Me kaikki, jotka kirjoitamme työksemme, tiedämme sen tunteen, kun tekstiä syntyy kuin itsestään. Ajatus lentää ja lauseet sekä kappaleet kirjoittavat lähestulkoon itse itsensä. Päivän päätteeksi taputamme itseämme olalle ja päätämme jatkaa huomenna samaan malliin. Kun seuraavana päivänä istahdat koneelle ja yrität jatkaa eilistä tekstiä tai aloittaa uutta, huomaatkin, ettei mitään tapahdu. Kursori vilkkuu yksinään ja korvien välissä humisee aavikon tuuli. Myös tämä on meille kaikille kirjoittajille tuttu tilanne. Se pelottaa meitä kaikkia ja joka väittää, ettei kärsi siitä, ei vaan ole vielä koskaan sitä kokenut. Se tapahtuu aloittavalle tutkijalle/kirjoittajalle ja sitä jatkuu, olipa niitä vuosia takana kuinka paljon tahansa. Tähän kirjoitukseen pyysin apua kollegoilta eri tieteenaloilta: mitä he tekevät kun jumitus iskee, eikä tekstiä synny tai tutkimuksen tekeminen ei muuten vain etene? Päätin koota näistä neuvoista osan tähän tekstiin, kenties siitä on apua myös jollekin toiselle jumittajalle.

Joskus se ajatus ei vain tule paperille asti. Kuva: KAVOWO/Pixabay
  1. Luova kirjoittaminen. Tämän mainitsi lähes jokainen kollegani ja sen nimeen vannon itsekin. Eli ennen kuin aloitan päivän kirjoitustyön tai jos jumitus iskee kesken päivän, asetan ajastimeen aikaa esim. 10 minuuttia ja aloitan kirjoittamaan. En tutkimustekstiä vaan ihan mitä tahansa. Pääasia on, ettei kynä nouse paperista tai sormet näppäimiltä. Kirjoita vaikka päivän kauppalista, lempikappaleen sanat, ajatuksia eilisestä elokuvasta tai mitä tahansa, siis MITÄ TAHANSA! Noin 10 minuuttia eikä kirjoittaminen saa katketa. Älä välitä kirjoitusvirheistä, käyttämästäsi kielestä (vaihda sitä, jos siltä tuntuu) tai mistään muustakaan ulkoisista seikoista. Kun aika on loppunut voit deletoida tekstin, koska se on vain ja ainoastaan sinun silmillesi tarkoitettu. Netti ja erilaiset kirjoitusoppaat tarjoavat tästä aiheesta runsaasti lisätietoa! Yksi suosikkejani on Carol Kiriakosin ja Kimmo Svinhfvudin 2016 julkaisema Tohtoritakuu: kirjoittamisen opas jatko-opiskelijalle ja tutkijalle.
  2. Pidä tauko. Lähde lenkille, syö välipalaa, katso hömppäsarjaa tai lue hetki jotain ihan muuta. Anna aivoille hetki aikaa rentoutua. Eräs kollega ehdotti myös tutkimuksen miettimistä sellaisina hetkinä, kun sinulla saattaa olla muuten tylsää, eli kun odotat bussia, istut kahvilassa tms. Ja kunnon jumin iskiessä kannattaa työskentely lopettaa siltä päivältä kokonaan ja jatkaa seuraavana, silloin ajatus juoksee yleensä jo paremmin. 
  3. Hahmottele kappale/luku avainsanojen tai muun avulla. Jos seuraavan tekstinpätkän kirjoittaminen jumittaa, kokeile hahmotella tuleva kappale avainsanojen avulla, mitkä käsitteet tai tapahtumat ovat seuraavana vuorossa? Miten haluan niistä kirjoittaa? Kun hahmotelma on valmis, on kokonaisten lauseiden kirjoittaminen huomattavasti helpompaa. Myös mind map tai aikajana toimii tässä tilanteessa.
  4. Kannattaa myös miettiä, miksei kirjoittaminen juuri nyt onnistu? Onko mielenpäällä joitain muuta tekemättömiä töitä ja tehtäviä? Kirjoita ylös kaikki mahdolliset deadlinet ja sijoita ne kalenteriin tai tehtävälistaan. Voit myös priorisoida näitä töitä ja tehtäviä erilaisin keinoin tärkeistä-ei niin tärkeisiin. Kun sotkut on päästä siivottu kalenteriin, voit keskittyä päivän kirjoitustyöhön. Yksi itseäni tässä auttanut opas on Anna Perhon Antisäätäjä, Fiksun ajankäyttäjän opas, joka ilmestyi vuonna 2019.
  5. Kirjoita vaikka väkisin. Tähän ohjeeseen kehotan suhtautumaan varauksella. Itse olen tätä joskus kokeillut ja huomannut myöhemmin kirjoittaneeni täyttä sitä itseään. Joillakin se kuitenkin toimii ja hetken päästä huomaat päässeesi vauhtiin.
  6. Kirjoittamisen sijaan tartu kirjaan tai vanhoihin teksteihisi. Lue tutkimuskirjallisuutta tai jopa aikaisempia tekstejäsi ja saatat saada inspiraatiota jatkaa. 
  7. Puhu. Tämä on ehkä neuvoista tärkein ja toistui lähes jokaisella vastaajalla. Jumeja ja valkoisen paperin kammoa ei kannata pelätä tai hävetä. Sitä käy meille jokaiselle. Vaikka se saattaa seminaarissa, kollegan paperia lukiessa tuntua siltä, että olet itse ihan umpisurkea kirjoittaja ja tutkija, usko pois, myös kollegasi on kärsinyt samasta tilanteesta. Tästä aiheesta ei vain valitettavasti puhuta tarpeeksi. Kun suunsa saa auki, huomaakin, että lähes jokainen kollega, tieteenalasta ja statuksesta riippumatta, on tuntenut samanlaisia fiiliksiä. Ja kyllä, ihan proffia myöten. 

Näiden kaikkien lisäksi en voi korostaa armollisuutta itseään kohtaan tarpeeksi. Se joka ei tätä tee työkseen, ei voi tietää miten raadollisen rankkaa tutkimustyö todellisuudessa on. Aika harvasta meistä on istumaan ja kirjoittamaan kahdeksaa tuntia päivässä. Kuusikin on jo todellinen supersuoritus. Jotkut siihen pystyvät, mutta lopulta aika harva. Ole siis itsellesi armollinen, lue erilaisia kirjoitusoppaita, löydä oma rytmisi ja tekniikkasi, niin hyvä siitä tulee. Äläkä unohda, että tuolla ulkona on ihan kokonainen maailma.

P.S. Jos sinulla itselläsi on joku sellainen kikka tai keino, jota ei tässä mainita, niin kirjoita se kommentteihin!