Author: Anna Salonen (Sivu 1 / 2)

Utopia yliopistoyhteisöstä?

Kuva: Anna Sofia Salonen

Pyöröoviyhteisö

Onnistunut yhteisöllinen kehittäminen edellyttää osallisuutta ja jatkuvuutta​. Esimerkiksi yliopistopedagogisissa tutkimuksissa painotetaan yhteisöllistä, osallistavaa opetussuunnitelmatyötä, jossa yhteisö oppii yhdessä ja jakaa tietoa vastavuoroisesti. Tässä ideaalissa työyhteisö sitoutuu kehittämään ja kehittymään yhdessä.

Kuva monimutkaistuu, kun ihanteiden sijaan … Jatka lukemista

Odota, olet jonossa

Aloita tästä!

Kaksituhattaluvun alkupuolella Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan peruskurssien massaluennoilla piti valita, käyttääkö luentojen välisen puolituntisen syömiseen vai vessassa käymiseen. Kaksisataapäisen fuksilauman mukana tehdyt siirtymät edellyttivät, että jos halusi tyydyttää molemmat tarpeet, oli joko lähdettävä luennolta etuajassa tai myöhästyttävä seuraavalta. … Jatka lukemista

Mikä on tutkimustyön mieli?

Kuten niin usein ennenkin, hain syksyllä 2020 koulutustani vastaavaa työtä. Laadin hakemuksen huolellisesti monisivuisten ohjeiden mukaan. Kirjoitin hakemukseen erityisosaamisestani, kiinnostuksen kohteistani ja motivaatiostani. Kerroin niistä moninaisista hyvistä, joita voisin tarjota uudessa työyhteisössä. Laadin usean sivun kuvauksen siitä, mitä työssä tekisin … Jatka lukemista

Muukalainen akateemisessa kodissa

”Tule kotiin!” Aalto-yliopisto houkuttelee tänä syksynä entisiä opiskelijoitaan alumnimainonnassaan. Helsingin yliopiston kymmenen vuoden takainen ”Tule takaisin!” -kampanja vetosi alumneihin samalla akateemiseen kotiin palaamisen teemalla. Yliopistoon liitettävät kielikuvat huokuvat kodinomaisuutta ja hoivaa: Alma Mater synnyttää, lähettää ja pyytää takaisin. Metaforana koti … Jatka lukemista

Blogin syyskausi alkaa

Akatemian jalkaväki on nuorten tutkijoiden blogi jokapäiväisestä tutkimuksesta ja työskentelystä yliopistolla. Blogia on julkaistu yhtäjaksoisesti syksystä 2015 lähtien. Blogin syyskauden ensimmäinen kirjoitus julkaistaan ensi viikon perjantaina 21.8.

Syksyn aikana blogin vakituiset kirjoittajat Anna, Elina, Fanny, Opa, Suvi ja Tuuli palaavat … Jatka lukemista

Tutkijan ruumis ja tutkimuksen teon aineellinen arki

Esseessään Approaches to what? (1973) Georges Perec kirjoittaa tavanomaisten, yllätyksettömien seikkojen merkityksestä arjen infrastruktuurina. Hän korostaa itsestään selviltä tuntuvien asioiden merkitystä maailman ymmärtämisessä ja kehottaa kiinnittämään huomiota esimerkiksi taskujemme sisältöön, kotikatuumme ja tavanomaisiin liikkeisiimme. Omassa tutkimuksessani olen noudattanut neuvoa ja … Jatka lukemista

Tutkimuksen vaikea vaikuttavuus

Satunnainen juttukaveri kysyi koulutuksestani. Kerrottuani olevani teologian tohtori hän sitten tiedusteli, voinko tuolla tittelillä tehdä jotakin oikeaa työtä, vai haihattelenko vain menemään veronmaksajien rahoilla. Törmään tähän kysymykseen toisinaan, kun astun tutkijan kammiostani ulos maailmaan. Vastasin tottuneesti, että tutkimus pitää minut … Jatka lukemista

« Vanhemmat kirjoitukset

© 2024

Teeman luonut Anders NorenYlös ↑