Author: Suvi Saarelainen (Sivu 1 / 5)

Vuoteni pedajohtajana

Mikä ihmeen pedagoginen johtaja?

Pedagoginen johtajuus on yksi yliopistomme uusi avaus vuoden 2022 alusta. Tiedekuntien eri osastoille nimitetyt pedajohtajat ovat osaltaan kunkin yksikön varajohtajia. Niemensä mukaisesti pedajohtajat ovat vastuussa yksiköiden opetukseen liittyvistä asioista ja opinto-ohjelmien johtamisesta. Tällaiseen uuden rakentamisen kelkkaan … Jatka lukemista

Constructive Advanced Thinking – Aikaa ajatuksille

Kansainvälinen tutkimusryhmä, johon kuulun, sai kolmisen vuotta sitten iloisen uutisen: ”Hakemukseenne perustuen, rahoitamme hankkeenne”. Kyse ei ollut kuitenkaan mistään aivan tavallisesti tutkimushankkeesta, jossa rahoitettaisiin tutkimuksen toteuttamista: kyse oli rahoituksesta, joka mahdollistaisi viiden ihmisen kokoontumiset eurooppalaisissa tutkijakollegiumeissa.

Constructive advanced thinking -ohjelma … Jatka lukemista

Yksityiskohdat kuntoon! Eettisen ennakkoarvioinnin prosessi

Oletko ikinä tullut ajatelleeksi, millainen prosessi mahtaa sisältyä artikkeleissa niin monesti esiintyvään yksinkertaiseen lauseeseen ”tälle tutkimukselle on pyydetty eettinen arviointi”? Olemme juuri palauttaneet täydennetyt dokumentit ikääntyvien elämän merkityksellisyyttä käsittelevän tutkimushankkeemme osalta. Tässä kirjoituksessa kerron oman hankkeemme eettisen arvioinnin osatekijöistä ja … Jatka lukemista

ERC-hakemuksen pyörteissä

ERC StG – viralliselta nimeltään European Reseach Counsil: Starting grant – tunnetaan suomalaisittain kutsumanimeltä ”erkki”. Tämän ”erkin” pyörteissä ja tiimellyksessä olen työskennellyt enemmän tai vähemmän kuluneen vuoden aikana. Pian olen siinä tilanteessa, että hakemus pääsee lähtemään kielenhuoltoon ja pääsen painamaan … Jatka lukemista

Tylsistymisen uhka?

Iltapäivälehtien lööpit ovat nostaneet esiin ilmiön, josta moni meistä on tullut tietoiseksi syksyn kuluessa: päättymättömältä näyttävä etätyö ajaa ihmisiä tylsistymään. Keväällä kotoilua tarkasteltiin lehtikirjoituksissakin vielä positiiviseen sävyyn, nyt tylsyys on noussut esille.

On olennaista tarttua tylsyyden dilemmaan, sillä pahimmillaan boreout Jatka lukemista

Ässät hihassa ja pakka sekaisin

Itä-Suomen yliopiston teologian osasto oli murroksessa ja henkilöstö sekä opiskelijat suunnattoman hämmennyksen vallassa alkuvuodesta 2019: tammikuussa 2019 työnsä yliopistonlehtorina aloitti Sini, helmikuussa samaan työhuoneeseen tupsahti yliopistonlehtori Suvi. Kuluneen puolentoista vuoden ajan Suvi ja Sini, Sini ja Suvi ovat menneet autuaasti … Jatka lukemista

Blogin syyskausi alkaa

Akatemian jalkaväki on nuorten tutkijoiden blogi jokapäiväisestä tutkimuksesta ja työskentelystä yliopistolla. Blogia on julkaistu yhtäjaksoisesti syksystä 2015 lähtien. Blogin syyskauden ensimmäinen kirjoitus julkaistaan ensi viikon perjantaina 21.8.

Syksyn aikana blogin vakituiset kirjoittajat Anna, Elina, Fanny, Opa, Suvi ja Tuuli palaavat … Jatka lukemista

« Vanhemmat kirjoitukset

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑