Arki ja urahaaveet korona-ajan jälkeen

Pandemia-aika toi monen akateemisen arkeen uuden ulottuvuuden: etätyön ja -kokoukset. Toiset tieteilijät olivat jo varsin tottuneet tällaiseen tapaan työskennellä, ja etenkin apurahatutkijoista moni oli jo tehnyt vuosia töitä kotoaan käsin. Rokotteiden myötä koronarajoitukset alkavat hiljalleen höllentyä, ja yliopistot ovat tämän johdosta antaneet jo arvioita ensi syksyn läsnäolopolitiikastaan. Suurin osa yliopistoista suunnittelee pitävänsä massaluentonsa etänä, ja lähiopetus suunnataan enimmäkseen opintojensa alkutaipaleella oleville.

Tutkijoiden osalta arki on vielä epäselvää. Useissa yliopistoissa on jo julkistettu, että kampuksille voi palata töihin. Lisäksi, monipaikkatyölle on laadittu yhteisiä käytänteitä korona-ajan innoittamana. On kuitenkin vaikea ennustaa, miltä arki ja yhteisöllisyys tutkimusryhmässä näyttävät syksyllä kun osa tutkijoista jää kotikonttoriin ja toiset ovat karanneet eri puolelle maapalloa.

Osa Akatemian jalkaväen kirjoittajista intoutui kirjoittamaan ajatuksistaan tulevasta akateemisesta vuodesta, ja miten pandemia-aika on muuttanut ajatusmaailmaa urasta ja tutkijan arjesta.

Tuuli:
Pohdin jo ennen pandemiaa, että muuttaisin pestini loppuvaiheessa toiselle paikkakunnalle kumppanini perässä. Tällöin muuttointoa rajoitti kuitenkin ajatus, että olisin ainoa etätyöläinen, ja jäisin melko paljosta paitsi työyhteisössäni. Nyt asetelma on toinen kun moni muukin asuu eri paikkakunnalla. Kulunut vuosi on kuitenkin vahvistanut itselleni tunnetta, että pitkällä aikavälillä tarvitsen kodin ulkopuolisen työpisteen, ja työkavereita ympärilleni. Liekö itä-suomalaisuutta vaiko vain tervettä sosiaalisuutta, mutta työpäivät ilman arkista jutustelua tuntuvat ankeilta.
Vähemmän yllättäen korona vähensi myös intoa ulkomaanmatkailuun, ja loi pienen varjon postdoc-suunnitelmieni ylle. Jos pandemia pitkittyy tai uusiutuu, on ulkomaille muutto hankalampaa, ja perhettä ja ystäviä olisi paljon hankalampi tavata mahdollisten matkustusrajoitusten myötä.
Toivon myös kovasti, että koronakokemusten jälkeen Suomen Akatemia tekee hyviä johtopäätelmiä rahoituksensa liikkuvuusehdon osalta, ja keksii luovempia tapoja edistää tutkijoiden itsenäistymistä ja kansainvälistä yhteistyötä. Kuten jo aiemmin kirjoitin, pidän liikkuvusehtoa 2020-luvun tiedemaailmaan vanhentuneena keppinä, joka hankaloittaa erityisesti perheellisten tutkijoiden uraa.

Elina: Tein jo ennen koronaa melko paljon etätöitä, mutta uutta korona-aikana on tietenkin ollut tilanteen absoluuttisuus. Itselleni etätyöskentely sopii hyvin, koska en ole kovin sosiaalista tyyppiä ja hitaana hämäläisenä puuhastelen hommia mieluummin omaan tahtiin omassa rauhassani. Kokoaikainen etätyö on tuonut mukanaan paljon joustavuutta, mutta aiheuttaneet ainakin omalla kohdallani toisaalta työn valumisen entistä enemmän vapaa-ajan puolelle. Erityisesti tämän takia haluaisin tilanteen salliessa säilyttää option käydä työpaikalla. Toinen rasittava puoli etätyössä ovat etäkokoukset, jotka usein täyttävät koko päivän. Kokoukset hoitaisin mieluiten myös paikan päällä.

Kaikkein tärkeimpänä asiana pidän sitä, että opiskelijat pääsevät kampukselle mahdollisimman pian ja saavat kontaktiopetusta pienryhmissä. Työskentely onnistuu kyllä kotoa käsin (mieluusti toki välillä kampuksella käyden), mutta laadukasta oppimista on vaikeaa mahdollistaa kokonaan etänä.

Pirjo: Minun työskentelyni ei juuri muuttunut koronan myötä. Olen tehnyt väitöskirjaani kotona, joten etätyöskentely oli jo entuudestaan tuttua. Ensimmäinen kevät meni shokissa (puolisolta lähti työt) eikä väitöskirja edennyt oikeastaan ollenkaan. Kesän ja viimeistään syksyn aikana sain kuitenkin homman taas rullaamaan. Syksylle oli kovat toiveet seminaariryhmäni näkemisestä mutta ne kariutuivat taudin pahennettua. 

Suoritin tänä lukuvuonna useita kursseja joiden suorittaminen ei olisi aikaisemmin ollut mahdollista. Etäkurssit osoittautuivat muualla kuin Helsingissä asuvalle todelliseksi pelastuksekseksi. Löysin niiden kautta monta uutta tuttavaa ja kollegaa sekä koin ammatillisen identiteettini vahvistuneen näiden kurssien myötä huimasti. Kuluneen kevään aikana huomasin kuitenkin tarvitsevani jotain muuta kuin kotia työskentely-ympäristöksi, ja olikin todellinen haaste pitää pää kasassa kun kaikki julkiset paikat kirjastoja myöten olivat suljettuja. 

Tulevaisuudelta (eli ensi syksyltä) odotan sitä, että näen jälleen ihanat ja maailman parhaat seminaaritoverini ihan livenä. Silloin mennään tuopposelle seminaarin jälkeen, ennen kuin juna Jyväskylään taas lähtee!   

Ensi viikolla blogissamme on luvassa historiakatsaus Akatemian jalkaväen alkuaikoihin, ja miten kirjoittajakaartin kokoonpano on elänyt viimeisten vuosien aikana. 

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *