Kansainvälinen tutkimusryhmä, johon kuulun, sai kolmisen vuotta sitten iloisen uutisen: ”Hakemukseenne perustuen, rahoitamme hankkeenne”. Kyse ei ollut kuitenkaan mistään aivan tavallisesti tutkimushankkeesta, jossa rahoitettaisiin tutkimuksen toteuttamista: kyse oli rahoituksesta, joka mahdollistaisi viiden ihmisen kokoontumiset eurooppalaisissa tutkijakollegiumeissa.

Constructive advanced thinking -ohjelma sitoutui rahoittamaan hankkeemme viisi kokoontumista paikallisissa tutkijakollegiumeissa. Kahden vuoden aikana tulemme säännöllisesti yhteen ajattelemaan, keskustelemaan ja työstämään yhteistä hankettamme. Kohteet valikoituivat sen mukaan, että tutkijakollegiumit arvioivat hakemuksemme ja heidän kiinnostukseensa perustuen kierrämme eri paikoissa: hanke vie meidät kaksi kertaa Pariisiin, kerran Konstanziin, Amsterdamiin ja Montpellieriin.

Tutkimushankkeemme käsittelee hoivakodeissa asuvien ikääntyneiden ihmisten eksistentiaalista kärsimystä, erityisesti merkityksettömyyden ja eksistentiaalisen yksinäisyyden kokemuksia. Ryhmän kokoonpano muodostuu psykologian, hoitotieteen, gerontologian ja teologian tutkijoista. Suomen lisäksi edustettuina ovat Ruotsi, Norja ja Belgia. 

Kuten arvata saattaa koronapandemia ja sen eri vaiheet ovat vaikuttaneet sekä tutkimusryhmämme aineistonkeruun prosesseihin että mahdollisuuksiin päästä kansainvälisiin kokoontumisiin. Vihdoin syksyllä 2021 pääsimme ensimmäistä kertaa yhteisen pöydän ääreen etävälineiden sijaan.


Antia tutkimusvierailuista
Tullessamme Pariisiin syksyllä 2021, tiesimme, että tiistaina meiltä odotetaan ensimmäistä hanke-esittelyä. Käytimme maanantain pohtien ja parannellen yhteistä puhettamme. Mietimme tuttuun tapaan hankkeen vaikuttavuutta sekä sitä, mitä tulosta tuotamme ja millä aikataululla. Laskeskelimme, montako artikkelia ehtisimme kahdessa vuodessa saada vertaisarvioon.

Poikkitieteellisestä tutkimusryhmäämme oli vastassa tutkijoita laajasti eri tutkimusaloilta. Intensiivinen keskustelu nosti esille erinomaisia kysymyksiä hankkeemme ydinkäsitteen määrittelyistä, käytettävistä menetelmistä sekä tutkimustulosten viemisestä kentälle. Tärkein viesti oli kuitenkin jotakin aivan muuta, kuin mitä odotimme:

lakatkaa suorittamasta, antakaa itsellenne aikaa pohtia, rakentaa ja muovata projektia

Keskustelu oli monella tavalla käänteentekevä. Kirjasimme ylös kysymyksiä ja ajatuksia, joita saimme. Seuraavana päivänä päätimme muuttaa suunniteltua viikko-ohjelmaamme siten, että käsittelisimme keskustelun nostamia kysymyksiä. Seuraavat kaksi päivää käytimme siihen, että pysähdyimme miettimään. Kun moniajotehtävät ja multitaskaaminen olivat pois, istuimme pöydän ääressä ja keskustelimme tunti toisensa perään, syntyi jotakin aivan uutta. Ajatuksia alkoi sinkoilla: unelmia, toiveita ja tavoitteita, teoreettista pohdintaa sekä menetelmien äärellä olemista.


Toinen tutkimusvierailu vei meidät Saksaan. Täällä keväisessä Konstanzissa olemme kukin esittäneet alustavia tuloksia aineistosta ja kirjallisuuskatsauksista. Olemme tavanneet ja keskustelleet paikallisen kollegiumin jäsenten kanssa, tutustuneet psykologian osaston tutkimukseen sekä saaneet käydä syvällistä dialogia ikääntyvien psykiatriaan erikoistuneen sairaalan johtajan kanssa. Tälle matkalle valmistautuminen oli erilaista, kun Pariisiin: valmistauduin siihen, että minulla on viikko aikaa ajatella, aikaa olla yhdessä paikassa ja yhteisen pöydän ääressä. Kukin ryhmän jäsen liittyy ajattelurinkiin kiireisistä yliopistojen tehtävistä käsin: joku on professori, toisella johtajavastuu. Aikaa yhtäjaksoiseen ajatteluun ja tekemiseen ei ole kuten aikaisemmissa uravaiheissa. Tämän vuoksi tuntuu, että olemme saaneet ainutlaatuisen mahdollisuuden tehdä tutkimusta yhdessä.

Meillä on edessä vielä kolme vierailua. Väljät suunnitelmat vierailujen sisällöistä on olemassa, mutta olemme kenties oppineet jotakin arvokasta: aikaa ajattelulle on syytä osata ottaa myös kiireisen työn keskellä.

Receiving funding from Constructive Advanced Thinking (CAT) has provided us an amazing opportunity to build up an interdisciplinary group of researchers. Our team “Unravelling existential suffering and its relation to depression in older adults: EXIST-well in nursing homes” forms scholars from psychology, gerontology, nursing and theology. Together with our team we are focusing on existential issues of the elderly people. CAT-program brought us together as a group and has allowed us focused time to think, discuss and analyze. In the current world of hectic academia, we are all very pleased with the possibility that the program has allowed us. After two international meetings we are verry happy to know that we still have three more meetings ahead of us. When the project comes to its end, I am positive that we have reached new deeper insights that would not have been found otherwise.