vaikka et oikeastaan haluaisi tai ehtisi, sillä käytit siihen kuitenkin aikaa tai rahaa, … Jatka lukemista

Ensimmäinen post-doc

Suvi kirjoitti viime viikolla kiinnostavasti taannoisesta kokemuksestaan tulla headhuntatuksi. Sattumalta kävin samana päivänä kollegani kanssa keskustelua oman alani uranäkymistä. Kollegani totesi osuvasti, että alamme – teoreettinen fysiikka – on tieteenaloista ainoita, jossa nuorilta tutkijoilta kysytään ”onko tämä ensimmäinen post-doc-paikkasi?”… Jatka lukemista

Tutkijan työkalut – Osa 2: Tutkimusartikkelit

Edellisessä kirjoituksessani kirjoitin tutkijan ryhmätyökaluista. Tällä kertaa kirjoitan ohjelmista ja sivustoista, joita käytän tutkimusartikkelien kirjoittamiseen, jakamiseen, etsimiseen ja lukemiseen.

Tutkimus on tänä päivänä lähes kaikilla aloilla tiivistä ryhmätyötä. Siksi myös tutkimustuloksia esittelevät artikkelit kirjoitetaan yhteistyössä muiden tutkimusryhmän jäsenten tai … Jatka lukemista

Roolimalleja

Teoreettinen fysiikka ja matematiikka ovat huomattavan miesvaltaisia aloja. Esimerkiksi oman alani, kosmologian, suurimman vuosittaisen konferenssin osallistujista vain hieman reilu viidesosa oli tänä vuonna naisia, eikä naisia juuri näe alan kärkipaikoilla. Suomessakin on vain yksi naispuolinen teoreettisen fysiikan professori, eikä esimerkiksi … Jatka lukemista

Viikko työmatkalla

Vietin koko viime viikon Portugalin länsirannikolla sijaitsevassa Porton yliopistossa, jonne minut oli kutsuttu vierailulle puhumaan työstäni ja tapaamaan paikallisia tutkijoita. Viikko oli epätavanomaisuudessaan hyvin tavanomainen: matkustan paljon ja työtehtäväni vaihtelevat viikosta toiseen huomattavan paljon. Erityisesti nuorilla tutkijatohtoreilla ei välttämättä ole … Jatka lukemista

« Vanhemmat kirjoitukset Uudemmat kirjoitukset »

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑