Tätä kysymystä ei tarvitse paljoakaan miettiä, suurin osa tutkijoista myöntää, että omasta tutkimuksesta ei aina tarvitse olla innoissaan, ja töitä kannattaa tehdä myös silloin kun ei oikein innostaisi. Varmasti jokainen, joka on joskus kirjoittanut esseitä koulussa tai yliopistossa tietää, että inspiraatiota ja ”fiilistä” ei kannata jäädä odottamaan – useimmiten innostus tulee paremmin, kun aloittaa kirjoittamisen.

En siis tänään oikeastaan pohdi, onko innostus pakollista tutkimusta tehtäessä, vaan siirryn prosessissa pari askelta eteenpäin ja kysyn, minkälaista tutkimustyötä voi tehdä silloin kun ”ei vaan innosta”?

Ne hetket, päivät, viikot tai kaudet, jolloin oma tutkimus ei kiinnosta, ovat varmasti osa kaikkien arkea, mutta ainakin itsellä tuntuu, että edellisten 12 kuukauden jälkeen tämä olotila on enemmänkin normi kuin erikoisuus. Oman työn hitaus ja jumittuminen kuormittaa itsetuntoa, ja omassa etätyökuplassa jää helposti tunne, että kaikilla muilla menee paremmin ja minä vain olen huono.

Näitä hetkiä on viime aikoina ollut useampia, joten jonakin hyvänä hetkenä päätin kehittää itselleni ns autopilootin: tapoja, käytäntöjä, tehtävälistoja, itsensä huijaamisia, joihin voi tukeutua, kun muuten ei saa mitään fiksua aikaiseksi. Kaikilla on tietenkin omat niksit tällaisiin tilanteisiin, mutta jaan tässä itselläni tällä hetkellä käytössä olevat. Otan myös mielellään vinkkejä ja ideoita vastaan, hyvääkin voi aina kehittää :)

  • Kerron päivittäin miehelleni, mitä olen työstämässä, listaan ne kysymykset ja oivallukset jotka ovat sillä hetkellä keskeisinä. Tämä vaati totuttelua, jumituin aluksi ”ei häntä kuitenkaan kiinnosta” ajatukseen, mutta pakotin itseni tekemään tästä rutiinin. Nyt hän pystyy auttamaan, kun jumitun ”en tiedä mitä olen tekemässä” kuoppaan.
  • Ylläpidän tehtävälistoja jatkuvasti. Tämä on ollut hyödyllistä kahdesta syystä: 1) asioiden ruksaaminen listalta tuntuu todella mukavalta keskellä saamattomuuden sumua, ja 2) listasta on helpompi nopeasti löytää vaihtoehdoista sillä hetkellä mieluisin.
  • Tallennan selaimessa nettisivuja kirjanmerkeillä kansioihin, näin pystyn nopeasti avaamaan temaattisen kokonaisuuden ja muistuttaa itseäni jostakin tietystä kysymyksenasettelusta tai teemasta, jota en ole työstänyt viime aikoina. Bonuksena en enää stressaa jonkin tietyn asian tai sivun muistamisessa, kun tiedän että se on tallennettu ja helposti löydettävissä oikeana hetkenä.
  • Olen pyhittänyt Twitter-tilini tutkimukseen liittyviin asioihin, seuraan ainoastaan muita tutkijoita ja tutkimukseen liittyviä tilejä. Varsinkin etätöissä tämä on auttanut yksinäisyyden kanssa. Muiden arkipäiväisten ja virallisten päivitysten selaileminen auttaa tuomaan huomion takaisin tutkimukseen keskeneräisten kotitöiden, pyykin ja parvekkeen siivoamisen luota.
  • Jos jumitus on todella paha, lähden suosiolla kävelylle. Kun ruudun tuijottaminen ei johda mihinkään, on paras lähteä fyysisesti pois työn ääreltä. Tähän liittyen kuitenkin pieni varoitus: nyt keväällä varsinkin luonto on niin kiehtova ja kiinnostava, että kotiin tullessa tutkimuksen tekeminen tuntuu vieläkin kaukaisemmalta. Tähän auttaa jos ennen kävelylle lähtemistä valitsen jonkin kysymyksen, väittämän, ongelman tai muun, joka liittyy tutkimukseen, ja tätä mietin rauhassa kävelyllä. Näin ajatus pysyy työssä, mutta suorituspaineet vähenevät hetkeksi.

En tietenkään väitä, että nämä olisivat takuuvarmoja keinoja pitää mieli tutkimuksessa, mutta näiden avulla pysyn ainakin paremmin kelkalla.

Minkälaisia autopilootteja sinulla on jumituspäivien varalle?