Kevään kehysriihessä julkistettiin tiedekentälle varsin kurja yllätys: Suomen Akatemian rahoitusta ollaan leikkaamassa merkittävästi, kun Opetus- ja kulttuuriministeriön 35 miljoonan euron leikkauksesta valtaosa kohdistetaan tieteeseen. Tiedekentällä tämä koettiin maton kiskaisuna jalkojen alta, sillä hallituskauden alussa julkistetussa ohjelmassa oli asetettu tavoitteeksi tutkimus-, kehitys- ja innovaatiorahoituksen nostaminen 4 % kansallisesta bruttokansantuotteesta. 

Moni taho, kuten Suomen Akatemia, Tieteentekijät ja yliopistojen rehtoreiden yhteisö Unifi ottivat voimakkaasti kantaa leikkauksiin. Akatemian tiedotteessa kerrotaan, että leikkaukset uhkaavat tutkimuksen tekemisen perusteita, sillä ne heikentävät pitkäjänteisen, syventyneen tutkimuksen tekemistä. Lisäksi Suomen Akatemian rahoituspohja oli jo ennestään kärsinyt, sillä Veikkauksen rahapelituottojen on ennustettu pienentyvän, mikä vaikuttaa suoraan Akatemian rahoitukseen. Suomi haluaa olla koulutuksen ja tutkimuksen kärkimaita, mutta miten se on mahdollista, jos sen huippuosaajilta viedään motivaatio tehdä töitä, tai työn tekemistä vaikeutetaan niin, että tutkijat alkavat (ja katselevat jo) töitä esimerkiksi yksityiseltä sektorilta tai ulkomailta?

Tutkijan näkökulmasta tuntuu oudolta, että koronakriisin keskellä leikkauksen kohteena ovat tiede ja tutkimus. Tutkimus on avainroolissa, jotta koronakriisistä ja sen jälkiseurauksista selvitään. Pitkäjänteisen tutkimuksen ansiosta kansainvälisellä tiedeyhteisöllä on ollut toimintavalmius kehittää rokotteet näin pikaisella aikataululla. Tiedon ja tutkimuksen pohjalta yhteiskuntamme osaa myös paremmin kohdentaa ja tarjota tukea jäsenilleen, ja ymmärtää inhimillisen kärsimyksen merkityksen pandemian runnellessa arkeamme ja terveyttämme. Tutkittu tieto tukee myös koronan jälkeisenä aikana, jolloin hyvinvointiyhteiskuntaa lähdetään rakentamaan uudelleen.

Tiedettä tarvitaan lääketieteellisten ja muiden teknisten innovaatioiden kehittämiseen. Tiedettä tarvitaan muuttuvan yhteiskunnan ymmärtämiseen, jotta päätöksenteko sekä yhteiskunnallisella että yksilöllisellä tasolla olisi inhimillistä eikä historian virheitä toistettaisi.  Tutkimus on tie, joka selvittää keinot selvitä pandemiasta muun muassa turvallisten rokotuskäytänteiden avulla. Tutkimus on tie, joka selvittää ihmisten kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja pahoinvoinnin rakenteita sekä tuottaa tietoa yhteiskunnan palveluiden ja tukirakenteiden rakentamista ja ylläpitämistä varten. Ja lopulta korona ja sen vaikutukset yhteiskuntaan on vain yksi tutkimusaihe, muiden hyvinvointia, kehitystä ja kansakunnan tilaa selvittävistä aiheista. Pandemia-aika on myös osoittanut, että poikkitieteellinen tutkimus ja yhteistyö ovat avainasemassa tämän tyyppisten kriisien kohdatessa. Tutkijoiden osaamista tarvittiin laajalta kentältä, ei ainoastaan luonnontieteistä.

Tiedekentällä leikkaukset tutkimuksesta kummastuttavat, vihastuttavat ja jättävät jälkeensä tukun kysymyksiä: näinkö vähän tutkitun tiedon tärkeyttä arvostetaan? Tämäkö on Tutkitun tiedon teemavuoden kohokohta?

– Akatemian jalkaväen kirjoittajat