Ratkaisukeskeisyyttä vai hätiköintiä

Ratkaisukeskeisyys on termi, johon törmää tiedemaailmassa usein. Itselleni on muodostunut näin ruohonjuuritason tieteilijänä mielikuva, että nykyisin tieteelle on asetettu jopa merkittävimmäksi rooliksi tarjota ratkaisuja ajankohtaisiin globaaleihin, “viheliäisiin” ongelmiin. Ajan henkeen myös kuuluu, että tutkijoiden tulee osata markkinoida vakuuttavat perustelut oman tutkimuksensa relevanssille, ja tämä on nähtävissä rahoitushakemusten ja tiedeviestinnän kärkiteemoissa. Esimerkiksi Suomen Akatemian yhteydessä toimiva strategisen tutkimuksen neuvoston on määritelty rahoittavan ”ratkaisukeskeistä ja ilmiölähtöistä tutkimusta”. Samoin esimerkiksi Tampereen yliopiston iskulause on ”ihminen ratkaisee”, eli yliopisto itse markkinoi olevansa ratkaisuja tuottava instituutio.

Globaalien ongelmien ratkaisemisen lisäksi ratkaisukeskeisyydellä voi olla monia eri merkityksiä. Joillekin ratkaisukeskeisyys voi tarkoittaa kompromissihakuisuutta, toisille taas positiivista elämänasennetta. Jotkut käyttävät termiä korostaakseen asiakeskeisyyttään ja ”epäpoliittista” ajatusmaailmaansa. Kuluneella hallituskaudella pääministerimme Sanna Marin on kuvaillut itseään usein ratkaisukeskeiseksi henkilöksi, joka vie päätöksiä käytäntöön. Vastaavasti valtionvarainministeri Matti Vanhasta on kehuttu ratkaisukeskeiseksi poliitikoksi, joka keskittyy asiaan eikä aatteeseen. Termin eri merkitysten määrittäminen on enemmän kielitieteilijöiden ja filosofien heiniä, ja jätänkin syvällisemmät analyysit heidän käsiinsä. Näin insinöörinä ymmärrän termin merkityksen jotakuinkin näin: ongelmissa vellomiseen sijaan pohditaan keinoja päästä eteenpäin, ja parhaimmillaan aletaan jo toteuttamaan ensimmäisiä askelia kohti ratkaisua. 

Ratkaisukeskeisyydellä ei ole kuitenkaan aina ollut niin positiivinen kaiku kuin mitä nykyään. Niin & Näin – lehden julkaisemassa Ajatuspajoista innovaatiokumppanuuksiin – Tapaus Filosofian Akatemia – teoksessa pohditaan, että vielä 1970-luvulle asti ratkaisukeskeisyydellä oli melko negatiivinen konnotaatio. Termi ilmeisesti viittasi monissa aikakauden teksteissä hätiköintiin. Ratkaisukeskeisyydellä saatettiin viitata kiirehtivään tyyliin, joka saattoi johtaa väkinäiseen yksimielisyyteen. Niin & Näin teoksessa kuvataankin, että miten näistä ajoista termin käyttö on muuttunut, ja samalla se on saanut positiivisemman merkityksen, kukoistaen erityisesti selfhelp-kirjallisuudessa.  

Itse olen teknillisen korkeakoulun kasvattina saanut perinpohjaisen aatekasvatuksen ratkaisukeskeisyyden saloihin. Tunnetustihan insinöörit löytävät ratkaisun ongelmaan kuin ongelmaan – välillä myös ratkaisun laadusta tinkien. Tämä lähestymistapa on ollut omiaan tekemään insinööreille hyvän brändikuvan Suomessa, ja historiassa on nähty paljon hienoja tuotteistuksia perustutkimuksesta lähteneistä ideoista. Toisaalta insinöörien tuoteinnovaatioista löytyy myös paljon ei-niin-käytettäviä keksintöjä, jotka tosin saattavat parhaimmillaan tarjota hyvää huumoriarvoa. Eräs DI-taustainen ystäväni totesi, että heidän koneteollisuuden yrityksessään usein kaivattaisiin kärsivällisempää otetta ilmiöiden tutkimiseen kuin miten meidän insinöörien työskentelytapoihimme kuuluu.  

Ratkaisukeskeinen, tee-se-itse versio korona-ajan etätyöpöydästä

Samoin olen myös opiskeluvuosieni jälkeen havainnoinut, että muutamien teekkarituttujeni kesken ei ole suotavaa nostaa esille ikäviä ilmiöitä tai ongelmia, mikäli ei ole esittää ratkaisuehdotusta tai kehitysideaa tilanteen korjaamiseksi. Eli tavallaan ilmiöiden pohtiminen nähdään herkästi ongelmakeskeisyytenä, ratkaisukeskeisyyden vastakohtana. Olen monesti pohtinut, että teekkareiden opintoihin olisi hyvä saada edes ripaus tieteenfilosofiaa, ja sen voisi kuvitella avartavan myös näkökulmia ratkaisukeskeisyyden nurjista puolista.  

Kuten kirjoitin ensimmäisessä blogiteksteissäni, oli siirtymä insinööristä tieteilijäksi itselleni hankalaa. Ongelmien pyörittely ohjaajien kesken ja tutkimuskysymysten formulointi tuntui itsestäni ajanhukalta. Muistan usein pohtineeni, että emmekö voisi vain alkaa tekemään, ja samojen aiheiden pallottelu eri näkökulmista turhautti. Sittemmin olen oppinut kantapään kautta, että huolellinen syventyminen itse ongelman äärelle palkitsee usein paljon todennäköisemmin kuin hätäily ja keskenkasvuiset ratkaisuräpellykset. Toisaalta on etukäteen hankala määrittää, että onko itse ongelman pohtimiseen käytetty riittävästi aikaa, ja mikä on riittävä määrä syventymistä itse aiheeseen ennen kuin ongelmaan lähtee rakentamaan ratkaisua. 

Ratkaisukeskeisyys onkin mielestäni parhaimmillaan loistaavaa ideointia, ja surkeimmillaan kiirehtimistä ja kärsivällisyyden puutetta. Näin vapun alla on meidän teekkarialumnien mukava odotella, että millaisia ratkaisukeskeisiä jäyniä teknillisten yliopistojen teekkarit keksivätkään. Teekkareiden jäynäkulttuurista ja historian hauskoista jäynistä voi lukea lisää Tekniikan akateemisten jäynäpankista. Mukavaa vapun aikaa kaikille!

Kirjoita kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *