Oulua ja Oulun yliopistoa viime aikoina seuranneet eivät ole voineet todennäköisesti välttyä yhdeltä varsin keskeiseltä yliopistoyhteisöä koskevalta projektilta. Viimeiset pari vuotta on Oulussa nimittäin väännetty keskustakampuksesta. Siitä, että hajautetaanko nykyinen Linnanmaan kampus kahtia ja rakennetaan Oulun keskustan läheisyyteen Raksilaan uusi kampusrakennus kolmelle tiedekunnalle.

Kuka tahansa Linnamaan kampuksen käytävillä joskus kävellyt ymmärtää, että siirto ei todellakaan ole mikään pieni operaatio. Se koskettaa itse asiassa koko Oulun kaupunkirakennetta. Linnanmaan kampuksen vuokrattava pinta-ala on 153 000 m2 kun taas Oulun koko kiinteistömarkkinan toimistotilojen yhteispinta-ala (Linnanmaan kampus poislukien) on 600 000 m2. Linnamaan kampus muodostaa siis n. 20% Oulun koko kiinteistömarkkinan toimistotiloista.

Parin vuoden prosessiin mahtuu matkalle monta käännettä, joita on mahdoton tiivistää tähän blogiin. Yliopiston tilastrategia on kääntynyt 180 astetta vuodesta 2019 keskittämisestä hajauttamiseen. Siirron perusteet ovat muuttuneet lennosta aina vuokrien nousun, kaupungin vetovoiman lisäämisen, uusien opiskelijoiden houkuttelemisen, uuden kampuksen ekologisuuden ja kaupunkikeskustan pöhinän lisäämisen (listaa voisi jatkaa) välillä tilanteen mukaan. Yliopiston johto ”osallistaa” henkilökuntaa ja opiskelijoita yleisestä kaavasta poiketen väärinpäin eli sitten kun kaikki päätökset on jo tehty. Kysymyksiin projektin legitimiteetistä henkilökunnan ja opiskelijoiden silmissä vastataan suurin piirtein niin, että päätöksiä ei tehdä huutoäänestyksellä. Linnanmaalla on sisäilmaongelmia, paitsi että ei olekaan. Onpa matkan varrella salattu kyseenalaisin perustein julkisuudesta myös kyselyaineistoakin.

Vääntö ja keskustakampukseen liittyvä vaikuttamissota on pitkälti Oulun yliopiston ja Oulun kaupungin sisäinen asia, mutta ajattelin parin blogitekstin puitteissa avata millä tavalla projekti itse asiassa heijastaa laajempia yhteiskunnallisia kehityskulkuja. Ensisilmäyksellä voi vaikuttaa, että käsillä on varsin suorasukainen kysymys: Ollako kolmella vai kahdella kampuksella? Ensisilmäys voi kuitenkin hämätä sillä keskustakampuksen ympärille kiinnittyy useita merkittäviä yhteiskunnallisia kehityskulkuja, jotka kiinnittyvät keskustakampusprojektiin tai toimivat sen taustavaikuttimina. Käyn tässä osassa 1. läpi pari tärkeää kehityskulkua, ideaa tai käsitettä ja jatkan aiheen käsittelyä osassa 2. seuraavalla blogikerrallani huhtikuussa.

  1. Kilpailuideologia

Kilpailun ideologia on pureutunut yhteiskuntaan takiaisen lailla. Työntekijät kilpailevat työpaikoista, tutkijat apurahoista, yritykset kuluttajien huomiosta, kunnat veronmaksukykyisistä asukkaista ja alueet investoinneista. Samoin yliopistot kilpailevat opiskelijoista. Keskustakampuksen keskeisenä taustavaikuttimena on kilpailumentaliteetin kehittämä asetelma Oulun yliopiston heikkenevästä vetovoimasta potentiaalisten hakijoiden keskuudessa. Väestönkasvu alkaa taittumaan Oulussakin 2040-luvulla ja erityisesti alle 30-vuotiaiden väestöosuus keskittyy entistä tiiviimmin Etelä-Suomeen ja pääkaupunkiseudulle.

Oulun yliopisto on siis jatkuvassa kilpailuasetelmassa suhteessa muihin yliopistoihin. Yhteiskunnallinen kilpailumentaliteetti sanelee myös proaktiivisen kannan: Se, joka tekee ja saavuttaa ensin saa ennakoivan edun muita vastaan. Ei voi jäädä tuleen makaamaan. Instituutioiden on siis jatkuvasti hoivattava vetovoimaisuuttaan, jotta niiden nähdään pysyvän kilpailukykyisinä. Keskustakampusta on edistetty juuri yliopiston vetovoiman hoivaamisena: Etelä-Suomeen keskittyvä nuoriso kaipaa ”urbaania” elämää. Mikä siis parempi veto kuin kampuksen siirtäminen keskustaan. Samalla on iloisesti unohtunut yliopiston tärkeimmän voimavaran eli yliopistoyhteisön hoivaaminen.

Proaktiivinen kilpailuideologia näkee myös, että päätöksenteon prosessien ja elimien tulee olla ”joustavia”. Toisin sanoen harkitsevasta ja demokraattista legitimiteettiä hakevasta päätöksenteosta on joustettava kilpailukyvyn nimissä, jotta nopeita strategisia liikkeitä pystytään toteuttamaan.

  1. Brändit ja profiilien aikakausi

Vetovoiman ja kilpailukyvyn hoivaamiseen liittyy hyvin keskeisesti myös erilaisten instituutioiden brändit ja (markkina)profiilien rakentaminen. Mitä vähäpätöisimmillä organisaatioilla on nykyään oma brändi ja (sosiaalisen median) profiili, jota rakentavat erilliset markkinointitiimit. Informaatiokapitalismin aikakaudella organisaatiot taistelevat huomiosta ja organisaation brändiin liittyvät mielikuvat ja profiilien rakentaminen muodostuvat keskeiseksi aktiviteetiksi.

Sosiaalisen median ja informaatiokapitalismin kontekstissa profiilien rakentaminen on itse asiassa muodostunut niin keskeiseksi, että filosofit Hans-George Moeller ja Paul D’Ambrosio ovat esittäneet, että olemme siirtyneet autenttisuuden (authenticity) aikakaudesta profiilisuuden (profilicity) aikakauteen. Emme enää kohtaa ihmisiä tai asioita suoraan, vaan toisen käden havaintojen eli kuratoitujen profiilien kautta. Tämä on korostunut erityisesti koronapandemian aikana. Tärkein kontaktimme eri ihmisiin tai organisaatioihin tapahtuu usein profiilien kautta: Twitter, Facebook, Instagram, TikTok, YouTube, WhatsApp, Reddit jne. jne. (akateemikoilla ResearchGate, Google Scholar, Academia.edu, yliopiston tutkijaprofiili, …). Moellerin ja D’Ambrosion mukaan rakennamme identiteettimme kuratoimalla profiilejamme.

Kuka tahansa oman yliopistonsa sivuja selaava huomaa, että tämä profiilien ja brändin rakentaminen on tullut keskeiseksi osaksi myös yliopistojen strategiaa. Tavoitteena on mahdollisimman särötön ulospäin suuntautunut profiili, joka viestii yhtenäisyydestä ja välttää mainehaittoja. Sama sosiaalisen median logiikka, joka estää yksityishenkilöä paljastamasta heikkouksiaan ja epäonnistumisiaan pätee myös organisaatioiden viestintään.

Tämä profiilien säröttömyyden kuratointi ja epätäydellisyyksien piilottaminen saa usein kuitenkin viestinnän näyttämään enemmän härskiltä mielikuvavaikuttamiselta kuin rehelliseltä viestinnältä. Esimerkkinä profiilin rakentamisesta voidaan käyttää Oulun yliopiston keskustakampusta käsittelevää sivua, jonne on kuratoitu lähes pelkästään keskustakampusta tukevia mielipiteitä samalla kun näkymättömiin jää se yliopistoyhteisöä hajalle repivä kiista, joka on kytenyt pinnan alla. Tämän tyylisen profiilin kuratointi kaatuu usein ensimmäiseen näkyvillä olevaan säröön eikä rakenna luottamusta ympäröivässä yliopistoyhteisössä.

…

(osa 2. to be continued)