Akateemisia pätkätöitä: Vuosi vapusta vappuun

Kirjoittaja: Jaana Virta

Yleensä edeltävää vuotta vedetään yhteen uutena vuotena. Teen kuitenkin nyt poikkeuksen, sillä parin päivän päästä vietetään työväen juhlapäivää vappua, joka on mitä makoisin ajankohta tulla pyydetyksi vierailevaksi kirjoittajaksi Akateemiseen jalkaväkeen. Kerron omaa elämääni esimerkkinä käyttäen, millaista oli akateemisen pätkätyöläisen työelämä vapusta 2020 vappuun 2021.

Jotten anna väärää kuvaa, aloitan kertomalla, että henkilökohtaisesti olen erittäin tyytyväinen viimeisen vuoden työhistoriaani. Vuosi oli kaltaiselleni pienituloisuuteen tottuneelle ja perheettömälle filosofian väitöskirjatutkijalle rahallisesti ja ammatillisesti onnistunut. Näin esimerkiksi siksi, että olin lähes koko vuoden jonkinlaisessa tulosuhteessa muualle kuin KELA:an, ja sain käyttää osaamistani mielekkäästi tehden tutkimustani liippaavia asioita. Kuitenkin jos asiaa pohtii tarkemmin, voin huomata, että mikä itselleni näyttää hyvältä työvuodelta, on itseasiassa pienituloista silpputyötä, jossa palkkatyö, sosiaalietuudet ja vapaaehtoistoiminta muodostavat läpäisemättömän umpisolmun.


Katsotaanpa. Aloitetaan vuoden aikana olleista täyspäiväisiin tilanteisiin viittaavista nimikkeistä:

toukokuu 2020: työtön työnhakija

kesäkuu-syyskuu + marraskuu 2020: apurahatutkija

lokakuu 2020: yliopisto-opettaja

marraskuu 2020 – helmikuu 2021: sairauslomalla


Seuraavaksi osa-aikaisiin tilanteisiin liittyvät nimikkeet:

syyskuu-joulukuu 2020: tuntiopettaja kurssilla, jolla opetusta 2 tuntia viikossa. Pidimme kurssin yhteistyössä useamman tutkijan kanssa, eli palkka per pää oli nimellinen työmäärään nähden. Tiesimme tämän etukäteen ja halusimme järjestää kurssin silti.

helmi-maaliskuu 2021: apurahatutkija / Kelan osa-aikasairauslomalla. Lopulta osa-aikaisen sairausloman tukea ei tosin myönnetty, koska apurahaa ei laskettukaan täyspäiväseksi työksi, vaikka näin lääkärini kanssa oletimme. Tämän sain selville vasta kyseisen ajankohdan jälkeen. Tein siis yhden kuukauden apurahalla puolipäiväisesti kaksi kuukautta työtä. Eli siis en oikeasti ollut osa-aikasairauslomalla, vaan maaliskuun täysin tuloton, lukuun ottamatta uutta osa-aikatyötä:

helmikuu 2021 > ammattiyhdistyksen assistenttina työsopimuksella 20 h/kk, toistaiseksi voimassa oleva työsopimus (hurraa!)

1.4.-30.4.2021: työtön työnhakija


Akateeminen vapaaehtoistyö (merkittävimmät):

Syyskuussa 2020: nelipäiväisen kansainvälisen workshopin vetäminen. Yhteensä yli sata tuntia korvauksetonta suunnittelua ja organisointia puolen vuoden aikana.

Kevätlukukausi 2021: lukuseminaarin järjestäminen osana virallista opetusta. Tarjosin kurssia opetukseen itse, sillä vaikka siitä ei makseta, koen sen pitämisen mielekkääksi. Halusin myös tarjota opiskelijoille mahdollisuuden keskustella filosofisista aiheista reaaliajassa varsinkin näin pandemian aikana.


Vuoden aikana minulla on siis ollut kuusi eri ”virallista” tuloihin liittyvää nimikettä, jotka ovat olleet osittain päällekkäisiä. Pisin pätkä oli kuudeksi kuukaudeksi myönnetty työskentelyapuraha väitöskirjan tekoon, jonka käytin lopulta kolmessa osassa. Palkallista lomaa ei tietenkään ollut, mutta niitä ei (akateemisilla) pätkätyöläisillä ole muillakaan. Mahdollinen palautuminen tehdään työttömyyspätkillä. Niillä palautuvat he, joille työttömyyspätkiä on. He onnekkaat, jotka saavat uuden rahoituksen tai työsopimuksen loppuvan perään, palautuvat sitten kenties sairaslomalla. Tai haudassa.

Jos analysoin ajatuksiani töiden tekemistä, havaitsen ”työn” syvimmän merkityksen itselleni olevan väitöskirjan teko. Huomaan suhtautuvani kaikkeen muuhun akateemiseen toimintaan osallistumiseen, kuten opettamiseen, oppialani kokouksiin ja muuhun toimintaan sekä workshoppien järjestämiseen, eräänlaisina rakkaina harrastuksina, joista osasta välillä maksetaan ja osasta ei. Kun pohdin viimeistä vuotta, alkaa käydä ilmi, mistä tämä asenne on tullut. Muuten jatkuvuutta ei ole. Ehkä tällaisen akateemisen elämän eläminen on mahdollista ainoastaan, jos yliopistoa ei miellä työpaikaksi vaan elämäntavaksi ja pitää tätä kaikkea vain osana tutkijan kirottua kutsumusammattia.

Haluan toistaa: Pidän viimeistä vuotta vilpittömästi erittäin onnistuneena ammatillisesti, ja ottaisin vastaavan tulojakauman mielelläni uusiksi (sairauslomaa lukuun ottamatta). Vaatii kuitenkin keskiverrosta poikkeavaa maailmankuvaa, jotta tällaista työelämää voi pitää onnistuneena.

Vai mitä?

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *