Utopia yliopistoyhteisöstä?

Kuva: Anna Sofia Salonen

Pyöröoviyhteisö

Onnistunut yhteisöllinen kehittäminen edellyttää osallisuutta ja jatkuvuutta​. Esimerkiksi yliopistopedagogisissa tutkimuksissa painotetaan yhteisöllistä, osallistavaa opetussuunnitelmatyötä, jossa yhteisö oppii yhdessä ja jakaa tietoa vastavuoroisesti. Tässä ideaalissa työyhteisö sitoutuu kehittämään ja kehittymään yhdessä.

Kuva monimutkaistuu, kun ihanteiden sijaan katsotaan yliopistoyhteisöjen arjen todellisuutta. Yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilöstön suuren enemmistön elämää leimaa epävarmuus ja pirstaleisuus. Miten toiminnan yhteisöllinen kehittäminen onnistuu tilanteessa, jossa kehittävän yhteisön tilalla on pyöröovi – työn tekijät ovat jatkuvasti tulossa tai menossa?

Kehittämistyön haasteet pyöröoviyhteisössä

Yliopistotyöyhteisöissä on verrattain pieni sisäkehä kohtalaisen vakituisissa palvelussuhteissa toimivia henkilöitä. Sisäkehää ympäröi laaja ulkokehä, jossa ihmiset tulevat ja menevät kuin pyöröovissa. Pyöröoviyhteisössä sekä valta että vastuu kehittämistyöstä kasaantuvat vakituisissa tehtävissä toimivien harvalukuiselle sisäkehälle, kun taas ulkokehällä on keskityttävä varmistamaan oman uran jatkuvuus​. Tilanne ei palvele kumpaakaan ryhmää, eikä varsinkaan toiminnan yhteisöllistä kehittämistä.

Pyöröoviyhteisössä yhteisöllistä kehittämistä uhkaavat monet vaarat. Ensinnäkin vaarana on nurinkurinen marssijärjestys, jossa yhteisön päämäärät sanellaan ylhäältä käsin. Ylhäältä saneltu kehittämistyö syö työmotivaatiota ja voi aiheuttaa vastarintaa.

Toiseksi pyöröoviyhteisön rakenne aiheuttaa katkoksia tiedon kulkuun ja osaamisen jakamiseen. Yhteisön oma sisäinen osaamis- ja kehittämispotentiaali hukataan, jos kontaktipintaa sisä- ja ulkokehien osaamisen vaihdannalle ei synny​. Esimerkiksi opetusohjelman kehittämisessä peruskurssien oppimissisällöt saattavat irtaantua uusimmasta tutkimustiedosta, jos samat sisäkehän opettajat opettavat niitä vuodesta toiseen aina samalla tavalla. Ulkokehäläiset puolestaan opettavat omia yksittäisiä tutkimusperustaisia erityiskurssejaan, jotka voivat ajankohtaisuudestaan huolimatta jäädä irrallisiksi opetusohjelman kokonaisuudesta.

Tietojärjestelmät toimitusjohtajina

Tilanne on omiaan ruokkimaan turhia vastakkainasetteluja tutkijoiden, opettajien, hallinnon ja johdon välillä. Vasen käsi ei tiedä, mitä oikea tekee – eikä ehkä halua tai ehdikään tietää, kun oman työn jatkuvuuden turvaaminen tai työtaakan hallinta vievät liikenevät resurssit.

Eräs pyöröoviyhteisön keskeinen vaara on, että tietojärjestelmät ottavat paikan yhteisön toimitusjohtajana. Ihanneyliopistossa tietojärjestelmät toimivat opetuksen ja tutkimuksen tukena. Käytännön työssä on kuitenkin havaittu, etteivät ne useinkaan tunnista yliopistoyhteisön tarpeita tai ominaispiirteitä.

Vaarana on, että esimerkiksi opetuksen toteutuksen tavat kapenevat huomioimaan vain ne pedagogiset ideat, joita tietojärjestelmä ymmärtää. Määräaikaisten tuntiopettajien pääsy tietojärjestelmiin saattaa katketa suunnittelun ja kehittämisen kannalta ratkaisevalla hetkellä, kun järjestelmät eivät taivu ymmärtämään ketjutettujen työsopimusten luonnetta. Apurahalle siirtyvä putoaa tiedotuskanavien ulottumattomiin, jos tietojärjestelmä ei huomioi muita kuin palvelussuhteisia yhteisön jäseniä. Järjestelmän logiikka määrää yhteisön rajat.

Pyöröovista kohti kehittävää yhteisöä

Pyöröoviyhteisön ongelmat eivät paikannu marginaaleihin. Ei ole kyse siitä, että yksittäiset määräaikaiset tutkijaopettajat jäisivät yhteisöllisessä kehittämistyössä sivurooliin. Kyse on enemmistöstä: Valtaosa yliopistojen opetus- ja tutkimushenkilökunnan työsuhteista on määräaikaisia. Apurahalla ja lyhyillä tuntiopetustyösuhteilla työskentelevien määrää voi vain arvailla.

Kehittämispuhe ilman syvää ymmärrystä yliopistoyhteisön arjen realiteeteista ja sen jäsenten haasteista on utopia, joka pakenee kohteensa erityisluonnetta. Uutta luova utopia puolestaan kysyy, kuinka pyöröovista päästäisiin kohti toimivaa, kehittävä yhteisöä? Millaisin rakentein yliopistojen yhteisöllistä kehittämistä voitaisiin tukea? Mikä kehittävässä yhteisössä olisi toisin, paremmin?

***
Kirjoitus perustuu esitelmään Opetussuunnitelma ja koulutuksen yhteisöllinen kehittäminen -kurssilla Tampereen yliopistossa huhtikuussa 2021. Esitystä olivat kanssani kokoamassa Jan Forsman, Tua Hakanpää, Veera Jokipalo, Laura Karttunen, Samu Pehkonen, Hanna Rautajoki, Liina Sointu ja Santeri Yrttiaho.

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *